.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

perjantai 30. syyskuuta 2011

Kuka minä olen ja Olen oma itseni haaste



Hei, 

tämä alla oleva kirjoitukseni on pitkä ja perusteellinen esittely omasta polustani.


Terveisin Sari Runotalosta

17.2.2014





Oma peilikuvani puutarhassani kesällä 2011

Olen kirjoittanut paljon puutarhastani. Nyt kerron enemmän itsestäni.


Minä mökillä kesällä 1970 



 Ensimmäinen lehtikuva minusta nuorena yrittäjänä 1987,
kädelläni on onnea tuova maskottisiilini


 Savipajani vanha kirjanpitovihko


Synnyin 60-luvulla eteläpohjanmaalla. Asuin maalla ja kävin kyläkoulun. Ylioppilaaksi valmistuttuani perustin Sarin Savipajan. Savi tuntui kovin tutulta ja rakkaalta, mutta minun oli hankittava koulutusta. En päässyt opiskelemaan keramiikkaa, joten hakeuduin kosmetologikouluun Vaasaan. Kosmetologiksi opiskellessani tarvitsin töitä ja pääsin tavarataloon myyjäksi. Kävin myyjän työn ohessa esimieskoulutuksen ja kun Saloon avattiin uusi tavaratalo, aloitin siellä pukeutumisosaston päällikkönä. Uusi tavaratalo menestyi hyvin ja saimme aikaan näkyviä tuloksia työntekijöideni kanssa.


Savusavi Tontut


Kaksi Almaa


Savikenkiä


Nokikanoja



Elämä kuljetti minut kuitenkin tilanteeseen, jossa muutin Ikaalisiin maaseudulle. Minulla ei ollut ajokorttia, joten oli luonnollista jatkaa savipajan pitoa kotona. Keramiikkapajani Savusavi Tarina tuotti ihan kohtuullisesti, mutta kun Tampereelle vuonna 2000 avattiin tutun tavarataloketjun uusi myymälä, niin huomasin kaipaavani takaisin tavaratalotyöhön. Pääsin osastopäällikön varahenkilöksi, mikä oli mielenkiintoinen kokemus, sillä olinhan jo itse toiminut esimiehenä. Muutaman vuoden kuluttua minulle avautui osastopäällikön paikka. Alusta asti halusin luoda hyvät työolosuhteet kaikille ja edistää hyvää yhteishenkeä.



Vuosien kuluessa olen seurannut työyhteisön arkea hyvin läheltä työssäni ja näen tarvetta muuttaa asioita inhimillisempään suuntaan. Mielestäni yrityksen tärkein voimavara ovat ihmiset. Panostamalla oikeasti ihmisiin yritys saadaan tuottamaan paremmin. Toistaiseksi useimmissa isoissa yrityksissä ei käytännössä voida tarpeeksi huomioida yksilön tarpeita. Esimiehenä ratkaisut on tehtävä kokonaisuuden eduksi ja ison koneiston ehdoilla.



Nykypäivän tilanteessa jokainen meistä voi auttaa parhaiten itse itseään ja sitä kautta myös työtovereitaan ja omia läheisiään. Itsensä auttaminen vaatii asennetta. Itselleni luonto ja maaseudun rauha ovat luoneet keinoja palauttaa voimavarani ja löytää sitä kautta positiivinen asenne. Haluan tarjota sen mahdollisuuden myös muille. Siksi olen hankkinut Runotalon.


Runotalo


Vanhan pohjalaistalon osto tuntui aluksi mahdottomalta, koska minulla ei ole omaisuutta ja myyjän palkka on pieni. Kävin katsomassa taloa useamman kerran parin vuoden aikana. Lopulta sain lainan järjestymään ja ostin talon keväällä 2003. En uskonut että aikaa kuluisi kesään 2009 ennen kuin talo saataisiin purettua siirtoa varten. Olen kiitollinen avopuolisolleni ja talkooapulaisille. Runotaloprojekti blogissani voit tutustua talon mielenkiintoisiin purkuvaiheisiin.




