.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Onnea vuodelle 2015






Tuuli toi minulle viestin kaukaisen
pysähdyin kuuntelemaan sitä sydämelläni
luin tarkkaan jokaisen rivin katsellen sieluni silmillä
ja mieleni vaelteli omia kulkujaan tuulen siivillä
leijuen ja liidellen kuin ikiaikaisessa unessa
jonka äärillä voin leijua keveänä ja vapaana rajoituksista.


Olen tuuli, olen tuuli,
täältä minä tulen – puhallan keveästi poskellesi
ja kierryn ympärillesi pyörin hyörin
taivasmaan unimaailmojen unta
joka leijailee sisimpäsi valoon
loistaen takaisin kaikkea sitä mitä olet sisimmältäsi.


Olet lahja itsellesi
olet lahja tuulelle
olet lahja maalle, merelle, ilmalle,
kulje siivilläsi lennä ikiaikaisissa unien holveissa
tullaksesi yhä enemmän todelliseksi itseksesi.






tiistai 30. joulukuuta 2014

Hauskaa ajastinsiivousta



Tänään teen hauskaa ajastinsiivousta. Ajastinsiivouksella saan itseni vauhtiin. 

Laitan ajastimeen 10 minuuttia aikaa. Ensimmäisen 10 minuuttia olen tässä koneella kirjoittamassa. Seuraava 10 minuuttia on makuuhuoneen siivousta. Sitten voin taas palata kirjoittamaan 10 minuutiksi. Seuraavana on vuorossa 10 minuuttia seuraavassa huoneessa ja näin jatkan kunnes olen siivonnut kaikki huoneet. On yllättävää miten paljon ehtii 10 minuutissa. 


Ajastinsiivouksen olen soveltanut Fly Ladyn ohjeista. Suosittelen.


maanantai 29. joulukuuta 2014

Tarkkaile sisimpäsi viestejä



Tällaiselle puutarhahullulle on ollut tosi ihanaa saada perustaa puutarhaa keskellä pimeintä talvea. Olen perustanut voimapuutarhan Runotalon nettisivuille. Päässäni on muodostunut idea, jota en ole aiemmin saanut luotua todeksi. Nyt se idea on osittain tullut näkyväksi uusien Kuukausi Voimakorttien kautta.



Tänään lähetin ensimmäiset Kuukausi Voimakortit tilaajille. Valitsen voimakortit tilaajille yksilöllisesti, joten etukäteen ei voi tietää mitkä kortit osuvat kenenkin nippuun kullekin kuukaudelle. Nämä kortit ovat uusimpia luomuksiani ja lisää on tulossa. Uutuudet asettelen tietenkin innolla voimapuutarhaan.

Kuukausi Voimakorttien ideana on, että tarkkailet joka päivä sisimpäsi viestejä. Tämä on se kuvio, jolla synnytän voimapuutarhaa ja rakennan unelmaani Runotaloa pala palalta. Jokaisella meistä on se jokin oma juttu. Se mikä tahtoo tulla näkyväksi kun vain saa selville mikä sen muoto ja olemus on. Siksi on kuunneltava ja tarkkailtava omaa sisintä. Kaikki vastaukset ovat meillä itsellämme.

Tästä voit kipittää Voimapuutarhaan tapaamaan kasveja ja tästä voit katsoa Kuukausi Voimakorttien tarkemmat tuotetiedot ja tilata ihanuudet itsellesi. Laitan korttipakettiin mukaan joka kuukausi pienen voimapuutarhan yllätyksen. En tietenkään voi kertoa siitä enempää, sillä sitten se ei olisi enää yllätys. Hys hiljaa - jos tiedät, ethän kerro. Pidetään salaisuus.





sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Rento & helppo jooga



On ollut ihanaa levätä ja syödä herkkuja, mutta elämästä nauttiminen alkaa tuntua kropassa. Joulukiireissä en ehtinyt joogata. Nyt niskajäykkyys alkaa piinata minua. Se on hyvä muistutus siitä, että pitää liikkua ja venytellä. 

