.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

torstai 31. tammikuuta 2013

Fengshui-aapinen Anja Banks



FENGSHUI - AAPINEN


Uppouduin jälleen fengshuin kiehtovaan maailmaan. Tällä kertaa lukuvuorossa on tämä Anja Banksin kirjoittama Fengshui-aapinen. Tästä kirjasta olen oppinut enemmän kuin viimeksi lukemastani Fengshuin salaisuuksia kirjasta.

Olen tutkinut kotimme pohjapiirrosta ja jakanut sen alueisiin. Suurin tehtävä asia edelleen on keskeneräinen remontti. Kaikki puuttuvat asiat olisi tehtävä loppuun. Rikkinäisyys ja keskeneräisyys ovat huonoa fengshuita. Siivoaminen ja vanhojen turhien tavaroiden poistaminen kuuluvat myös asiaan. Minulla on näissä vielä paljon tehtävää, siitä huolimatta, että juuri vein kierrätyskeskukseen monta laatikollista turhia tavaroita.

Ymmärtääkseni fengshui muutoksissa on hyvä edetä ihan rauhassa. Yllättäen pienellä teolla voikin olla iso vaikutus oikeaan elämään. Minusta se on ajatuksena todella kiehtova. Tottakai tahdon kokeilla! Mutta siis ei kaikkea kerralla.

Tämä fengshuiblogi kannattaa käydä katsomassa, jos olet kiinnostunut fengshuista. Varaa aikaa, sillä siellä on monta hyvää juttua luettavaksi, vaikka uusia kirjoituksia ei enää sinne tulekaan.



keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Millaista voimaa sinä löydät?



























Millaista voimaa sinä löydät tästä kuvasta?

Aloitin facebookissa eilen uudenlaisen voimarunon jatkoleikin sekä voimakuvaleikin. Oikeastaan ne eivät ole lainkaan leikkejä vaan hyvin todellisia, sillä me voimme antaa itsellemme voimaa sanojen ja kuvien kautta. Ajatuksemme luovat todellisuutta. Ainakin minulle se on täysin totta. 

Täällä blogissa on erilaista kuin facebookissa, mutta kokeilen toimisiko sama idea täällä. Tarkoitus on luoda voimakuvalle erilaisia voimaviestejä. Jokainen ihminen on erilainen, joten kokemukset saattavat olla erilaisia. Juuri erilaisuus tekee mielestäni tästä mielenkiintoista. Oletko utelias tietämään mitä joku toinen ajattelee tai näkee? Uskon, että voimme kasvattaa omia voimavarojamme myös toisten näkemien asioiden kautta. 

Millaista voimaa sinä löydät tästä kuvasta? 




tiistai 29. tammikuuta 2013

Voimakorttien paketointia voimaantuen


Kuvasin aamulla VoimaPuutarha 2013 helmikuun voimakorttipaketit. Jokaisessa nipussa on 4 erilaista voimakorttia viikoille 6 - 9. Maanantai-iltana paketoin jokaisen kortin yksitellen paperiin ja kiinnitin logotarralla. Voimakorttien kääriminen paperiin oli rauhoittavaa. Huomasin unohtavani ajankulun. Voisin järjestää voimakorttien paketointi talkoot. Se olisi varmasti mukavaa ja voimauttavaa yhdessä tekemistä.

























Korttiniput laitoin ohjeiden kera kirjekuoriin. Huomenna voimakortit tupsahtavat postilaatikoihin eri puolilla Suomea. Toivotan voimallista läsnäolon helmikuuta voimakorttien myötä kaikille!

Tilasin muutaman ylimääräisen nipun maaliskuun voimakortteja, joten vielä ehdit tilata omasi nettipuodista. Huhtikuun voimakorttien tilausaika päättyy helmikuun lopussa. Halutessasi voit tilata valmiiksi koko vuoden kortit, sillä laskutan aina jokaisen kuukauden kerrallaan vasta toimituksen mukana.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Kesäistä voimaa puutarhakierrokselta


Tänään oli niin hämärän oloinen talvinen päivä, että tahdon uppoutua puutarhamuistoihin. 