Talo ja samalla yritystoimintani saivat nimen Runotalo, sillä olen kirjoittanut runoja vuodesta 1988 ja nimen luoma tunnelma sopii liikeideaani. Kirjoitin runoja aluksi äidilleni, sillä hän koki runoni kauniina ja voimauttavina. Itsekin sain runoistani vahvuutta ja samalla keinon käsitellä tunteitani. Runojen viesti muuttui vuosien myötä yhä enemmän läsnäoloon ja positiivisuuteen viittaavaksi. Huomasin kirjoittavani kuin unessa, sanat vain virtasivat ja riimit putosivat paikoilleen. Lähetin runoja arvosteluihin, mutta niissä oli kovin paljon hiottavaa. En halunnut hioa runojani. Päätin pitää ne sellaisenaan, omina terapiarunoinani. Jos joku löytää niistä avun ja lohdutuksen itselleen, niin olen kiitollinen ja siitä onnellinen.


Yksi säe ensimmäisestä runostani äidilleni




Unenomaista runoiluani



Lukioaikoina kuvasin kotimaani maisemia ulkomaisille kirjekavereilleni, joita olikin parhaimmillaan viisikymmentä ympäri maapallon. Innostuin kuvaamisesta uudelleen aktiivisemmin vasta digikameran ja puutarhan myötä. Kuten saven ja runojen suhteen, olen itseoppinut enkä toistaiseksi ota kursseja vastaan. Poikkeuksena on tunnustettava, että tutustuin savenmuotoiluun kansalaisopistossa vuoden verran ja kuvanveistoon samoin, mutta mieluiten opettelen itse kokeilemalla ja yksikseni kirjoista lukemalla.

 
Runotalon puutarhan hiekkaterapiapolku


Äitini viljeli biodynaamisesti kotitilallamme. Yrtit tulivat tutuiksi ja muistan miten pakkasimme yömyöhään porkkanoita, teimme tillinippuja ja kukkakimppuja. Lisäksi leivoimme siskoni kanssa ahkerasti torimyyntiä varten. Siskoni pyöräytti herkullisia sokerimunkkeja ja itse leivoin mielikuvituksellisia kuivakakkuja. Äitini leipoi leipää leivinuunissa. Torilla myytiin myös ensimmäiset maakuopassa savustetut saviesineeni. Savenpolttouunin sain hankituksi hieman myöhemmin.

 
 Runotalon alkuperäinen julkisivu


Etenen nyt ajassa tähän päivään, jossa rakkain harrastukseni on blogin kirjoittaminen. Aloitin kirjoittamisen purkaessamme hirsitaloa, sillä halusin kertoa yrittämiseni tarinan, tarinan joka kertoisi siitä miten voi toteuttaa unelmiaan, kun uskoo niihin tarpeeksi. Tämä tarina ei ole vielä valmis, mutta toivon että olet mukana seuraamassa miten se todellakin toteutuu, sillä minä en aio antaa periksi. Tahtoisin antaa muillekin uskoa unelmiin.


Lemmikkejä on joka kesä enemmän


Talon purkamisen yhteydessä aloin kuvata blogin täytteeksi puutarhani kasveja ja yhdistin joukkoon myös runojani. Kahden vuoden kuluessa  blogini on muodostunut Runotalon voimauttavaksi puutarhaksi. Runotaloa ei vielä ole kuin hirsikasana takapihallamme, mutta kotini pihapiiristä ja puutarhasta on muotoutunut Runotalon puutarha. Siellä on Runotalon sielu, jonka siirrän aikanaan oikean Runotalon yhteyteen.  


Löydän uusia asioita itsestäni erilaisten näkökulmien kautta


 


Kaikki yhdistyy lopulta. Kokoan palapeliä kuten meistä jokainen tekee elämässään. En pysty näkemään kokonaisuutta, mutta välillä saan jo paloja paikoilleen ja joka kerta tuntuu yhtä hyvältä, kun löydän uuden yhteensopivan palan. Esimiestyö on opettanut minulle paljon ja kasvattanut minua. Varmasti se on saanut aikaan myös vääränlaista itseriittoisuutta ja sokeutta, joka kuin huomaamatta syntyy roolin myötä. Olen kuitenkin oppinut myös sisäistä nöyryyttä ja joustavuutta. Olen vahvempi ja rohkeammin enemmän oma itseni kuin aiemmin.