Etsin joulun jälkeiseen aikaan sopivaa joogaa ja löysin kivan kuvallisen ohjeen. Seitsemän rauhallista venytystä, joissa jokaisessa hengitetään 5 - 7 kertaa. 

  1. Jalat ylös seinää vasten - yleensä teen tämän iltaisin ennen nukkumaan menoa. Auttaa nukkumaan syvemmin ja tässä jooga-asennossa voi tehdä samalla kasvohierontaa. Asento on hyvä alaselälle ja parantaa verenkiertoa sekä aineenvaihduntaa. Tässä asennossa voi olla pidempäänkin.
  2. Halaa polvia - hyvä lantiolle, taivuta leukaa hieman kohti kaulaa -> niska pysyy suorana.
  3. Polvi koukussa reiden päällä - venyttää hyvin alaselkää, voit painaa kevyesti kyynärpäällä polvea kauemmaksi ja lisätä venytyksen tehoa.
  4. Onnellinen vauva - lantion avaaja, voit keinua sivulta sivulle - > saat selkähierontaa.
  5. Jalan halaus - venytys ennen seuraavaa asentoa, tee kummallekin jalalle.
  6. Selkärangan kierto - anna painovoiman vaikuttaa - > hitaasti polvi ja olkapää laskeutuvat lähemmäksi lattiaa.
  7. Loppurentoutus - hyvä sisäreisien venytys - suosittelen laittamaan tukea polvien alle esim. paksut tyynyt tai rullalle käärityt huovat.



Katso kuvallinen ohje Yoga by Candace blogista.


lauantai 27. joulukuuta 2014

Vko I: Miten voin luottaa?



VOIMARUNOT & VOIMAKORTIT

 vko I


Miten voin luottaa?




Luottamus on tässä hetkessä
se syntyy siinä henkäyksessä
jonka hengität itseesi juuri nyt
olet olemassa vain tämän hetken 
ei ole toista hetkeä
ei toista asiaa murehdittavaksi
vain tämä hetki.


Olet hyvä sellaisena kuin olet juuri nyt
tässä hetkessä olet täydellinen itsellesi
ja se riittää.


Minne vain menetkin 
sinä riität.


En voisi olla enempää
en voisi olla vähempää
sillä olen ihminen 
se minä olen tullut olemaan 
kokonainen ihminen on inhimillinen
täydellinen.


Olen ihminen
 ja siksi minä olen itselleni paras mahdollinen 
ilmaisu itsestäni olemalla juuri se mikä rehellisesti voin olla.



Ei ole helppoa olla se mikä on 
ei ole helppoa katsoa itseään rehellisesti silmiin
sydämeensä ja todeta ettei ole se haavekuva
vaan todellinen ihminen
mutta kun voi nähdä itsensä todellisena 
ja antaa luvan itselleen olla se mikä on 
voi vasta huomata olevansa täydellinen
ihminen on täydellinen
se riittää
minulle
sinulle hänelle meille teille ja heille.



Ei tarvita muuta
vain henkäys ja kaikki on poissa
tai onko sittenkään 
mikä on täydellistä
se että ei ole mitään mihin pyrkiä
kaikki vain on 
tässä hetkessä
hengitän 
olen hiljaa
minussa.


K I I T O S






- Toivotan hyvää viikonloppua näiden ajatusten siivin -

*





keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Piparkakut - Onnistumisen iloa




Sain kun sainkin ihanat piparit valmiiksi ja nyt on pakko vielä julkaista tämä resepti vaikka on joulu jo aivan ovella. Ohje on selkeä ja taikinan kauliminen sujui helposti. Piparit ovat herkullisen rapeita. 


