Muulien jono etenee tiellä hitaasti.
Toisaalla vaeltavat siniset
lähes lumenvalkoiset lentävät hevoset.
Katsot ja mietit, mikä on eroavaisuus
noiden olentojen välillä?
Runotalo
Missä on minun kultainen aurinkoni,
missä on minun hopeinen planeettani,
missä minä olen kotonani niin,
että tunnen olevani turvassa ja tasapainossa?
Minne minun on kuljettava,
että löydän todellisen rauhani?
Itseeni.
Minä olen minun aurinkoni, minun planeettani.
Maailmankaikkeuden keskipiste
voi olla minussa itsessäni,
kun pysähdyn ja olen ihan hiljaa tässä.
Runotalo
Auringon säteissä on iloa
tuhansina pieninä hiukkasina.
Avaan käteni vastaanottamaan
tuon ilon, annan sen imeytyä itseeni
ja lopulta olen täynnä.
Aion hehkua, hehkua,
säteillä, säteillä
auringon voimaa ympärilleni.
Runotalo
Suopayrtin tuoksu tuo mieleeni lämpimän muiston. Sylini on täynnä noita tuoksuvia kukkia ja tuoksu huumaa voimallaan kiivetessäni rinnettä ylös kesäisessä illassa . Naapurin mummon kukkaset tuoksuivat voimakkaammin kuin nämä mitä minulla nyt on. Johtuukohan lajikkeesta vai muistoni voimasta?
Ensimmäinen runoni on visuaalinen mielikuva, joka johdattaa miettimään, miten paljon oma asenne vaikuttaa siihen miten asiat voivat edetä. Tahdon olla keveästi liitävä lentävä hevonen taivaan sinessä tässä elämässäni.
Toinen teksti on ajatukseni tästä maailmasta. Mielestäni tärkein matka, jonka voi tehdä on matka omaan sisimpään. Uskon, että kaikki vastaukset löytyvät meistä itsestämme.
Kolmanneksi valitsin runon, jossa on muistutus siitä miten hyvä voi kiertää ihmiseltä ihmiselle. Voimme joko valaista tilan johon astumme tai sitten pimentää sen. Yritän säteillä valoisia ajatuksia ympärilleni, yritän muistaa luottaa ihmisiin, joita tapaan. Uskon, että hyvä luo hyvää.
Taas on uusi viikko edessä. Se odottaa valmiina ja puhtoisena. Siihen voi kirjoittaa ja maalata jokainen mitä itse tahtoo. Minä tahdon valoa, kauneutta ja rauhaa. Toivon sitä sydämestäni myös teidän kaikkien tulevaan viikkoon.