Mitä tahdon tehdä seuraavaksi? Tahdon jakaa löytämääni, oppimaani ja kokemaani. Olen löytänyt sisäisen jaksamisen voimavaran ja tahtoisin auttaa myös muita halukkaita löytämään saman. Haluan jakaa parhaat keinoni muutamien viimevuosien ajalta. Kaikki ne konstit joiden avulla olen saavuttanut oman mielenrauhan, tasapainon ja kyvyn ajatella positiivisesti asioista. Haluan olla oma itseni ja elää itseni näköistä elämää. Näen, että Runotalon ovi on jo avoinna.




Olen ymmärtänyt, että blogin kirjoittajana on hyvä kertoa itsestään muille. Liitän tämän kertomukseni linkkinä blogin marginaaliin niin että se on jatkossa sieltä löydettävissä uusillekin lukijoille. Toivon, että olen nyt hieman tutumpi kaikille.

14.4.2012
Tämä kertomukseni sai tänään jatkoa. Lisään tähän väliin linkin, josta voit lukea mitä sitten tapahtui.


10.9.2012
Kertomukseni sai tänään uuden jatko-osan. Tässä linkki, jossa viimeisimmät edistysaskeleet.


18.3.2014 Tässä viimeisin lisäys kertomukseeni:

Vuoden 2014 alusta lähtien toimin kokopäiväisesti omassa yrityksessäni RunoTalo Oy:ssä. Jaksamisen ja hyvinvoinnin arvo on valtavan suuri ihmisen omalle elämälle ja koko yhteiskunnalle. Tahdon auttaa ihmisiä vahvistamaan omia voimavarojaan itsetuntemuksen, elämänmyönteisyyden ja tässä hetkessä olemisen kautta. Samalla olen löytänyt työlleni ja elämälleni merkityksen. 


*****************************************************************************

Itsestään kertominen on voimauttavaa ja ehkä hieman pelottavaakin. Laitan liikkeelle haasteen kuudelle mielestäni erityisen rohkealle ja persoonalliselle bloggaajalle.Toivon teidän ottavan Olen oma itseni voimakortin tuosta mukaanne ja kertovan itsestänne hieman enemmän. Voit luoda vapaasti oman tapasi olla oma itsesi, sillä tärkeintähän on olla oma itsensä. Toivon, että haastaisitte edelleen kuusi blogia tähän Olen oma itseni haasteeseen. Tähän haasteeseen saa ottaa aikaa, voi tehdä sitten kun siltä tuntuu.

Pyydän mukaan:

Leena Lumi

Hanne Virtauksesta

Valokki Valokin kiteet

Mari Alppihovi

Marie Elisabeth's rum

Tuure Jotain muuta kuin elämää

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Perjantaina enemmän minusta ja bloggaajien houkuttelua


Tulin kertomaan, että perjantaina julkaisen seuraavan varsinaisen postauksen. Silloin kerron enemmän itsestäni kuin koskaan aiemmin täällä blogissani. Haluan antaa teille mahdollisuuden oppia tuntemaan minut paremmin. Tapaamisiin siis perjantaina.

Ai niin - saattaa olla, että houkuttelen muutamia seuraamistani blogeista yhteen juttuun...


sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Tunnustus



Olen iloinen ja kiitollinen, sillä sain tunnustuksen tänne Runotalo blogiini akissfromthepast blogista ja samanlaisen tunnustuksen myös Ollaan Runotalossa blogiini kullanmaalla blogista.

Tässä kuuluu kertoa kahdeksan satunnaista asiaa minusta

* en tiedä miksi en tänään löydä sanoja tähän (yritin ja yritin - mutta ei onnistu)

Haluaisin jakaa tämän eteenpäin kaikille blogeille, joita seuraan. On niin valtavan paljon hyviä blogeja. Seuraamani blogit löytyvät marginaalista linkeistä ja tämä tunnustus kuuluu siis kaikille teille. Olkaa hyvä ja tahtoessanne napatkaa tästä tunnustus mukaanne. 


lauantai 24. syyskuuta 2011

Uudistuminen - aitous ja rakastaminen


Tämä tapahtuu minulle säännöllisesti. Ehkä sinullekin tulee tarve uudistua?  Ensin tunne hiipii taustalla pieninä väläyksinä ja sitten se jo huutaa vaatien. Minun on uudistuttava, että säilyttäisin aitouteni, että rakastaisin sitä mitä teen.