AINEET  (100 kpl)

400g voita
3 kananmunaa
4,5 dl sokeria
1 dl siirappia
9 dl vehnäjauhoja
3 dl perunajauhoja
4 tl piparkakkumaustetta
3 tl ruokasoodaa
1 tl kardemummaa


Sulata voi ja anna jäähtyä. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeria vaahdoksi. Sekoita joukkoon siirappi ja voisula. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne rasvaseokseen. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne rasvaseokseen. Peitä taikina kelmulla ja siirrä jääkaappiin. Anna taikinan jähmettyä seuraavaan päivään. Kauli taikinasta pala kerrallaan jauhotetulla alustalla ohueksi levyksi. Ota levystä muotilla piparkakkuja leivinpaperin päälle pellille. Paista piparkakkuja 200 - asteisessa uunissa 5 - 7 minuuttia niiden koosta riippuen. Jäähdytä piparkakut tasaisella alustalla. 


Resepti löytyi Maku.fi sivuilta.









maanantai 22. joulukuuta 2014

Kaikille hyvää mieltä ja joulun rauhaa




TaikaJoulu


Pieni tähti oli istunut jo pitkään yksinään pilven reunalla,
se oli katsellut kaikkien ihmisten puuhia ihmeissään,
kaikki juoksivat ja ryntäilivät pitkin katuja,
autot pöristivät lujaa edestakaisin;
ainahan ihmisillä oli kiire, mutta tämä oli jotain erilaista,
tässä oli enemmän vauhtia kuin milloinkaan,
pieni tähti oli utelias, se olisi halunnut tutustua ihmisiin lähemmin,
sen mielestä ihmiset olivat mielenkiintoisia ja hyvin kummallisia,
tavallaan hauskojakin.

Pieni tähti oli saanut salaisen tehtävän,
itse joulupukin muori oli ollut asialla
jo kesällä kertomassa mitä on tulossa;
pieni tähti pääsisi tutustumaan ihmisten jouluun,
se paketoitaisiin joulukuoreen ja se matkustaisi
läpi postin kuljetuksen isossa punaisessa joulukuoressa,
siellä olisi jännittävää pienen tähden matkustaa.

Mutta pieni tähti ei olisi yksin,
sillä se saisi kuljettaa mukanaan valohiukkasia,
jotka se saisi mukaansa tähtitaivaan isosta valovarastosta
ja tarkoitus olisi, että se säteilisi valoaan ihmisille,
kuljettaisi mukanaan hyvää mieltä kaikkiin jouluisiin koteihin.

Pieni tähti oli innoissaan,
tätä se oli aina toivonut ja nyt se tulisi toteen;
pieni tähti hyppäsi kuoreen innokkaana
ja tiesi, että hän saisi hyvän vastaanoton,
että hän löytäisi paikkansa joulukodissa
joko ikkunalla, joulukuusessa
tai jossain muussa sopivassa paikassa.

Ja hän loistasi, sen hän lupasi pukin muorille
ja kaikille tähtiystävilleen taivaalla,
hän veisi terveiset perille mennessään,
kaikilla olisi hyvä mieli ja joulun rauha.
© Runotalo 2014





- Toivotan sinulle oikein Hyvää Joulua -

Sari


Ps. Origamitähden valmistusohjeet täällä ja lisää jouluisia runoja täällä.
 


sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Voimarunot & voimakortit vko 52: Voimapuutarhassa



VOIMAPUUTARHASSA 

vko 52







MAANANTAI



Sinulle ihminen minä kuiskaan:
Katso, aivan hiljaa, katso.
Kuiskaa takaisin, kaiku vastaa,
olet hyvä, kaunis juuri noin.
Sen minä tahdoin sanoa sinulle.

*

Kaiken kokemani kautta tahdon kertoa kaikille voimapuutarhan kulkijoille, että uskokaa unelmiinne.
Pienistä unelmista kasvaa suuria todellisia totuuksia.




TIISTAI


Anna ilon linnun lentää 
pesiä aina sinne mihin se tahtoo.
Anna sen linnun olla vapaa
vailla rajoituksia, täynnä uskoa
omaan itseensä ja elämäänsä.

