.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kotoisa olo tässä maailmassa


Kaunis on hiljaisuus.
Lähde etsimään sitä
ja löydät aivan uuden maailman.
Runotalo

 


Ruutujen takana asuvat maailmat toiset.
Niihin  jos kurotat, löydät ulottuvuudet
joista et osannut uneksiakaan.
Runotalo

 


Kuuntelen.
Aavistelen.
Sydämeni taitaa
puhua minulle tänään.
Äänensä on hyvin pieni,
niin hiljainen.
Kuuntelen.
Runotalo

 

 

Tänään ylitän asettamiani raja-aitoja. Annan luvan itselleni laittaa tänne toisenlaisia kuvia. Olin päättänyt tehdä tyylikkäitä kuvasarjoja, mutta välillä on hyvä antaa itselleen lupa tehdä toisin kuin mitä on suunnitellut. Tuo sama pätee kohdallani monessa asiassa. Liekö hyvä vai huono asia, kenpä sen lopulta tietäisi. Olen vapaa tekemään poikkeuksia ja nautin siitä. Yritän sallia saman vapauden myös kaikille muille.

Hiljaisuus. Oikeastaan se on läsnä joka hetkessä. Sanojen välissä on taukoja ja hengityksessämme on hetkiä, jolloin ei tapahdu mitään. Etsin toista maailmaa noista pienistä hetkistä. Jos voin pysähtyä siihen, missä kaikki loppuu ja alkaa taas uudelleen, voin löytää toisen ulottuvuuden, paikan jossa on rauha.

Toinen maailma. Olen varma, että toisia maailmoja on olemassa. Ajattelen, että tämä tuttukin maailma esittäytyy meille jokaiselle hyvin erilaisena. Kaikki on kiinni meistä itsestämme. Miten me koemme maailmamme aisteillamme, mihin kiinnitämme huomiomme; siitä muodostuu oma kokemuksemme maailmasta.

Sydämen viisaus. Meillä jokaisella on paljon viisautta sisimmässämme. Se on hiljaista viisautta, joka on löydettävissä ja otettavissa käyttöön. Sen voi löytää parhaiten näkemällä sen ensin muissa ihmisissä. Etsinnän voi aloittaa myös eläimistä ja luonnon kasveista, sillä niistä se on helpoiten löydettävissä.

Kuluneella viikolla opettelin olemaan kiitollinen ja tuntemaan oloni kotoisaksi tässä maailmassa joka hetki. On hyvä tunne, kun voi tuntea olevansa omalla paikallaan. Aion jatkaa samalla tavalla nyt tulevalla viikolla. Katselen ympärilleni kiitollisena ja huomaan kaikki arvokkaat asiat ympärilläni ja elämässäni. Niitä on todella paljon.

Kotoisaa ja kiitollista tulevaa viikkoa tässä maailmassamme!


sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Tuhansia kutsuvia tuoksuja ja mahdollisuuksia


Kauniin polun päässä
on minulle jotain.
Se kimmeltää
houkuttelevasti ilta-auringossa.

Lähden kulkemaan sitä kohti,
hitaasti taivallan eteenpäin.
En näe sitä enää,
sillä polku on mutkainen.

Aarteeni on täällä jossain,
jossain päämäärässäni.
- Vai onko sittenkään?

Ehkä sitä ei olekaan.
Ehkä on vain kimmellys,
jota kohti voin vaeltaa.

Ehkä aarteeni on seikkailuni
juuri tässä, polun mutkassa
juuri nyt.
Runotalo





Linnun laulua kuulen jostain kaukaa.
En ole kuullut sitä aikoihin.
Nyt pysähdyn ja kuuntelen,
tunnistan tutun sävelen.
- Ei, ei se olekaan lintu,
se on minun oma lauluni.

En vain ole kuullut sitä,
huomannut sen kauneutta.
Runotalo





Kaunis hevonen on noussut vuorelleen.
Siellä se seisoo uljaana, yksinäisenä
ja katsoo alas maailmaan.

Tuulenvire heilauttaa
sen harjaa ja häntää,
se tuntee sieraimiinsa
tuhansia kutsuvia tuoksuja.