Uudistuminen ei tarkoita, että luopuisin kaikesta vanhasta. Säilytän sen mistä pidän eniten. Haluan inspiroida lukijoitani. Annan itselleni viikon aikaa luoda ja teen kerralla pidemmän jutun. Suunnittelin, että sopiva julkaisuhetki voisi olla perjantai-ilta. Katsotaan mitä syntyy...



torstai 22. syyskuuta 2011

Myönteisyyden voima - Voimakortti


Positiivinen elämänasenne on oma vahva päätös. Muutos negatiivisesta positiiviseksi ei tapahdu hetkessä, mutta se on mahdollista kun kiinnittää huomion omiin ajatuksiinsa. Myönteisyyden voima on valtavan vahva. Et vaikuta ainoastaan itseesi vaan kaikkiin lähimmäisiisi ja kohtaamiisi ihmisiin. Positiivisuus saa aikaan hyvän kierteen. Voit aloittaa kääntämällä kaikki itseesi kohdistuvat negatiiviset uskomukset vastakkaisiksi eli myönteisiksi. Heikkoudestakin voi löytää vahvuuden


keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Eternal Wisdom - Ikuinen Viisaus - Voimakortti


Puut ovat juurillaan vahvasti kiinnittyneinä maaperään, joten ne viestivät siitä miten tärkeää on rakentaa vahva perusta ja antaa asioille aikaa. Mikään ei synny hetkessä. Puut kurottavat oksansa kohti taivasta satoi tai paistoi. Puissa elämänenergia virtaa vahvana. Kiedo käsivartesi puun ympärille ja tunne miten se on yhtä taivaan ja maan kanssa. Puussa on elämän kiertokulku, sen vuosirenkaat, jotka muistuttavat elämän kiertokulusta, joka on luonnollista ja meidän kaikkien parhaaksi. Ilman kesää ei ole talvea, ilman yötä ei ole päivää.


tiistai 20. syyskuuta 2011

Elvyn, nautin - Eikä maksa mitään


Kierrän takapihalle
saavun vanhan ladon taa

Pysähdyn
- mikä on tuo ääni?

Hentoa rapinaa
sitten kevyt humps

- Ahaa
kuivat puiden lehdet
valuvat hitaasti alas
vanhalta kuhmuraiselta katolta

Hassua
että lehtien putoamisen
voi kuulla
melkein tuntea
miten ne tupsahtavat
ruohikkoon

Keskittyessäni
kuuntelemaan ja katselemaan
löydän läsnäolon ja flown
olotilan

Mieleni on tyhjä
- on vain hidas rahina
sitten pehmeä tumps

Elvyn
Nautin

Eikä maksa mitään


maanantai 19. syyskuuta 2011

Olen hetken tässä vihreydessä


Köynnös ja puusta pudonneet lehdet



Annan ajatusteni kulkea vapaina



Hengitän



Olen hetken tässä vihreydessä


sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Varjokuvien teatteri on sinunkin pihallasi


Ensin huomaan kauniit kivet




Pian löydän paljon enemmän




Varjo on mielenkiintoinen




Miten minusta tuntuu,
että minut ja kamerani on huomattu?




Jään ihailemaan varjokuvien teatteria


Hauskaa ajatella, että tämmöisiä teattereita on varmasti joka pihalla. Pysähtyminen pienten ihmeiden äärelle vaatii vain sen että laskeutuu maantasalle ja keskittyy näkemään.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Sinne menivät etelään päin


Kun tänään astuin ulos ovesta
mennäkseni puutarhaan



kuulin tutun kaihoisan laulun



Kirkkaassa taivaan sinessä
lensivät kurjet



Vuodesta toiseen nämä olennot
pysäyttävät minut
liikutuksen kaltaiseen olotilaan



Tunnen heidät jo lapsuudestani
kaukaa lakeuksilta



He ovat minulle iloinen merkki keväästä
ja kaihoisa tunne talven lähestymisestä



Tunnen kunnioitusta
heidän vaistoaan kohtaan
he luottavat siihen
- niin pitäisi minunkin tehdä


