.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Meillä on valta valita hyvät asiat


Naurava lokki lähestyy lopulta minua.
Annan sen tulla lähelleni,
sillä en enää pelkää sitä.
Me hymyilemme toisillemme,
vaikka olemme eri maailmoista.
Katson lokin silmiin, syvälle
ja näen sen maailman.
Se on kaunis.
Runotalo

 


Kokoelma nuolen kärkiä
on pudonnut seinältään.
Kerään niitä yksitellen
ihmetellen jokaista erikseen.
En ole nähnyt niitä pitkään aikaan,
vaikka ne ovat olleet siinä
silmieni edessä joka päivä.
Tänään alan taas nähdä.
Runotalo

 


Aamun hetkessä
minä olen osana kokonaisuutta.
Sydämeni on kevyt
katsoessani punertavaa
taivaanrantaa.
- Tämä kauneus on minulle,
minua varten luotu.
Runotalo




Viileä tuuli huojuttaa akileijan kukkia. Koen, että erityisesti nämä kukat kuuluvat keijukaisten maailmaan. Toisinaan tunnen häivähdyksiä tuosta keveästä olotilasta. Yritän poimia tunnelman matkaani.

Tarina nauravasta lokista muistuttaa pelkojeni kohtaamisen tärkeydestä. Kun katson rohkeasti silmiin vaikeita asioita, niin voin löytää niiden kauneuden. Opin uusia asioita pelon voittamisen kautta. Voin tarkastella omia asenteitani säännöllisesti ja etsiä uusia näkökulmia, jotka vievät helpommin eteenpäin. Kauneutta on siellä missä sitä en uskoisi löytäväni.

Toiseksi runoksi valitsin pudonneet nuolenkärjet. Minulla on paljon ihmeellisiä asioita ympärilläni, mutta sokeudun niille helposti. Alan pitää niitä itsestäänselvyyksinä. Vasta kun jotain tapahtuu, vaikkapa menetys, huomaan merkityksen. Miksi en voisi huomata kaikkea jo aikaisemmin? Tahtoisin kodissani olevan esineitä, joilla on minulle merkitystä. Niitä olisi kuitenkin oltava niin vähän, että ne saavat oikeasti huomioni tarpeeksi usein. Puutarhani yrittää kovasti opettaa tätä minulle; pysähdy, katso ja nauti.


Kolmas mietelmä liittyy samaan asiaan: kauneuden kokemukseen, pysähtymiseen ja läsnäoloon. Kiitollisuutta haluaisin tuntea vielä useammin, sillä se täyttää aina sydämeni ilolla ja keveydellä.


Katsoin tänään uutiset ja mietin, että milloinkahan joku ymmärtää toimittaa meille uutiset, jonne on kerätty kaikki ne onnelliset ja hyvät asiat, joita maailmassa tapahtui juhannuksenkin aikana? Uskon, että kiinnittämällä huomiomme hyviin asioihin ja vahvistamalla niiden kokemista, voimme myös välittää monille ihmisille hyvää mieltä, joka auttaa heitä jaksamaan ja keventää oloa. Keskittymällä ikäviin uutisiin, me vain lisäämme pahaa oloa, joka taas aiheuttaa sitä lisää. Tämä taas synnyttää uusia ikäviä uutisia. Olen tästä aivan vakuuttunut.

Nähdään kaikki hyvät ja hienot asiat mitä meillä on. Keskitytään niihin ja muistetaan kertoa myös kaikille, joiden kanssa olemme tekemisissä mitä hyvää näemme heissä.

Kauneutta ja terveyttä säteilevää viikkoa meille kaikille!



sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Oppitunti perhosilta, ruusuilta ja nokkosilta


Minä en pidä ruusuista, virkkoi perhonen
ja virkkasi yhä uudelleen ruohonkorsista itselleen nuttua.
En minäkään, vastasi toinen pienempi perhonen,
minä pidän vain nokkosista.

He olivat istuneet siinä paikassa jo useita vuosia
ja tämä sama keskustelu toistui samanlaisena joka päivä.

Ruusu kuunteli hiljaa, se ei välittänyt laisinkaan,
samoin nokkonen, sitä huvitti ja ärsytti koko juttu.
Runotalo





Kirjavassa mekossaan kulkee pieni tyttö.
Tyytyväinen hän on, onhan mekko aivan uusi.

- Niin olen minäkin, hiljaa kuljen tyytyväisenä.
Mieleni on uudistunut, puhdistunut,
kaikki vanha on nyt heitetty pois.
Runotalo



Lyhdyn alla tanssii iloinen joukko
vaaleita perhosia.
Katselen niiden tanssia.
Lopulta pysäytän yhden niistä
kysyäkseni tanssin syytä.