Se ei lähde vielä,
se on päättänyt
nauttia tästä hetkestä;
tuntea oman voimansa ja luontonsa,
mitä on olla villi ja vapaa
tuulen armoilla.
Runotalo



Aamupäivä oli sopivan pilvinen ja puutarhassani löysi kodin moni uusi puu ja pensas. Uuden istuttaminen on aina virkistävää ja saa hyvälle mielelle. Kuvasin valkeat narsissit jo eilen illalla, kun aurinko vielä paistoi. Mielestäni ne näyttävät aina jotenkin kainoilta, mikä tekee niistä erityisen viehättäviä. 


Kulkiessani pihamaalla koen yhä enemmän hetkiä jolloin ymmärrän, että aarteeni todellakin on juuri tässä hetkessä koko ajan. Saan tehdä niin monia rakastamiani asioita. Jokainen sekunti on ihmeellinen. Helposti onnistun ihmettelemään ja hymyilemään minuutinkin ajan. Tunti on jo vaikeampaa, sillä silloin ajatukseni saattavat eksyä asioihin, jotka eivät edistä seikkailuni nautintoa vaan yrittävät latistaa iloani. Miksi en saisi nauttia ja uskoa hyvään, kaiken onnistumiseen ja valtaviin mahdollisuuksiin? Jokin ääni päässäni häiritsee sitä tasaista virtauksen olotilaa, jossa kaikki on jatkuvasti hyvin. Tunnen, että on mahdollista saavuttaa yhä enemmän tuota rauhaa ja tasapainoa.

Kaikkia omia mahdollisuuksiaan on välillä vaikea nähdä. Joku saattaa sanoa, että pitää olla realisti. Voisin melkein suuttua tuosta lauseesta. Juuri niin. Tuolla tavalla tapetaan kaikki luovuus maailmasta, kaikki mikä voisi mennä hyvin, kaikki erilaiset mahdollisuudet mitä meillä kaikilla on. Olemme ihmeellisiä olentoja eikä todellakaan tiedetä mihin me lopulta oikeasti pystymme. Tunnen, että voimme kaiken mitä tahdomme, jos tahdomme oikeasti.

Etenen hitaasti tällä tielläni kohti mielenrauhaa. Vaikkakaan en halua edetä minnekään. Haluan ajatella, että olen jo perillä. Vain silloin voin kokea rauhan, tasapainon ja hiljaisen tyytyväisyyden, jossa ei ole kiire minnekään. Elämäni on valmis - olen siinä rauhassa.

Uusi viikko on taas edessä. Jälleen täynnä mahdollisuuksia kuten aina ennenkin. Miten se voisi olla askel, joka veisi eteenpäin, kun tahtoisin oppia olemaan valmiina tässä hetkessä. Ajantajuni on vääristynyt ja haluan vääristää sitä lisää. Aika ei ole viholliseni, sillä minulle sitä on koko ajan vähemmän, mikä lopulta tarkoittaa, että sitä onkin enemmän tässä hetkessä.

Jos ette ymmärtäneet niin se ei haittaa, sillä en ymmärrä ihan itsekään - vielä. Toivotan meille kaikille uudenlaisten kokemusten viikkoa täynnä elämän pieniä iloja.




sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Voimakkaita sirpaleita ruukuissamme


Rujossa ruukussa oli sirpaleita,
se oli kerännyt itseensä
niitä monta vuotta.
Se halusi auttaa muita ja olla hyvä,
mutta se oli jo aivan täynnä sirpaleita.
Runotalo



Kaipaus sisimmässämme
kertoo meille jostain tärkeästä.
Runotalo


Jos kysyn, en kysy määrää, kysyn laatua.
Kysymys on elämästäni.
Runotalo

 


Jäin viikon talvilomalle viikko sitten ja lomani aikana saapui kesä niin nopeasti, että se huumasi minut. Ajan ja paikan tajuaminen on kadonnut. Puutarhassa on niin paljon tapahtumia, että on vaikea valita kuka pääsee tänään esiintymään täällä. Kirjopikarililja on erilainen ja saa siksi kunnian tänään olla pääosassa.

Sirpaleita on varmasti meillä kaikilla ruukuissamme. Kun niitä ottaa kämmenelleen tarkasteltavaksi yksi kerrallaan, voi huomata niiden olevan kauniita sirpaleita meidän elämämme matkalta. Ilman noita sirpaleita olisimme aivan jotain muuta kuin se ihminen joksi olemme muovautuneet. On hyväksyttävä sirpaleet osaksi itseämme ja annettava niiden loistaa. Voimme muuttaa sirpaleiden tuskan elämämme voimavaraksi; ne saavat uskomaan, että voimme selvitä mistä tahansa.