Sinne menivät
etelään päin

Jään seisomaan pihalleni
- nähdään


Kurkien laulua voit kuunnella täällä.


perjantai 16. syyskuuta 2011

Voimakortti - Open Sesame - Sesam aukene


Vertauskuvallisesti ovet ja portaat kutsuvat menemään rohkeasti eteenpäin, katsomaan suljettujen ovien taakse ja avaamaan uusia ovia. On hyvä viettää aikaa sellaisten asioiden parissa, joista oikeasti nauttii. Ovi kutsuu luovuuteen, antamaan aikaa omalle taiteellisuudelle ja mielikuvitukselle.

torstai 15. syyskuuta 2011

Matka syvälle mielesi maisemaan


Tahdon kokeilla kuljettaa sinua lukijani syvälle mielesi maisemaan. Siihen voimauttavaan puutarhaan, jonka löydät omassa sisimmässäsi. Se puutarha on valmiina lähelläsi joka hetki, kun vain suljet silmäsi ja astut portista.



Puutarhassa on hiljaista

Vesi tippuu

Tunnen raikkaan tuoksun,
joka sekoittuu vihreyteen

Kaikki on syvän vihreää
vieden minut mukanaan

Kuljen yhä syvemmälle puutarhaan

Kuljen käytäviä
niitä riittää loputtomiin
ei ole kiire minnekään
askeleeni toistavat
samaa tasaista tahtia

Kuulen,
mutta en enää kuuntele
olen jossain omassa sisimmässäni
en enää täällä

Löydän rauhan
pysähdyn
olen tässä

vain olen

Kaikki on hyvin




keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Voimakortti Cosy Day - Leppoisa Päivä


Voimakortti tähän sateiseen,
harmaaseen syyspäivään.

Mennään hetkeksi
käyskentelemään
 aurinkoiselle rannalle...


Kortin merkitys:

Välillä on hyvä viettää vapaapäivä tai edes muutama tunti, jolloin on aikaa nauttia elämästä. Hakeudu hyväntuulisten ihmisten seuraan tai tartuta iloinen nauru ympäristöösi.

Lisää kortteja täältä.

tiistai 13. syyskuuta 2011

maanantai 12. syyskuuta 2011

Odotan, odotan




Odotan, odotan

 
Kauniisti hiljaa hiipien
oksien varjojen raoista
näen sen hiipivän varovasti
se tulee luokseni
koskettaa, hipaisee
ojennan ohuen käteni
kosketan takaisin
me tunnistamme toisemme
hymyilemme

Jään hiljaa niin hiljaa
odottamaan, odottamaan


sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Voimakortti tähän hetkeen - Harmony - Harmonia


Tähän aurinkoiseen syyspäivään sopii hyvin Voimakortti harmonia.


Kortin merkitys:

Kivet ja hiekka luovat ympärilleen harmoniaa. Vesi on hionut kivet sileiksi ja tasoittanut hiekan kauniisti. Yhdessä ne muodostavat rauhoittavan kokonaisuuden. Hiotuminen on sitä, että antaa tilaa toisille ja on valmis joustamaan tarvittaessa omasta tilastaan. Harmoniassa on hyvä ja rauhaisa elää. Etsi harmoniaa. Ole sopivan vahva ja sopivasti pehmeä.

Lisää kortteja löytyy täältä.


lauantai 10. syyskuuta 2011

Voimakortti tähän hetkeen - Abundance - Runsaus


Otin vaihteeksi voimakortin I do Africa - Tahdon Afrikka korteista. Tämä runsauden kortti sopii hyvin päivääni ja ajatuksiini. Minulla on ollut aikaa ajatella, kun olen parannellut flunssaa sohvalla lepäillen.

Kuva on otettu Gambiassa Naisten markkinoilla. Näillä naisilla ei ollut paljon, mutta silti tässä kuvassa on runsauden tuntua. Ehkä emme lopulta tarvitse niin kovin paljon ollaksemme onnellisia.



