.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

torstai 8. elokuuta 2013

Treenaa vahva kiitollisuuden lihas






Kerroin eilisessä viestissäni affirmaatiovideosta, jota olen kuunnellut. Se on todellakin tehokas tai sitten olen muuten vain oikeilla aalloilla. Teenhän minä koko ajan työtä itseni kanssa, että saisin olotilani juuri niin leijuvaksi ja keveäksi kuin tiedän sen olevan mahdollista. Olen saanut maistaa tuota hyvän olon tilaa niin useasti, että haluan siitä ehdottomasti pysyvän. On aivan mahtavaa tuntea kiitollisuutta ja onnea useita kertoja päivässä. 


Suurin hauskuus alkaa siitä kun maailmankaikkeus alkaa järjestellä asioita puolestasi. Se on aivan ihmeellistä. Tuntuu, että elämä on palapeli ja palaset löytävät itsestään paikkansa. Tarvitsee vain olla rennosti ja luottaa. Hymyily, nauru, kiitollisuus ja luottamus - ne riittävät viemään eteenpäin.



Sinussa on tarpeeksi voimaa
sitä rohkeutta jota tarvitaan



Ainut asia mikä voisi harmittaa on, että en ole osannut tätä jo kymmenen vuotta sitten. Ehkä osasin vähäsen, mutta positiivisuus ja kiitollisuus on lihas jota on treenattava ahkerasti ja tietoisesti, että se vahvistuu. Lopulta se alkaa toimia ja tukea muita hyödyllisiä henkisiä lihaksia. 


Mene siis luottaen kohti tulevaa


Jatkan täällä harjoituksiani ja odotan huomista uteliaana, toiveikkaana ja iloisin mielin. Aion seikkailla elämässäni ja menen luottaen kohti tulevaa. Toivon koko sydämestäni, että olet mukana ja toteutat omaa unelmaasi rohkeasti.



Kaikki haaveesi
suunnitelmasi toteen saa




2 kommenttia:

  1. Sulla on bannerikin muuttunut upeammaksi, siis niin ihana blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, uskalsin luopua pakkomielteestä, että kun logo on sininen niin on pysyttävä sillä linjalla. Minua vaihtelu virkistää, joten sen mukaisesti saa blogikin elää. Kiva, että jätit kommentin - piristi :)

      Poista