Kaipaus sisimmässä on lähes mahdotonta paljastaa rehellisesti itselleen. Sitä voi selvittää hiljentymisen avulla ja pysähtymällä. Silloin alkaa hitaasti kuulla mitä oma sisin tahtoo sanoa. Kaipaus on jotain mitä kohti kannattaa suunnistaa. Ottaa edes pieniä askeleita oikeaan suuntaan; silloin huomaa miten silmiin syttyy loiste ja iloinen läikähdys käväisee sydämessä.

Emme tarvitse paljon. Emme tarvitse omaisuutta. Emme tarvitse rahaa. Tarvitsemme aikaa itsellemme. Tarvitsemme aikaa pienille, hyville asioille. Niille voi tehdä tilaa elämäänsä pala palalta ja pian elämä tuntuu kuin itsestään täyttyvän hyvillä itselle tärkeillä asioilla. Silloin voi hengittää niin syvään ja aidosti, että tuntee joka hetki olevansa elossa. Elämän rakkaus on etuoikeutemme. Meillä on oikeus rakastaa joka hetki.

Hymyillen odotan tulevaa työviikkoa. Minulla on taas mahdollisuus testata hiljaisuudessa oppimaani käytännössä. Miten pidän kiireen tunnun loitolla? Joudunko väkisin mukaanvedetyksi vauhdin hurmaan? Uskon, että pysyn omassa itsessäni, tasapainossa, järkähtämättä. Aion nauttia joka hetkestä tulevassa viikossa. Siis kaikesta!

Pikarililjan kanssa toivotamme iloista tulevaa viikkoa niin sinulle kuin minulle ja myös pikarililjalle sen lyhyeen mutta antoisaan kukintaan.


sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Taika saapuu, hiljaa koskettaa


Kehdossa on pieni perhosen lapsi.
Tahtoo jo päästä matkaan
löytää oman onnensa,
oman paikkansa tässä maailmassa.

- Ei vielä lapseni, ei vielä.
Odota, että siipesi ovat valmiit,
sitten voit lentää minne ikinä tahdot.
Runotalo

 


Kirjavassa mekossaan
kulkee pieni tyttö pellollaan.
Ei haittaa risukot,
ei haittaa pusikot,
eteenpäin hän kulkee
reippain askelin.

Kuutamo on taivaallaan
ja katsoo tyttöstään,
aurinkoinen piilossaan
myös hiljaa hymyää.

Lapsi tämän maailman
tyttö hetken olla saa,
taika saapuu koettaa
hänt` hiljaa koskettaa.

Hymy viimein kasvoillaan
hän hiljaa lähtee pois,
on elämänsä ihanaa
tääl` pidempäänkin olla vois.
Runotalo

 


Keijukaisen askelin
kuljen yli mättäiden, sammalten.
Uskon löytäväni täältä vastauksia
moniin kysymyksiin,
jotka askarruttavat mieltäni.

En kysy niitä ääneen.
Pidän ne valmiina ja odotan.
Tiedän, että minulle vastataan
jostain sisimmästäni,
kun vain olen valmis kuuntelemaan.

Kuljen kevyemmin ja kevyemmin,
mitä pidemmälle menen
sitä kauempana olen kaikesta.
- Huomaan kysymyksieni olevan turhia,
en edes tarvitse vastauksia,
kaikki on niin selkeää, niin kirkasta.

Palaan uudistuneena.
Runotalo

 

Öisen sateen jälkeen ilma on raikas. On mukavaa kulkea ulkona tihkusateessa ja tulla sen jälkeen sisälle lämpimään istumaan rätisevän takkatulen ääreen. Nostan pöydälle pinon rakkaimpia puutarhakirjojani. Tässä hetkessä elämä on täydellistä.

Valkoiset krookukset ovat kuulaita sadepisaroiden korostaessa niiden valkeutta. Niiden kukoistus on niin lyhytaikainen. Ehkä juuri siksi niiden kauneus on häikäisevää. Kaunis, lyhyt elämä; täydellinen.

Elämän taika voi koskettaa syvästi, jos sille antaa tilaisuuden. Hiljaisuudessa, ollessamme luonnon keskellä, voimme tuntea taikakosketuksen sisimmässämme. Silloin voimme aidosti uskoa, että kaikella on tarkoitus.

Tänään luotan vaistooni yhä enemmän. Luotan elämäni kulkuun ja annan sen viedä minua. On helppo hymyillä, kun tiedän tekeväni oikeita asioita elämässäni. Olen löytämässä tarkoitukseni; oman elämän taikani.