Perhonen ei vastaa minulle,
katsoo vain syvälle silmiini
pienillä mustilla silmillään,
heilauttaa tuntosarviaan
ja tanssi jatkuu taas.
Runotalo

 

Ruusuissa on paljon nuppuja. Muutama nuppu on varovasti avautunut - ensimmäisen kerran tänä kesänä tuttu tuoksu on taas läsnä. Oi, miten nautin näistä hetkistä.

Ensimmäinen tarinani perhosista keskustelemassa kuvaa minulle kaavoihin kangistumisen huvittavuutta. Niin moni asia olisi helpompi, jos ei olisi välttämätöntä olla pysyvästi jotain mieltä. Toki on otettava kantaa asioihin ja se onkin ihan toinen juttu se. Ehkä tarina voisi kertoa myös kateudesta tai siitä miten kaikkien sanomisille ei aina kannattaisi antaa niin paljon painoarvoa.

Toinen runoni kannustaa uuden kesämekon ostoon helteitä varten, saahan ruusukin taas uuden mekon. Samalla on hyvä uudistaa itsensä myös sisäisesti, lähteä hassuttelemaan ja nauttimaan kesästä. Heittää vanhat ajatukset romukoppaan, lakaista harmaat hämähäkin seitit pois aivolokeroista ja imeä tilalle auringonpaistetta, hymyä ja naurua.


Kolmantena oleva yöperhosten tanssi houkuttelee meitä olemaan yhteydessä luontoon. Kasveille ja eläimille voi puhua ilman sanoja. Aina ne eivät vastaa sillä tavalla kuin itse odottaisi, mutta ihan varmasti niillä on meihin sanaton yhteys mielemme tasoilla. Löydämme itsellemme iätöntä viisautta tarkkailemalla luonnon tapahtumia.

Katsoessani ulos ikkunastani näen paljon vihreyttä ja hiljaista tasapainoa. On hienoa elää tässä suomen kesässä säiden vaihteluineen kaikkineen. Nautitaan!





sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Sisimmässäni kytee lämpöinen tuli


Unieni maassa kuljen,
katselen elämääni.
Löydän monta lankaa,
monta langan päätä.
Elämäni ei ole vyyhti,
se ei ole kerä
- tahtoisin sen olevan.
Runotalo




Opettelen elämääni,
sen tanssiaskeleita.


En tahdo marssia,
en tahdo hölkätä,
en tahdo laahustaa
eteenpäin tielläni.


Tahdon ottaa vain tanssiaskeleita
kevyesti, joustavasti liidellen
kuin perhonen rantatiellä.
Runotalo




Ratsuni astelee puiselle sillalle,
aurinko on juuri nousemassa.
Vertauskuvallisesti olen juuri aloittamassa
eikä minua voi mikään maailmassa pysäyttää.
Runotalo




Monissa kasveissa on kauniita nuppuja. Viileässä säässä on hyvätkin puolensa, sillä kaiken hidastuessa ehdin nauttia kaikista kukkanupuista.Karhunjuuressa on kauniit tillimäiset lehdet, mutta tänään huomioni kiinnittyy roosanhohtoisiin pallomaisiin nuppurykelmiin.

Elämässäni on aikoja, jolloin kaikki tuntuu selvältä ja on helppo tehdä päätöksiä. Jokainen risteys on viitoitettu valmiiksi ja kädessäni on kartta, josta voin katsoa mihin suuntaan seuraavaksi. Yllättäen huomaan olevani sumussa. Kartta tuntuu naurettavalta ja ihan lapselliselta; mitä minä oikein olen kuvitellut? Reittini on sekava, kulkuni on ollut niin huoletonta. Miten voin suunnistaa minnekään kulkemalla ympyrää? Vai voisinko sittenkin? Voinko kulkea ympyrää, joka on laajeneva spiraali ja päästä sillä tavalla eteenpäin? Tuo taitaa olla minun ainut lohtuni. Laajentuminen.