Anna ilon linnun 
kohota siivilleen
kantaen tärkeää viestiä nokassaan,
kaikille niille jotka sen 
haluavat vastaan ottaa.


*


Ilo ja vapaus kaikessa tekemisessä johtavat lopulta parhaaseen lopputulokseen. 
Ainakin siten on varmasti mielenkiintoisinta.





KESKIVIIKKO




En pyydä mitään, en odota mitään,
mutta olen onnellinen, että olen tähän syntynyt,
en sattumalta tuulen kuljettamana 
vaan tarkoituksellisesti,
että tässä olisin ja säteilisin ympärilleni.


*

Kaikki me olemme samaa maata. 
Ei ole mitään eroa lopulta sinussa ja minussa. 
Me olemme yhtä.





TORSTAI




Olen tuulien tanssissa,
leikissä niin syvällä 
niin keskellä kaikkea,
että olen mennä riemusta ja voimasta,
tahdon tunteesta sekaisin.


Voimallinen on tuulen hyväily,
sen kosketus katseessa, mielessä;
tuuli avaa uusia näkymiä,
joita katselen
henkeä tänään pidättäen, ihaillen.

*

Kaikella on tarkoituksensa. Kaikki on suhteellista. 
Voit itse valita miten katsot ja koet maailmaa.








PERJANTAI




Sinun kuutamosi, sinun aurinkosi
- ne vasta avaavat silmiään;
ne alkavat loistaa
ja niiden loiste on kaunis sinulle.

*


Joskus on hyvä tehdä asioita, joiden lopputulos ei ole heti nähtävissä. 
Jossain kaiken alla kuin salaisessa piilossa tapahtuu paljon sellaista
 joka tulee loistamaan paljon myöhemmin. 




LAUANTAI


Olen hänelle pienen hetken,
pienen hetken me olemme.
Perhonen jatkaa kulkuaan
lepattaa tyynesti
pimeään yöhön
kohti puiden oksia.

Hymyilen sisäisesti
nyt minulla on perhonen
kaunis valkea lepattava perhonen
sisimmässäni.

*

Herkkyys on sydämesi lahja sinulle. 







SUNNUNTAI


Runsaus;
minulla on mitä tarvitsen.

*

Luota itseesi. Luota maailman hyvyyteen ja siihen, että kaikille on riittävästi.

*

Tämän viikon voimakortit ovat uusia Kuukausi Voimakortteja. Tutustu kasveihin Voimapuutarhassa




lauantai 20. joulukuuta 2014

Wilhelmiinat - Helppoa & hyvää


Leivoin jouluksi kuivakakkuja ja pikkuleipiä. Tulin iloiseksi näistä Wilhelmiinoista, sillä valmistaminen oli helppoa ja nopeaa. Lisäksi nämä maistuvat oikein hyviltä. Alkuperäisessä ohjeessa luvataan 40 keksiä. Tein hieman pienempiä, joten sain enemmän. Tein taikinasta 6 tankoa ja paistoin kolme kerrallaan. Pyörittelin suoraan pellillä leivinpaperin päällä. Onnistui hyvin kun laitoin kostean tiskiliinan leivinpaperin ja pellin väliin estämään luistoa. Muista napata liina pois, ettei mene uuniin keksien kanssa.


Tarvitset
  • 200g voita
  • 2 dl sokeria
  • 2 rkl siirappia
  • 1 kpl keltuaista
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 2 tl ruokasoodaa


Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri ja siirappi kuohkeaksi. Sekoita joukkoon keltuainen. Lisää keskenään sekoitetut kuiva-aineet ja pyöräytä taikina murumaiseksi. Muotoile keksitaikinasta ø noin 2 cm paksuisia tankoja leivinpaperoidulle pellille noin 10 cm:n välein. Paista Wilhelmiina-keksitankoja 175 asteessa noin 15 minuuttia. Leikkaa tangot paloiksi lämpiminä. Anna Wilhelmiina-keksien jäähtyä pellillä. 


