.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

perjantai 9. elokuuta 2013

Hyödynnä täydellisen maailman ainekset











Aamulla menin puutarhaan noutamaan yrttiteeheni minttua ja sitruunamelissaa. Kuvittelin, että päivä on sateinen ja pimeä, mutta ulkona olikin kaunis päivänloiste ja sadepisarat kimmelsivät erilaisten kasvien lehdillä. Oli niin kaunista, että minun oli noudettava kamera ja tehtävä puutarhakierros. Kuvassa valokylpevät aaprotti ja mintun kukinto yrttitarhassa.

Tänään oli RunoTalon työpäivän vuoro. Yhä edelleen kiittelen itseäni siitä, että olen tehnyt ratkaisuni työelämässä oikein. On aivan mahtavaa saada keskittyä omaan tekemiseen. Tällainen päivä tuntuu arvokkaalta ja nautinnolliselta. Siltä työn tekemisen pitäisi aina tuntua.

Olen seurannut Natalien The Suitcase Entrepreneur sivustoa ja saan sieltä uutta innostusta yritystoimintaani. Eiliseltä mieleeni jäi neuvo: Suunnittele aina edellisenä iltana seuraavan päivän kolme tehtävää asiaa. Nämä kolme asiaa teet heti päivän aluksi. Tietenkin asiat on oltava sellaisia, jotka ovat oman liiketoiminnan idean ytimessä eli tähtäävät oikeaan päämäärään.

Tänään toimin ohjeen mukaan ja sain kaikki tehtävät tehdyksi. Kaksi tehtävistä oli yhteydenottoja, joita aina mielelläni siirrän eteenpäin. Asiakkaille kyllä vastaan yleensä nopeasti, mutta uusien asioiden eteenpäin vieminen on joskus hidasta. Pelkään uusia aluevaltauksia, vaikka sisimmässäni olen innoissani.

Sain vielä äsken kuulla äidiltäni (TuuliHelmi), että voimarunot olivat saaneet hyvän vastaanoton Seinäjoellä Kultakeramiikan myymälässä, jossa äitini luki runojani ja esitteli käsintehtyjä kirjojaan. Kaikenlaisia pieniä ihania ihmeitä tapahtuu - sellaista on ilmassa. Uskon, että meillä kaikilla on juuri nyt hyvät mahdollisuudet toteuttaa unelmiamme. Maailmassa on kaikki ainekset mitä tarvitsemme valmiina.



Sadepisarat, päivänloiste,
täydellisen maailman ainekset
kaikkialla ympärilläni.


Päivä on niin täydellinen, että otan nyt vastaan voimakorttipyyntöjä. Ei mitään aikajaa, vastaan kun ehdin, pyynnön voi jättää tähän ja tämä on täysin ilmaista! Valitsen voimakortin sinulle elämäsi tähän hetkeen. Voimakorttien tarkemmat merkitykset löytyvät Testaa voimakortit sivulta.  Jos tahdot vastauksen mieluummin sähköpostiisi niin laita minulle pyyntö sähköpostitse. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti