.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Tasapainottava viikkosuunnitelma & pohojalaasen Kropsun ohje



Hyvän päivän hyvä alku,
on aikaa, on rauhaa.
Lähden liikkeelle omana itsenäni.

Etsin runosivultani tähän päivään sopivaa tekstiä. Se löytyikin yllättävän helposti. Runo kiteyttää hyvin tämän päivän tärkeimmän ajatukseni.

Palaan huomenna tavaratalotyöhön neljän viikon kesäloman jälkeen. Toisaalta olo on haikea, sillä vapaus ja pitkään nukkuminen kuten myös myöhään valvominen on ollut ihanaa. Toisaalta on mukavaa saada taas selkeämpää rytmiä viikon kulkuun. Kesälomallani olen tehnyt aika paljon Runotalon töitä, mutta usein Runotalon työt eivät tunnu työltä, sillä minulla on kaikkeen Runotaloon liittyvään niin suuri innostus sisimmässäni. Toki nautin paljon myös tavaratalotyöstäni, mutta se on hyvin erilaista luonteeltaan.

Miksi valitsin juuri tuon runon? Minulle on tärkeää, että aamussani on riittävästi aikaa. Olen innokas suunnittelija niinpä laadin itselleni aikatauluja. Saatan jopa kuljettaa pientä pahviläpyskää mukani aamuisin, josta seuraan milloin minun on siirryttävä mihinkin vaiheeseen aamussani. Kuulostaa varmaan hassulta, mutta sellainen minä olen. Nautin suunnitelmista, aikatauluista ja siitä, että saan itselleni tunteen elämänhallinnasta. Luovuus taitaa sopia tähän kuvioon hieman huonommin tai sitten tämä on omanlaistaan luovuutta.



Tein itselleni viikkosuunnitelman excel taulukkoon. Ei, tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun teen itselleni taulukoita. Se on yksi suurimmista huveistani. Ensin tein malliviikon, jossa ovat kaikki säännöllisesti toistuvat asiat ja tehtävät. Seuraavaksi tein pohjasta version nimellä vko 35, johon lisäsin tulevan viikon erityiset asiat. Näin minun ei tarvitse yrittää pitää kaikkea mielessäni. No, tiedän, että kalenterikin on keksitty. Ihan varmasti kalenteria voi käyttää samaan tapaan. Monissa ohjelmissa on kalenteripohja valmiina. En ole tottunut niihin vaikka olen yrittänyt opetella.

Lisäsin viikkosuunnitelmaani aamuohjelmani, joka siis on ollut pahvilapulla tähän asti. Siinä on määritelty aika jolloin herään, joogaan, laitan aamupalaa ja milloin on lähdettävä matkaan, että olen ajoissa työpaikalla. Uutena sisällytin aamusivujen kirjoittamisen aamuohjelmaan. Siihen tarvitaan ainakin vartin verran aikaa. Korjaan suunnitelmaani, jos ei aika tunnu riittävän. Kaiken tämän suunnittelun tavoite on saada itselleni rauhaisa aamu. Tunnen, että päiväni alkaa paljon tasapainoisemmin, kun saan varmasti tietyt asiat rauhassa suoritetuksi. Voin lähteä liikkeelle tyytyväisenä itseeni.



Suunnitelmassa on omat ohjelmansa Runotalon työpäiville, joita minulla on nykyisin kaksi viikossa. Toki teen yritykseni töitä myös iltaisin, mutta yritän rajata tekemistä tiettyihin aikoihin niin saan tehdyksi muutakin. Iso osa ajastani on täyttynyt Runotalolla, koska nautin tästä kaikesta niin paljon. Yritystoiminnassani on paljon hyvän ja rentouttavan harrastuksen piirteitä.

Miten edistin Runotalo unelmaani tänään? Viikkosuunnitelma edistää unelmaani, sillä sen avulla ohjaan ajankäyttöäni, omaa jaksamistani ja saan suunnitelmallisuutta myös Runotalon töihin. Tähän bloggaamiseenkin laitoin aikarajoitusta. Jos pystyn toimimaan suunnitelmani mukaan niin julkaisen päivitykset blogissa ja facebookissa viimeistään 21.30. Sitten pitäisi pikapuoliin jo saada tietokone kiinni, että mieli asettuu lepoon.