Löysin ohjeen Maku.fi sivuilta. 



perjantai 19. joulukuuta 2014

Lumien hiljaisuuden polulla: Haltian runo



Kulje hitaasti. Sillä tavalla kulkien näet ja koet enemmän. Aikaa on, sillä tällä polulla aika pysähtyy.










Kiirii viesti metsän halki
viesti haltiain


lennä aamun usvan poikki
kulje rinnallain


tunne katse henkäys hellä
miten koskettaa


sydäntäsi riemumiellä
ystäväsi olla saa



kulje metsän poikki jo riennä
haltioita katsomaan


ystävää on monta siellä
kohtaat kaikki aikanaan


metsän ympärillä piiri
pieni kaunis salainen


haltioilla on turvaviiri
siitä kuljet läpi leikkien


nosta katseesi pilviin taivaan
katso kallion kolosiin


sieltä löydät meidät varmaan
tahdomme tullakin nähdyksi niin


mitä luulet viestin olevan
minkä kutsun meiltä saat


innostus on oppaas oiva
sitä seuraa löydät kultamaat.
















HALTIAN RUNO



Kiirii viesti metsän halki
viesti haltiain
lennä aamun usvan poikki
kulje rinnallain

tunne katse henkäys hellä
miten koskettaa
sydäntäsi riemumiellä
ystäväsi olla saa

kulje metsän poikki jo riennä
haltioita katsomaan
ystävää on monta siellä
kohtaat kaikki aikanaan

metsän ympärillä piiri
pieni kaunis salainen
haltioilla on turvaviiri
siitä kuljet läpi leikkien

nosta katseesi pilviin taivaan
katso kallion kolosiin
sieltä löydät meidät varmaan
tahdomme tullakin nähdyksi niin

mitä luulet viestin olevan
minkä kutsun meiltä saat
innostus on oppaas oiva
sitä seuraa löydät kultamaat.




keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Voimaruno: Olet valossa


RunoTalo: Voimapuutarha kortit vko 45



Olet valossa


Me tulemme valosta ja lähdemme valoon,
valo ja rakkaus ovat meidän perusolemuksemme
sitä ei mikään koskaan voi muuttaa.

Rakkaus on sydämessäsi joka hetki
sen valo loistaa ja lämmittää,
sitä valoa ei voi kukaan ottaa sinulta pois
sillä se on sinun synnyinoikeutesi,
olet valosta ja lähdet valoon
luota omaan sisäiseen valoosi,
sen loistoon ja lumoon.

Kulje keveitä polkuja,
älä lähde raskaille teille kulkemaan,
kulje rakkauden, itsesi rakastamisen polkuja,
leiju noiden polkujen yllä keinotekoisesti
jos et muuta voi, sillä voit luoda oman polkusi
asetella tuolle polulle kaiken mitä tahdot
siihen kohdattavaksi itsellesi.

Sano joka aamu itsellesi,
olen rakkauden polulla,
olen valinnut tämän rakkauden polun,
olen valinnut tämän valon polun
ja tällä polulla aion nyt pysyä,
tunne miten valo ja rakkaus
täyttävät sydämesi,
jokaisen solusi,
sinä olet rakkaus ja valo
sinulle itsellesi.

Mene, kulje rauhassa – et ole milloinkaan yksin.

Olet valossa.


tiistai 16. joulukuuta 2014

Enkelit pyytävät, hiljenny hetkeksi




Kaiken joulukiireen keskellä enkelit pyytävät hiljentymään hetkeksi. 



Enkelin polku meditaatiomatka. Tein videon kesällä 2013. Olisi hienoa kulkea sama reitti nyt talvella. Odotan hieman lisää lunta polulle. Lampi on jo jäässä. 