Tein tämän kierroksen puutarhassa kesällä 2012 heinäkuussa. Nyt sain tästä itselleni paljon kesäistä voimaa. Toivon sitä myös sinulle. Tervetuloa mukaani puutarhaan, tästä se alkaa:



Toistaiseksi on ollut sateinen kesä. Onneksi on kuitenkin aika lämmintä. Puutarhassa on rehevää eikä ole haitannut, että olen laiska kastelemaan.

Tein normaalin iltakierrokseni puutarhassa ja keksin, että laitan tänne 12 viehkeintä näkymää, jotka löydän. Tässä yläpuolella on ensimmäinen. Ulko-oven vieressä on iso yrttiruukku.


Heti portaiden vieressä kasvaa syreeni, johon kietoutuu elämänlanka. Se on jo matkalla kohti taivasta. Valkoisia kukkia saamme vielä hetken odottaa.



Sormustinkukka on hiekkaterapiapolkujen puutarhan alkupäässä ihan yksinään. Se saa myöhemmin varistaa siemenensä hiekalle, josta kerään iloisena pikkutaimet kesällä 2013. Mitähän Runotalolle ja maailmalle silloin kuuluu?




Akileijat ovat yhä vain suloisempia. Niiden väri on jotenkin tummentunut. Osa kukista on jo muuttunut siemenkodiksi. Kerään kodat talteen, mutta en ihan vielä.


Hilpeä harjaneilikka on availlut nuppujaan ja nyt tiedämme sen värin. Vieressä on toinen, joka on pinkki ja hieman kauempana kukkii valkoinen harjaneilikka. Ne pääsevät kuvaan joku toinen kerta.


Tämä kuunliljan nuppu pääsi kuvaan, kun pidän niin kovin sen mietiskelevästä asennosta. Näen usein kukkasten pitävän kättä poskellaan aivan kuin me ihmiset jotakin pohtiessamme.



Keltasormustinkukat aloittelevat kukintaansa. Ne ovat turvassa tuohituomen alla. Jos tarkkaan katsoo niin näkee, että taustalla on penkin päässä sammaloitunut voimasiili. Se on se betonista tehty. Tahtoisin tehdä niitä lisää, vaikka ihan myytäväksi saakka. Ehkä loppukesästä voisin tehdäkin? Sitten ne olisivat puolisammaloituneita kesällä 2013. 

Oi, miten olenkaan kauas katsovaisella tuulella tänään.



Ukonkello on kaunis näin nupullaan. Taitavat useimmat kasvit olla kauneimpia juuri näin ennen varsinaista kukintaa. Valo on jälleen ihmeellinen vihreillä lehdillä. Sitä jaksan aina ihmetellä.



Yleensä jätän tällaiset näkymät kuvattavien ulkopuolelle, mutta valkeat terälehdet ovat vastustamattoman kauniita tummalla multapinnalla. Käytän puisia kertakäyttöveitsiä merkitsemään kylvörivejä. No, nyt nekin ovat kuvassa mukana - ajatella:  kauneimmissa näkymissä!



Takapihan sormustinkukat ovat hyvin erilaisia kuin etupihalla oleva yksinäinen kukkija. Täällä valo loistaa valaisten satumaisesti ja kukat kasvavat harvemmassa varressa. Täällä sormustinkukat ovat myös paljon korkeampia. Näitä on vasta kolme täällä. Siirsin ne tänne kesällä 2011. Nyt kun nämä kylvävät siemenensä tähän maahan niin saattaa olla, että pääsen kuvaamaan sormustinkukkamerta. Tapahtuukohan se kesällä 2015? Mitähän maailmaan silloin kuuluu?



Puutarha tarjoaa aina yllätyksiä. Pidän tätä kukkaa rikkaruohona. Nimi on muistaakseni kannusruoho. Huvimajan takaa pilkotti jotain kellertävää ja napsaisin kuvan. Oikeastaan ei yhtään hassumpaa. Annan sen toistaiseksi olla. Niin, tiedän että tämä tapaus etenee kuin kulovalkea eteenpäin. Kannusruohomeri jo kesällä 2013?

Lisää tekemiäni puutarhakierroksia löydät sivumarginaalin linkistä Puutarha.




sunnuntai 27. tammikuuta 2013

VoimaRuno Oikea kotini



































Hiljaisuudessa 
kuulen sisimpäni kutsun,

sisimpäni viitoittaa minulle polun
jota pitkin minun on hyvä 

kulkea oikeaan kotiini,
koti on sydämessäni
aina valmiina, 

aina avoimin ovin.


