Ison koivun viisautta

Kaukana mäellä kasvaa iso koivu.
En minä sen oksiin kurota, en yletä.
Olen vain hiljaa allaan,
kuuntelen kertomuksiaan, viisauttaan.
© Runotalo


Eilen tehtiin sunnuntairetki. Ensin oikaistiin pellon poikki. Puinnin jäljiltä oli jäänyt muutamia kauniita tähkiä.

Seuraavaksi suunnistettiin metsikköön päin läpi utuisen metsälauhan.

Iso vanha puu oli katkennut ja kaatunut jo kauan sitten.

Huomasin männyssä olevan kummallisen koukeroisen oksan.

Ainahan metsäretkellä on kääpä bongattava - tässä hauska raidallinen.

Tähän voisin jäädä ikuisesti olemaan. Sammal on kaunista auringon valon siivilöityessä puiden lomitse. Hiljaisuus on - sitä en pysty sanoin kuvaamaan - se on valtaisaa, täyttää kaiken.

Muurahaispesää ei voi olla huomaamatta.

Vielä ovat asukkaat kovasti työn touhussa. Näillä on varmaan jokin järki tässä touhussaan vaikka äkkiseltään meno näyttää olevan vailla järjen häivää.

Sitten vastaan käveli tämä kaveri. Olin iloinen, että tälle tielle ei puomin vuoksi pääse autolla, sillä muutenhan reppana olisi voinut litistyä. Nyt se sai jatkaa matkaansa kunhan ensin hymyili kameralleni.

Isoja koivuja on täällä useita. Ne ovat valtavan korkeita. Niitä katselemalla voi imeä itseensä voimaa. Minut ne saavat hymyilemään ja askeleeni tuntuvat kevyiltä.

Puolukat ovat niin meheviä ja isoja, että olisi ihan pakko syödä ne kaikki!

Kotiin palatessa minut pysäyttävät nämä hopeiset pallerot - kuinka ihmeellisen kauniita. Jos näkisin nämä ensimmäistä kertaa elämässäni niin olisin todella ihmeissäni. Niinpä - kun osaisi koko ajan katsoa ja kokea kaiken kuin ensimmäisen kerran. Sillä tavalla todella näkisin ja todella eläisin joka hetki.