Voimakirje heinäkuu 2013: Enkelit elämässäni 


Kirsin Rannon Deepthi blogissa on meditaatiovideoita, joissa on kaunista musiikkia. Suosittelen, että luet myös joulukuun energiaraportin.





sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Voimarunot & voimakortit vko 51: Intuitio







Voimakirjeessä lupasin tälle viikolle intuitioon liittyvät voimakortit. Vaiston varassa suunnistaminen on luonnollista. Se on hyvä tunne. 




MAANANTAI





Juhlin arkeani,
pieniä edistysaskeleitani.
Teen niitä joka päivä.


Jokaisesta hetkestäsi tulee taianomainen kun alat seurata vaistoasi. Voit kiinnittää huomiota kaikkiin merkkeihin ympärilläsi ja suunnistaa niiden mukaan. Pienet onnistumiset tuovat paljon iloa. 






TIISTAI



Kiirehdi hitaasti vaeltaen
kohti päämäärääsi
Yllättäen huomaat
olevasi portilla
sitten polulla
pian koputat ovelle
joka avautuu helposti


Etene huolettomasti, tee asioita yksi kerrallaan ja sellaisia asioita, jotka tuntuvat juuri sillä hetkellä oikeilta. Saattaa olla, että se mitä tavoittelet syntyy helposti toisella tavalla kuin ajattelit.




KESKIVIIKKO



Kaikkein helpointa on olla
tekemättä ja yrittämättä yhtään mitään.
Sillä tavalla ei varmasti voi epäonnistua.
Mutta jos tahdot jotain tapahtuvaksi
on sinun oltava valmis myös epäonnistumaan.


Kaikilla tapahtumilla on aina monta puolta. Voit löytää sen mikä on hyvää ja hyödyllistä myös epäonnistumisista. Kokemuksen kautta opit joka päivä uutta.




TORSTAI



Ullakolla on pimeää
portaat ovat jyrkät.
Näen kuitenkin
miten aurinko on juuri nousemassa
joten lähden matkaan.

Tiedän että uskallan,
tiedän että pääsen perille.
Lähden matkaan
löydän sen mitä tulin hakemaan.



Luota omaan sisäiseen ääneesi. Puhu itsellesi hyviä asioita. Rohkaise ja kannusta itseäsi. Luota.




PERJANTAI



Maailma on musta, pimeä,
mutta voin tuoda siihen valoa
ja valaista koko maapallon 
yhdellä henkäyksellä.


Kuuntele sisintäsi tilanteissa, joissa tunnet, että on aika toimia. Tee pieniä hyviä tekoja silloin kun tilaisuuksia avautuu. Vaistosi auttaa näkemään kaikki mahdollisuudet luoda parempaa maailmaa.




LAUANTAI





Levitä siipesi, luota niihin ja lähde lentoon. 
Lennä korkealla, kauas pilvien taa,
lennä niin ylhäällä, että vastassasi on avaruus, 
sen äärettömät laidat. 

Ota vastaan kaikki lahjat, joita löydät.
Kerää ne mukaasi, tuo kotiisi,
jaa niitä ympärilläsi oleville ihmisille,
niin että heillä olisi kaikki mitä he tarvitsevat
luodakseen mieluisensa elämän.

Ota avaimet, avaa lukot,
ota kädestään ja anna tuntea energiasi,
joka on lämmin ja avaava.
Auta heittämään huolet ja pelot pois,
anna toivoa, anna iloa, anna uskoa unelmiin.






SUNNUNTAI




Luotan siihen, että tie avautuu edessäni vaikka en näkisikään pitkälle.
Voin keskittyä tähän hetkeen ja luottaa siihen, että kaikki järjestyy.
Voin olla huoletta ja nauttia kaikesta mitä elämässäni on.


Tämän voimakortin viesti on tärkeä. Sama viesti löytyy voimarunossa Hahmo ohuella jäällä, jonka kirjoitin pari päivää sitten.

*
*

- Oikein hyvää intuition viikkoa sinulle täältä voimapuutarhasta -