Tämän VoimaRunon olen kirjoittanut vuonna 2010 alkutalvella. Silloin heräsin aamuisin aikaisemmin, että ehtisin kirjoittaa runoja. Minulle paras hetki kirjoittaa on aina ollut juuri herättyäni. Silloin olen vielä unimaailman lumoissa. Uskon, että sieltä on paljon luovuutta löydettävissä.



lauantai 26. tammikuuta 2013

Aarrekartan pikaohjeet / teko-ohjeet



näin teet aarrekartan





Nämä aarrekartan teko-ohjeet ovat pieni maistiainen oikeasta Runotalon Aarrekarttaoppaasta. Kuvassa on yksi ensimmäisistä tekemistäni tunnelmakartoista vuodelta 2006. Toteutin sen ison puutarhakuvan päälle.  Näinkin voi tehdä. Aarrekarttailussa voi käyttää omaa mielikuvistusta ja luovuutta. Ainakin Runoilijan puutarha on käynyt minulla toteen tästä kartasta.




AARREKARTAN PIKAOHJEET



1. Tunnelmakartta


- liimaa pahville 10 kuvaa, jotka vetävät sinua puoleensa


2. Analysoi tunnelmakartta


- toistuvatko samat kuvat, aiheet tai värit?
- mikä on kuvien viesti ja merkitys sinulle?

3. Mitä haluat ja tarvitset oikeasti?


- pohdi elämäsi eri osa-alueita kuten terveys, ihmissuhteet, ura yms.
- laita asiat tärkeysjärjestykseen


4. Jos voisit toivoa ja saada ihan mitä tahansa, mitä toivoisit?


- valitse toiveistasi tärkeimmät

5. Rakenna aarrekartta edellisten tehtävien pohjalta


- liimaa pahville kuvia, jotka kuvaavat tarkasti toiveitasi
- käytä isoja kuvia ja muista liittää oma kasvokuva mukaan

6. Energisoi aarrekarttasi


- tee vahva mielikuvamatka hetkeen, jossa aarrekarttasi on toteutuneena


7. Pidä aarrekartta näkyvällä paikalla


- kartta muistuttaa alitajuntaasi tavoitteistasi
- muista päivittää aarrekartta noin vuoden välein tai tavoitteiden muuttuessa




 OPAS - Näin teet aarrekartan








perjantai 25. tammikuuta 2013

AarrekarttaMaailma uudistui
















AarrekarttaMaailma on nyt uudistettu. Sivusto on selkeämpi ja keräsin aarrekartta vinkit omaksi sivukseen.

Tämä kirjoitukseni kuvaa hyvin aarrekarttailijaa ja myös henkilöä, joka elää läsnäolevana.

Aarrekarttailija luottaa vaistoonsa. Hän suunnistaa aina havaitsemiensa merkkien mukaisesti. Jokainen arkinen tapahtuma saa uuden merkityksen. Ensimmäiset merkit päiväänsä aarrekarttailija saa jo aamupalaa tehdessään. Hän hymyilee ja hyräilee tyytyväisenä, sillä uusi päivä on innostava seikkailu täynnä pieniä ihmeitä. Illalla hän sulkee silmänsä kiitollisena kerraten päivän tapahtumat. Vaipuessaan unimaailmaan hän unelmoi tulevasta. Aarrekarttailija palauttaa itsensä vaistonvaraiseen tilaan yhä uudelleen. Virkistävä elinvoima täyttää hänen mielensä ja sydämensä.




torstai 24. tammikuuta 2013

Läsnäoloa arkeesi VoimaPuutarhasta





Oletko milloinkaan unelmoinut omasta voimapuutarhasta? Ehkä sinulla on onni omistaa oma puutarha ja tiedät miten paljon voimaa puutarhasta voi saada. Olen halunnut jakaa RunoTalon puutarhan ja voimametsän voimaa kuvieni kautta. Syntyivät VoimaPuutarha 2013 voimakortit. 