Kortin merkitys:

Runsaus on sitä, että antaa vähästäänkin muille luottaen siihen, että meille kaikille on riittävästi. Pienestä siemenestä voi kasvaa iso kasvi ja se puolestaan lisääntyy tuottaen yhä enemmän yksilöitä. Tarvitaan vain huolenpitoa ja rakkautta, että maailmassa kaikkea voisi olla riittävästi. Voimme aloittaa omasta lähipiiristämme tekemällä pieniä tekoja.

Lisää voimakortteja löytyy täältä.


Apua! Kommentointi ongelmia???

Tämä viestini on kaikille bloggaajille.

Jo pidemmän aikaa minua on harmittanut, kun en pysty kommentoimaan lainkaan useimmissa blogeissa. Näyttää siltä, että vain ne joissa kommentointi tapahtuu erillisessä ikkunassa ovat minulle mahdollisia. Muualla kone heittää minut kirjautumissivulle ja vaikka kirjaudun niin en saa lopulta kommentoitua edes anonyymina.

Tämä on johtanut siihen, että yhteydenpitoni blogiystäviin on vähentynyt paljon. Myös niihin, joilla on erilliset kommentointi-ikkunat, koska olen niin turhautunut. On harmittavaa, kun kirjoittaa viestin ja sitten se katoaa avaruuteen.

Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia tai osaatteko neuvoa mitä minun pitäisi tehdä? Haluaisin, että pääsisin taas kommentoimaan silloin, kun tunnen että minulla on viestiketjuun sanottavaa.

Samalla haluan tässä kertoa terveiseni niille, jotka ovat ihmetelleet, kun en enää kommentoi oikeastaan juuri ollenkaan. Toki aikani ei riitä tiheään kommentointiin, mutta poikkeilen lukemassa ahkerasti ja olisi kiva edes joskus jättää merkki käynnistä. Nyt olen vain niin turhautunut, että olen tosiaan lopettanut lähes kokonaan. Olisi helpottavaa kuulla, jos joku muu on kokenut vastaavaa ja keksinyt ratkaisun.

torstai 8. syyskuuta 2011

Voimakortti huomiselle päivälle - Kohtelen itseäni hellästi


Otin itselleni voimakortin huomiselle päivälle. Tuo taitaa sopia minun tilanteeseeni vähän liiankin hyvin. Olen takuulla huomenna töissä inhimillinen, koska minulla on jonkinsorttinen flunssa menossa. Tälle päivälle minulla oli voimakorttina Hyväksyn ja yritin hyväksyä tukkoisen oloni. Ehkä oli vähän helpompi olla, kun en koko ajan voivotellut olotilaani. Loppupäivästä aloin kyllä huokailla ja kaipasin kotiin peiton alle lepäämään. No, hyväksyn siis senkin itselleni.


Kortin merkitys:

Annan itselleni anteeksi ja olen armollinen itseäni kohtaan. Itken suruni ja nauran iloni niinkuin luonnollista on. En rankaise itseäni vaatimalla kohtuuttomia vaan annan luvan olla inhimillinen. Jos epäonnistun niin tiedän, että sain arvokkaan oppimiskokemuksen, jonka avulla voin päästä eteenpäin. Pidän itsestäni sellaisena kuin olen enkä yritä muuttaa itseäni tai muita. Olen oman rakkauteni arvoinen ja tiedän, että minua rakastetaan.

Lisää voimakortteja täältä.


keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Voimakortti huomiselle päivälle - Hyväksyn


Otin sattumanvaraisesti voimakortin itselleni huomiselle päivälle. Ensireaktio tähän korttiin on itselläni hieman vastahankainen, mutta kun luin läpi kortin merkityksen se alkoikin tuntua ihan hyvältä kortilta. Kiinnitän kortin magneetilla jääkaapin oveen niin näen sen heti aamupalaa tehdessäni. Ehkä tämä kortti voisi olla hyvä työpöydän kulmallakin...

Kortin merkitys:

Hyväksyminen on sitä, että katsoo rehellisesti itseään. Kuva joka heijastuu itsestäni on totuudenmukainen ja hyväksyn sen kaikkine virheineen ja kokemuksineen. Hyväksymällä itseni minun on helpompi hyväksyä myös muut sellaisena kuin he ovat. Olen armollinen itselleni ja muille.

Lisää erilaisia voimakortteja täällä.