Niin, ei ole mitään selvitettävää. Kaikki mitä tarvitsen on jo tässä. En tarvitse enempää.

Puhdas uusi kirjoittamaton sivu on joka hetki edessäni. Otan siveltimeni, maalaan ja nautin.

Luovaa viikkoa ystävät!



sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Luota omaan sisäiseen ääneesi


Pienen kukan maassa sinä kuljet
suljetuin silmin ja korvin.
Kukka huutaa sinulle,
se laulaa sinulle,
se tahtoo hymyillä kanssasi,
mutta sinun aistisi ovat suljetut.
Runotalo



Kauas kuljettuaan
hän vihdoin katsoi taakseen
eikä ollut enää tunnistaa
omaa kotiseutuaan.
Hän oli rakastanut sitä
enemmän kuin mitään muuta.
Hän oli halunnut elää siellä
koko elämänsä loppuun saakka,
mutta nyt oli tullut
hänen elämänsä ilta
ja kaikki oli jo liian myöhäistä.
Runotalo



Kierrän rihmaa, hitaasti
päivästä toiseen
kerään sitä.

Rihmaa, jossa on kaikkea
elämääni kuuluvaa.
Niin paljon asioita, niin paljon tavaroita,
niin paljon ajatuksia, niin paljon kaikkea.

Kierrän rihmaa,
joka on päivä päivältä painavampaa.
Kerään kokemuksia, kerään elämääni,
enkä aina tiedä miksi.

Kaiken tarkoituksettomuus
saa minut mietteliääksi, toisinaan turhautumaan,
minne olen menossa ja mistä tulossa,
mikä on kaiken tarkoitus.

Etsin sitä aina toisinaan; tarkoitusta.
Kuinka moni siitä lopulta välittää,
tahtoo tietää, elää jonkin vuoksi?
Hukassa tässä maailmassa lopulta, yksin.

Kierrän rihmaa, hitaasti
päivästä toiseen
kerään sitä.
Runotalo



Etsiessäni tietä löysinkin ulos lopullisesti
siltä kehältä jota olen kiertänyt.
Etsiessäni vapautta lähdinkin lentoon kaihoisaan.
Etsiessäni lohdutusta löysinkin tyhjyyden,
joka antoi vastauksia.
Kun en enää etsinyt, aloin nähdä selvemmin.
Edessäni olivat vastaukset, en vain halunnut
vielä löytää niitä, halusin etsiä.
Runotalo
***

Metsäretkelläni saapuessani lammen rannalle löydän hauskoja tupsuja; kellertäviä ja elämäniloisia. Jos ehtisin pysähtyä niin niillä olisi minulle kerrottavaa.

Tänään olen valinnut runoistani kaihoisimpia, pysäyttävimpiä, sellaisia jotka muistuttavat jokaisen hetken tärkeydestä.

Tunnen, että on aika oikeasti uskaltaa tehdä niitä asioita joita haluan. En voi ikuisesti odottaa huomiseen. Tiedän, ettei tarvitse ottaa isoja harppauksia kerralla vaan voin edetä pienin askelin. On muistettava kuunnella omaa sisäistä ääntään ja luotettava sen viitoittamaan suuntaan.

Toisinaan kaikki tuntuu niin turhalta. Niin paljon teen asioita, joilla ei oikeasti ole merkitystä itselleni. Niin paljon täytän elämääni asioilla, jotka toistuvat kerta toisensa jälkeen samankaltaisina. Kierrän kehää ja haluaisin hypätä ulos tältä kehältä nähdäkseni selkeämmin itseni tässä maailmassa.

Ymmärrän nyt, että minun on haluttava nähdä vastaukset, jotka ovat edessäni kirkkaina. On lopetettava ikuinen odottaminen. Avoimia mahdollisuuksia on valtavasti ja valitsemalla minkä tahansa niistä voin päästä perille. On uskallettava tehdä valinta.

Tulevalla viikolla olen avoin kaikille mahdollisuuksille, joita kohdalleni avautuu. Seikkailen omassa elämässäni uteliaana tehden asioita joita rakastan. Suosittelen lämpimin ajatuksin tätä samaa myös teille kaikille lukijoilleni. Luotetaan omaan tarkoitukseemme, omaan sisäiseen ääneemme, joka tietää kyllä.

Toivon pieniä ihmeitä sisältävää viikkoa meille kaikille