Tammikuun voimakortit ovat jo syntyneet. Niiden tilaajat avaavat viimeisen tammikuun voimakortin ensiviikon alussa. Helmikuun kortit ovat minulla valmiina toimitettavaksi tilaajilleen. Ideana on, että voit saada oman voimapuutarhan luoksesi muistuttamaan läsnäolon tärkeydestä arjessa. 




Helmikuun voimakortteja on muutama ylimääräinen nippu vielä varastossa. Tilausaikaa on sunnuntaihin 27.1. saakka. Maaliskuun kortit tilataan tammikuun loppuun mennessä. Yleensä tilaan muutaman ylimääräisen nipun, joten tilausaika saattaa joustaa.


Jos tahdot tietää VoimaPuutarhasta enemmän niin voit tutustua tästä.

Omat VoimaPuutarha 2013 voimakorttisi voit hankkia nettipuodista.




keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Tule mukaan visualisoimaan rauhaa maapallolle

































Tahdon kauniin rauhaisan planeetta maan
jossa kaikilla on oikeus elää onnellisina.

Kutsun Sinut mukaan visualisoimaan rauhaa ja tasapainoa tälle rakkaalle maapallollemme. Voit olla mukana itsellesi sopivimmalla tavalla. 

Olen iloinen, jos jätät kommentin merkiksi liittymisestäsi mukaan tähän. Yllä oleva Tahdon - voimakortti on vapaasti kopioitavissa ja käytettävissä. Voit linkittää, jakaa - ihan miten tahansa kunhan vain kortin sanoma kulkisi vauhdilla eteenpäin.

Olen julkaissut tämän voimakortin ensimmäisen version Aarrekarttamaailmassa 16.3.2011. Kiitos kaikille, jotka ovat liittyneet mukaan jo aiemmin.


tiistai 22. tammikuuta 2013

Blogin selkeytystä ja vuosisuunnitelmaa





























Blogin selkeä ulkoasu on asia, joka saa minut tasaisin väliajoin sekä huolestumaan että innostumaan. Olen siivonnut jälleen kerran sivumarginaalia puhtaammaksi. Ehkä nyt voisin pysyä tässä seesteisessä selkeyden olotilassa. On helpompi hengittää kun on enemmän tilaa. 

Olen miettinyt blogin ulkoasua sivulle saapuvien näkökulmasta. Mietin mitä täältä etsitään, mitä halutaan löytää ja miten kaikki asiat olisivat johdonmukaisilla paikoilla. Jouduin ottamaan itsestäni rivakan niskaotteen, että pysyin kurissa enkä lähtenyt rönsyilemään ympäriinsä. Rönsyjä on vielä jäljellä, mutta suunta on oikea. 



























Tein RunoTalolle vuosisuunnitelman. Suunnitelmassa määrittelin itselleni blogin ja facebookin sisällöt. Suunnitelma antaa minulle tukea ja selkeyttä sekä muistuttaa päämäärästäni. Suunnitelmaa voin muuttaa, joten se ei estä minua muuttumasta, jos koen siihen tarvetta myöhemmin.

Päivittäisiä voimakortteja julkaisen facebookissa, mutta tein tänne blogiin sivun johon myös päivitän voimakortit, joten niitä voi seurata täällä blogissakin. Linkki on sivupalkissa otsikolla RunoTalon Elämyksiä - Facebook voimakortit. Täällä blogin puolella keskityn julkaisemaan juttuja RunoTalon eli oikeastaan minun kuulumisistani, kerron tuotteisiin liittyviä asioita ja julkaisen VoimaRunoja.



































Yläpalkkiin valitsin isoimmat ja tärkeimmät linkit kuten facebook ja RunoTalon uutiskirjeen tilaus. Uutiskirje tulee jatkossa aina kuukauden alkupuolella ja kehittelen siihen jotain uutta ja erityistä uutiskirjeen tilanneille. 

Sivupalkissa on kerätty RunoTalon elämykset selkeiksi linkeiksi. Nämä elämykset ovat uusiutuvia eli osa niistä vaihtuu aina silloin kun keksin kokeilla jotain uutta juttua. Omana linkkiryhmänään ovat RunoTalon nettipuodissa myytävät tuotteet. Osa linkeistä johtaa suoraan puotiin ja osa täällä blogin sivuilla sijaitseviin tuote-esittelyihin. 