Pienoinen unelmointiin liittyvä edistysaskel tapahtui keittiössä. Tein pitkästä aikaa kropsua eli pohojalaasta pannukakkua. Voi, että miten se onkin herkkua! Sain kropsua usein pikkutyttönä Kurikassa tätini luona. Se olikin oikeasta ternimaidosta tehtyä eli vielä paljon parempaa kuin minun tänään tekemäni. Runotalo on pohjalaistalo, joten siellä varmaan kropsua tarjoilen. Ihan varmasti edistää unelmaa, kun harjoittelee valmiiksi taitoja, joita tulee tarvitsemaan.

Tässä vielä kropsun resepti, josta varmasti on useita muunnelmia ja toteutustapoja olemassa kuten se, että voin voisi sulattaa ensin uunipellillä ja kaataa taikinan päälle. Itse käytän leivinpaperia ja sekoitan sulatetun voin taikinaan.

1 litra punaista maitoa ( en löytänyt punaista, mutta löytyi Hilja vanhanajan maitoa)

3 munaa
4 rkl sokeria
1 tl suolaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
100 g sulatettua voita

Vispaa kaikki aineet maitoon. Taikinasta tulee 2 uunipellillistä, joten kaada ensin n. puolet taikinasta ja paista 250 asteessa n. 10-15 min ja sitten seuraava pellillinen. 



6 kommenttia:

  1. Minä taidan olla aikamoinen luonnon lapsi, koska en halua, että minulla on mitään suunnitelmia. Sellainen viikko on paras viikko, jolloin kalenterissa ei ole yhtään merkintää. On niin nautinnollista herätä aamulla rauhassa ja sitten yhtäkkiä päähän iskeekin jokin idea. Koska ei ole ohjelmaa, voi alkaa toteuttaa ideaa heti. Se on parasta. Mutta on tärkeää tietenkin, että jokainen löytää järjestelyn, mikä on itselle parhaaksi. Kropsu on kaikille parhaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taitaa olla kausittaista tämä suunnitelmallisuus, ei se aina mene niin, mutta taidan olla onnellisempi kun olen suunnitelmallisessa vaiheessa, innostun helposti kaikenlaisista systeemeistä... Tuo luonnon lapsi vaihe sopii minulle aina välillä hyvin vaihteluksi. Taiteilijan olemus on varmaan juuri sitä spontaaniutta ja ilman suunnitelmaa ainakin perinteisesti. Kropsua toivoisin tosiaan tekeväni useamminkin. (vielä: aamusivuihin ei riittänyt vartti minulla aamulla vaan 30 minuuttia voisi olla lähempänä totuutta - mukavinta olisi ilman aikarajaa eli siinä tulee vastaan se taiteilijan vapaus)

      Poista
  2. Suas imagens são fantásticas.
    abraços

    VastaaPoista
  3. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty :) Minusta voi ihan hyvin olla suunnitelmallinen ja luonnon lapsi samaan aikaan. Kirjaamiseen ja suunnitelmallisuuteen voi vain vierittää turhia muistipaineita. Järjestyksen sisällä voi taiteilla ja harrastaa kaikkea kaaoksesta lähtien. Kropsu on ihanaa, itsellä pohjalaiset juuret ja mummo tapasi tehdä kropsua :b

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo varmasti onkin tarkoitus, ettei tarvitse pelätä unohtavansa jotain minkä haluaa saada tehdyksi. Sitten voi rauhassa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja olla siinä hetkessä läsnä. Itse olen toteuttajana vähän laiskempi ja suunnitelmia riittää... Hienoa, että kropsu on tuttua. Iso osa ihanuutta on varmasti siihen liittyvät muistot myös - vaikka kyllä se todellakin on herkkua :)

      Poista