Olen ikuinen opettelija tällä elämän asfaltoidulla kiitotiellä. On tähdättävä tarkasti ja korkealle. En minä tahdo sellaista. Uskokaa jo. Minä tahdon olla vapaa, elää ja nauttia elämästäni. Olen varmasti katsellut liian kauan ja liian tarkkaan luonnon kasveja ja eläimiä. Minä haluan olla kuten hekin ovat. Tuntea tuulen, nauttia sateesta, olla oman näköiseni olento kaltaisieni joukossa. Haluan olla kevyt ja ajattelematon, aivan harmiton tapaus. Ehkä tämä on ikäkriisi tai jokin tarttuva tauti, jonka saa itselleen, kun konttaa tarpeeksi alhaalla kastematojen kanssa keskustellen. En todellakaan tiedä. Ehkä ei ole tarpeen tietää syitä, sillä seuraamukset alkavat olla minun kannaltani aika mukavan oloiset, jos vain sopeudun tähän yhteiskuntaan enää millään tavalla.


Hulluimmat ajatukset saavat aina sydämeni hypähtelemään ilosta. Olen uskotellut itselleni jo pitkään, että juuri silloin kun  tuo hulluuden tuntu syttyy minussa, olen suunnistamassa oikeaan suuntaan. Hassua eikö olekin? Ei se ole vaarallista, ei ollenkaan.

Sataa, on kesä, on hiukan viileää, mutta silti sinussa ja minussa voi kyteä lämpöinen tuli. Sellainen tuli kytee, kun suunnistaa ilman karttaa, ilman kompassia ja luottaa omaan sisäiseen näkemykseensä. - Hienoa tulevaa viikkoa, ystäväni.


sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Rakkain ja luetuin kirjani - oma elämäni




Taikarumpu soi viidakossa.
Etsin sopivan istumapaikan
mahdollisimman läheltä.
Tahdon avata sydämeni
tuolle rummutukselle;
vapauttaa kaikki lukot.
Runotalo


Kulkija astelee niityllä verkkaisaan.
Katson kulkuaan, seuraan salaa kauempaa.
Tunnen kaipauksen, tunnen vapauden.
- Missä on minun niittyni, minun vapauteni?
Runotalo


Kirjan kansissa on monia kauniita kuvioita.
En avaa kirjaa, vaikka tiedän sen sisältävän minun elämäni.
- Miksi en avannut, kysyy moni.
Runotalo

 


Syreenin kukinnot ovat huumaavan kauniita ja tuoksuvia. Vanha syreeni on niin korkea, että minun on taivutettava oksia saadakseni kuvia. Syreeni on taipuisa ja upotan kasvoni keskelle sen tuoksuvia kukkia.  Tähän voisin varmasti jäädä ikuisesti.

Pöydällä edessäni olevissa muistikirjoissa on useita kirjoittamiani runoja. Tänään löydän helpon tuntuisesti juuri tähän hetkeen kuuluvat tekstit.

Taikarumpu löytyy luonnosta, sen sykkeestä, siitä virrasta, joka saa kukat avaamaan nuppunsa ja auringon saapumaan taivaalle joka aamu. Haluan yhä voimakkaammin olla itse mukana tuossa sykkeessä osana sitä. Tahdon, että elämän energia minussa saa virrata vapaasti.

Vapaus on elämää vailla huolta ja murhetta. Vapaus on sitä, että voi luottaa huomiseen. Vapaus on paluuta takaisin lapsuuden olotilaan. Olen vapaa olemaan murheitta ja huolitta. Jos taivas lopulta putoaa niskaani niin ei auta yhtään, että olen kuluttanut elämäni siihen varautuen - päinvastoin. Opettelen vapautta. Yhä enemmän se on osa päivittäistä elämääni; olen vapaa syreenin kukkien lumossa ja ainakin pienen hetken tunnen miten voin ihan varmasti todella lentää.

Aion elää elämän kirjani kaikki sivut mitä minulle on annettu. Luen kirjani kannesta kanteen. Etsin kaikki kauniit lauseet ja kuvat. Kirjoitan osan elämän kirjastani uudelleen mieleisekseni, sellaiseksi mistä olen aina uneksinut. Käytän kaikki ne mahdollisuudet mitä minulla on. En tuhlaa sivuja, en jätä ainuttakaan sivua tyhjäksi, käyttämättä. Selailen sivujani elämänjanoisena. Tahdon varmasti olla näkemässä viimeisen sivun, kääntää sen itse. Huolehdin, että kirjani sivut ovat hiirenkorvilla, käpristyneinä, osa niin luettuina, että rakkauteni elämääni kohtaan on koskettava myös niitä, jotka kirjaani selaavat. Elämä olen tässä, olen sinun, täysin sinun.


Avataan elämämme kirjat oikeasti ja täytetään sivumme rohkeasti rakkaudella ja elämisen riemulla niin että kirjastamme tulee oman elämämme näköinen. Aloitetaan jo tänään.