Käsintehdyt kirjat ovat äitini yrityksen TuuliHelmen tuotteita, joita on ollut myynnissä nettipuodissa. Jatkossa äitini myy kirjat suoraan omasta yrityksestään, joten siksi linkki on hänen yrityksensä sivuille. Uudistan TuuliHelmen blogisivut lähiaikoina hänen kanssaan eli tulossa on uusia ihania kirjoja, joita ei vielä sivuilla ole nähtävillä. 

Huomenna päivitän aarrekarttakurssia ja Aarrekarttamaailman sivut tarvitsevat myös oman selketyksensä. Aarrekartta-asiat ovat olleet hieman taka-alalla, mutta nyt laitoin ne vuosisuunnitelmaan itselleni tähän tammikuulle uudistettavaksi, joten pidän kiinni tavoitteistani ja alan ahkeroida.


maanantai 21. tammikuuta 2013

Parantavaa musiikkia


Rapture

A Healing Gift to Humanity


Tämä musiikki on mielestäni äärettömän kaunista ja rauhoittavaa. Olen kuunnellut tätä yhä uudelleen löytäen aina jotain uutta itsestäni sävelien kautta. Elämässäni on ollut jaksoja jolloin unohdan musiikin. Toivon, etten enää unohtaisi, sillä niin iso vaikutus kauniilla musiikilla on. Ehkä sinäkin löydät tästä jotain itsellesi. 

Valoisat ajatukset tämän musiikin myötä erikseen vielä kaikille voimakurssilaisille. Kaikille teille jo kurssin käyneille ja teille, jotka tänään aloitatte toista kurssiviikkoa.



sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Fengshuin salaisuuksia

Löysin kirjan kuvan ja tilaustiedot täältä.  Lainasin kirjan kirjastosta.



FENGSHUI 
Salat jotka säätelevät elämääsi

Tämä kirja sai minut miettimään puutarhaani ja huonekalujen sijoittelua kodissamme. Kirjassa on paljon havainnollistavia kuvia ja sitä oli helppo lukea. Kokeilen toteuttaa muutamia helppoja asioita. Ainakin kaksi viherkasvia muuttivat tänään pois makuuhuoneesta.







Poimin tähän muutaman esimerkin kirjan ohjeista

  • makuuhuoneessa ei saa olla viherkasveja, kukkia tai peilejä
  • sänky ei saa sijaita palkin tai valaisimen alla
  • sänky ei saa olla vastapäätä ovea tai ikkunaa (ikkunan voi peittää verhoilla)
  • keittiön ja pesuhuoneen olisi oltava erillään muista huoneista
  • kirkasta valkoista parempi väri sisustukseen on esim. kermanvaalea
  • vesiaihe on hyvä sijoittaa talon etupihalle, ei takapihalle


Tutustumalla tarkemmin fengshuin periaatteisiin voi ymmärtää mistä nämä kaikki säännöt syntyvät. Oli mielenkiintoista lukea kirjasta miten ensimmäinen perhe menestyi asuessaan talossa. Seuraavan perheen muuttaessa taloon he tekevät isoja muutoksia eivätkä asiat enää sujukaan niin hyvin. Monissa maissa on luontevaa kysyä fengshui asiantuntijan apua liiketoiminnnan sijaintia päätettäessä. Minusta tämä on mielenkiintoista. Toistaiseksi itselläni ei ole varmuudella testattua havaintoa muutosten vaikutuksesta. Roinan raivaus on asia, jonka voin luvata varmasti muuttavan elämää. Selkeys on aina hyvä asia. Olo kevenee.




Olen kirjoittanut aiemmin Denise Linnin kirjaan liittyvän fengshui aiheisen jutun aarrekarttamaailmassa.




lauantai 19. tammikuuta 2013

VoimaRuno Ole siinä



































Ole siinä


Ole siinä
korkeimmalla kohdalla maailmassasi
ollaksesi se kuka sinä olet.


Toisinaan voin kadottaa itseni omalta itseltäni. Silloin minun on kiivettävä takaisin alhaalta ylös. On palattava rohkeasti takaisin näköalapaikalleni, josta voin nähdä koko tähänastisen elämäni selkeästi. Silloin palaudun entiselleni. Löydän tasapainon tunnistaessani todellisen itseni joka minä olen tänään. Millään muulla ei ole todellista merkitystä.


perjantai 18. tammikuuta 2013

Voimakorttien kuvausta pakkasessa




Tuvan ikkunoista kurkisteleva aurinko sai minut houkuteltua ulos pakkaseen. Parikymmentä astetta pakkasta ei ole hirveän paljon, mutta en viihtynyt pitkään pihalla yhdellä kertaa.

Keksin uuden taktiikan: auringon kulkiessa eteenpäin tarkkailin tilannetta ikkunoista tuvan lämpimästä. Aina sopivan näkymän havaitessani kipaisin ulos kamera kaulassa. Tämä on juuri sitä mitä lapsena ei milloinkaan saanut tehdä: juoksennella pihalla pakkasessa ilman ulkovaatteita. Minua se piristi kummasti ja sain uutta voimakorttimateriaalia.




















































































Kotimme ympärillä on metsää ja lunta katsoin mihin suuntaan tahansa. Miten innostavaa onkaan huomata auringon valon yltävän jo puutarhaan saakka. Kevättä kohti olemme menossa. Oi, miten mukavaa!

torstai 17. tammikuuta 2013

VoimaRuno Kuun neito




Kuun neito


Kauniilla kuutamolla
pieni hopeinen neito
kulkee hangella.

Metsä on öinen, jäinen,
tuuli puhaltaa hyinen,
pienellä neidolla vain
ohut vaaleansininen
silkkipuku yllään,
se liehuu tuulessa.

Hopeiset hiukset tuulessa hulmuten,
timantit sadat hiuksissaan välkkyen,
helmoissaan upea lumikidepitsi hohtaa,
kuun neito hopeinen, taianomainen.

Tulethan yksin
öiseen hyiseen kuutamometsään,
sen hopeanhohtoon, lumoon
neitoa hangille tapaamaan.

Paljain jaloin, paljain varpain,
pakkaslumi varpaissa kirveltäen,
löydät aarteen
sydämessäsi, sisimmässäsi, 
säihkyvänä kuin jäinen kuun timantti.



Olen kirjoittanut voimarunon kuun neidosta useita vuosia sitten. Tämä on yksi runoistani, jonka tahdon julkaista yhä uudelleen

Huomiseksi on luvassa pakkasta, joten sinulla ja minulla olisi mahdollisuus kokeilla miten pakkaslumi kirveltää varpaissamme. Kokeillaanko? 

Muistan miten lapsena kipitin siskoni kanssa värikkäissä kylpytakeissa ulkosaunasta tuvan lämpimään. Ympärillämme leijui huurupilvi, sillä olimme niin saunalämpimiä. Hassuinta oli kun kosteat sormet takertuivat hetkeksi kiinni huurtuneeseen rautaiseen oven kahvaan. Sitä oppi ajan myötä varomaan. Meillä taisi olla kuitenkin kengät jalassa matkatessamme pihan poikki. Ihmeellistä miten aika saa muistot hohtamaan niin kauniisti. Ehkä me siskokset olimme silloin kuun neitoja. Varmasti jokainen pieni tyttö on kuun neito.

Tämä runo kuvastaa myös RunoTalon syvintä tarkoitusta. Sen löydät viimeisistä sanoista: Löydät aarteen sydämessäsi, sisimmässäsi, säihkyvänä kuin jäinen kuun  timantti. Omasta sisimmästäsi voit löytää aarteen kokemalla ja elämällä rohkeasti itsesi näköistä elämää. Ei haittaa - joskus saa kirveltää.




keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Voimakorttien testausta ja opasvihkonen jakoon



Tein tänään tähän blogiin tällaisen uuden sivun:


Tervetuloa testaamaan voimakortteja!


Nyt voit kokeilla voimakortteja ilmaiseksi. RunoTalon vanhan piirongin ylälaatikossa on voimakorttipakka. Otan pakan esiin kerran vuorokaudessa ja valitsen vaistonvaraisesti voimakortin erikseen jokaiselle pyynnön jättäneelle. Teen tämän ilmaiseksi ja pyynnön voit jättää kommenttina niin usein kuin tahdot Testaa voimakortit sivulle, joka löytyy linkkinä yläpalkista. 



Tulosta itsellesi oma voimakortti ohjevihkonen


Mustavalkoinen Puutarha voimakorttien kuvat ja merkitykset ovat tulostettavassa muodossa täällä. Voit tulostaa, leikata ja taitella arkit itsellesi pieneksi voimakortti vihoksi. Tulostusasu on suunniteltu kaksipuoleiseksi. (Yhdellä sivulla tulostuvat samat kortit kahdesti, joten leikkaa puolet sivusta kokonaan pois.)

Omat voimakortit voit tilata nettipuodista. 
Lisätietoa ja käyttövinkkejä voimakorteille löydät täältä.



tiistai 15. tammikuuta 2013

Olen itseni paras asiantuntija
























Olen itseni paras asiantuntija


Tämä toteamus on voimakurssin ensimmäisessä tehtäväkirjeessä. Tiedostan, että asia on näin. En kuitenkaan aina osaa käytännössä noudattaa tätä viisasta ohjetta. 

Mielipiteeni ja näkemykseni muodostuvat oman eletyn elämäni pohjalta. Siksi olen mielestäni itseni paras asiantuntija itseäni koskevissa asioissa. Olen elänyt ja kokenut elämääni itse omassa olemuksessani.  Kukaaan toinen ihminen ei voi asettua täysin minun asemaani. Toki on olemassa hyvin  empaattisia ihmisiä, joilla on kyky eläytyä tilanteeseeni tai ihmismielen asiantuntijoita, mutta tarkoitan tässä tervettä itsetuntemusta. Sellaista vahvuutta ja voimaa, joka auttaa rohkeasti valitsemaan ja päättämään omaan elämään liittyvistä asioista. 

Minusta on houkuttavaa kysyä mielipidettä itsestäni tai omasta tilanteestani. Tuntuu hyvältä saada tukea toiselta ja erilaista näkökulmaa asiaan. Kuitenkin mielestäni tahtoessani keskustella parhaan asiantuntijan kanssa minun on aloitettava syvällinen, rehellinen ja avoin keskustelu itseni kanssa. 



maanantai 14. tammikuuta 2013

Voimaannu messuille Seinäjoelle 16.-17.3.



 Leikimme lapsina ja silloin osaamme sen hyvin. On hyvä elvyttää leikkimisen taitoa uudelleen, sillä sen kautta voi löytää oman sisäisen hymynsä ja vapauden tunteen, jotka puolestaan elvyttävät elämäniloa ja luovuutta.

Valitsin tänään voimakortin Mustavalkoinen Puutarha korteista. Olen onnistunut olemaan sopivan huoleton messuasiassa. Huomasin, että Tampereella ei enää järjestetä Äitimaa messuja, joihin olen aiemmin osallistunut. En alkanut kuumeisesti etsiä uusia messuja vaan olin rauhassa. Reilu viikko sitten facebookissa oli linkki, jonka kautta löysin tiedon Voimaannu messuista. Paikkoja ei ollut jäljellä, mutta nyt pääsin jonotuksen kautta mukaan. Asiat yleensä järjestyvät!

 Voimaannu messut järjestetään Seinäjoella 16.- 17.3. Siellä on mahdollisuus tutustua minuun, RunoTalon palveluihin ja tuotteisiin ihan oikeasti. Varmasti keksin jotain kivaa koettavaa messuvieraille: voimakortteja ainakin katsotaan pakasta, se on varmaa. Myynnissä on myös sellaisia tuotteita mitä ei nettipuodista voi ostaa. 

Onpa mukavaa päästä taas ihmisten ilmoille. Näiden messujen nimikin on hyvin RunoTalon voimatuotteisiin sopiva. Onneksi löysin nämä messut. Muutenhan minusta tulisi aivan mökkihöperö. Jos olet sopivan matkan päässä Seinäjoelta niin voisitkohan lähteä minua ja RunoTaloa tapaamaan. Se olisi mukavaa.

Tässä vielä muutama kuva vajaan vuoden takaisilta äitimaa messuilta.








sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kuljen sydämeni opastamaan suuntaan






















Kuljen sydämeni opastamaan suuntaan


Tahdon kuunnella sydäntäni ja toimia sen ohjeiden mukaan. Olen varma, että siten pääsen suuntaan mikä on minulle paras mahdollinen. Uskon, että sama pätee sinuunkin. Uskaltaessasi luottaa siihen mitä sydämesi sanoo löydät oikean tien itsellesi ja pääset tekemään asioita joista nautit. 

Sydämeni kertoo minulle, että nettipuotini ei ole sellainen kuin pitäisi. Tunnen ahdistusta ja kiukkua joka kerta kun käytän puodin hallinointia. Nettipuoti oli minulle iso sijoitus aikanaan. Nyt minun on toimittava sen mukaan mitä tunteeni kertovat minulle nykyhetkessä. Sydämeni kuunteleminen on myös vaistooni luottamista, intuitiota. Mitä enemmän kuuntelen tuota ääntä, sitä paremmin opin erottamaan sen todelliset pyynnöt. 


Hain vahvistusta ja tarkennusta sydämeni viestille kirjasta, jonka löysin kirjastosta. Kirja on Netti mullistaa markkinoinnin. Kirjoittaja on Jari Juslén ja kustantaja Talentum. Suosittelen tätä kirjaa sinullekin, jos sinulla on yritys tai tahdot löytää uusia ajatuksia blogisi kirjoittamiseen.

Minulla on blogissa paljon asiaa RunoTalon tuotteista. RunoTalo on vahvasti osa elämääni, oma elämäntapani ja intohimoni. Blogissani on voimakortteihin ja läsnäoloon liittyviä ajatuksiani. Samaa asiaa viestivät myymäni tuotteetkin, sillä tahdon niiden avulla auttaa löytämään sitä minkä itse olen löytänyt. Läsnäolo on taito, jolla elämästä tulee helpompaa ja tasapainoisempaa. Nykyään löydän paljon iloa ja hyvää mieltä arkisista pienistä asioista. Koen, että pystyn kuulemaan omaa sisäistä ääntäni vahvemmin ja tekemään elämässäni hyviä ratkaisuja. 



Annan tälle blogille mahdollisuuden toimia nettipuotina. Ethän pelästy, sillä en tarkoita, että tämä blogi tulisi täyteen vilkkuvia valomainoksia ja bannereita. Ajatukseni on, että kaikki tuotteisiin liittyvä tieto on täällä ja myös tilaaminen on mahdollista suoraan täältä sähköpostitse. Aluksi myös nettipuoti on edelleen käytössä. 

Teen uusia parannuksia kokemuksieni ja saamani palautteen pohjalta.Toivon, että saisin palautetta myös juuri sinulta. Ihan kaikessa. Arvostan rehellistä mielipidettäsi. Se on arvokasta RunoTalon kehittämistyötä. Olen kiitollinen, jos annat aikaasi auttaaksesi. Vastapalveluksena tahdon kirjoittaa täällä asioista, jotka auttavat sinua arjessasi läsnäoloon ja sydämesi kuuntelemiseen. 


Tahtoisin tarjota  yhä tarkemmin sellaista sisältöä, jota täältä etsit. En usko, että etsit mainoksia tai tarjouksia. Kerro, jos olen väärässä. En pidä tarjousten tekemisestä, ne tuntuvat liian mainosmaisilta. Joka kerta mainostaessani olen pahoilla mielin jälkeenpäin. Se ei tunnu sydämessäni oikealta. Mietin vakituisia asiakkaita, jotka ovat tilanneet aiemmin ilman tarjoushintaa tai tarjousetua. Haluaisin antaa kaikille asiakkaille yhtä paljon hyötyä. Tein eilen tarjouksen puotiin, mutta poistan sen jo viikon kuluessa. Uskon, etten tule toistamaan enää vastaavia juttuja. Minun tapani toimia on oltava toisenlainen, sillä sydämeni ei usko tarjouksiin. Sydämeni uskoo hyviin tekoihin ja maailman parantamiseen pienillä teoilla. 

Tarvitsen hieman aikaa saadakseni tänne kaikki tarvittavat asiat nettipuotikokeilua varten. Olen innostunut tästä, joten pian alkaa varmasti jotain näkyä täällä. Nyt tämä tuntuuu hyvältä idealta. Minä ja minun sydämeni olemme sitä mieltä. 




Mitä sinun sydämesi kertoo sinulle tänään? Jos kuulet viestin niin ota rohkeasti askeleita siihen suuntaan. Aina tie ei ole suora, mutta välillä mutkillakin on tarkoituksensa.