.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

maanantai 31. joulukuuta 2012

Tahdo olla juuri sinä




Luovuuden kirkas puro
virtaa lävitsesi,
täyttää jokaisen solusi,
tahtoo olla juuri sinä
sinunlaisesi ihminen.


Huomenna voin aloittaa jälleen alusta, avata uuden puhtaan sivun. Voin täyttää oman elämäni asioilla, joita siihen oikeasti haluan. Voin luvata kuunnella yhä enemmän oman sydämeni ääntä. Lupaan olla rohkea, lupaan olla oma itseni ja lupaan antaa muillekin luvan olla juuri sitä mitä he haluavat olla. Aion olla tyytyväinen ja kiitollinen tulevana vuonna. Luotan siihen, että elämääni virtaa paljon hyviä asioita ja lähelläni on yhä enemmän hyviä ihmisiä.


Hyvää uutta vuotta 2013!



sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kyläkurjenpolven opetus
























Opettelen arvostamaan itsestäänselvyyksiä, 
että löytäisin elämäni rakkaimmat aarteet.


Pihallamme kasvaa runsaasti luonnonvaraisia kyläkurjenpolvia varsinaisen puutarha-alueen ulkopuolella. Tämä kuvassa oleva yksilö on saanut kukkia keskeisellä paikalla puutarhapolun varressa jo useana kesänä, sillä kukan väri on mielestäni kauniimpi kuin muilla kyläkurjenpolvilla. Tässä erottuvat tummemmat violetit viirut vaalealla pohjalla kauniisti. Ilta-aurinko paistaa polulle ja tekee kukasta vieläkin kauniimman. 

En ole ymmärtänyt näiden villien kurjenpolvien arvoa. Pidän niistä ja ne menestyvät täällä hyvin, joten voisin antaa niille enemmän tilaa puutarhassani. Helposti emme huomaa sellaisten asioiden arvoa, joita meillä on runsaasti. Silloin kun jotakin meillä on vähän tai erityisen harvoin niin kiinnitämme siihen tarkemmin huomiomme ja asian arvo meille vahvistuu. Olisi hienoa osata arvostaa kaikkia asioita yhtä paljon.

Tämä kyläkurjenpolvi voisi opettaa minulle jotain. Voin huomata kaikki kauniit asiat joita minulla on. Voin opetella arvostamaan kaikkia asioita elämässäni. 


lauantai 29. joulukuuta 2012

Risuinen lintu tässä maailmassa



Risuisen linnun sydän on paikallaan,
ei tunne tuskaa, ei iloa.
Risuinen lintu katselee maailmaa,
lähtee lentoon.

Se nousee harmaille, kankeille siivilleen,
liitää lopulta korkeuksissa.
Sydämensä alkaa läpättää,
verensä alkaa kiertää suonissaan,
kyntensä ovat terävinä 
valmiina vastaanottamaan 
kaiken mitä saa.

Lopulta risuinen lintu löytää
satamansa ja oman vuorensa,
jonne se jää elämään, odottamaan, 
että taika lopulta saapuu sen luo,
ihan ikiomaksi.





Toisinaan tunnen itseni kovin hauraaksi ja herkäksi tämän maailman ihmisten joukossa. Tahtoisin osata sanoa oikeita sanoja oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Tahtoisin olla ystävällinen ja auttavainen, mutta toisinaan se on kovin vaikeaa. Me ihmiset olemme kaikki hyvin erilaisia ja kuitenkin lopulta niin samanlaisia. Ehkä juuri siksi on vaikeaa ymmärtää toinen toistaan arjen kiireiden keskellä. Toivon, että emme luovuta, että jaksamme kaikki yrittää yhä uudelleen ja taas uudelleen. Jonain päivänä varmasti löydämme aidon avoimen yhteyden.

Olen kirjoittanut nämä ajatukset 29.12.2009. Vuosien kuluessa asiat ovat mielestäni muuttuneet. Koen, että ihmiset ovat tänään erilaisia. Minusta tuntuu, että ymmärrämme toisiamme paremmin kuin ennen. 






perjantai 28. joulukuuta 2012

Sinun kuutamosi - Sinun aurinkosi



Sinun kuutamosi - Sinun aurinkosi

Avaavat silmiään - Alkavat loistaa



Maailmassa on paljon valoisia hetkiä. Ne täyttävät elämäni kauneudellaan. Mitä enemmän tunnen kiitollisuutta näistä hetkistä, sitä enemmän niitä alkaa ilmestyä elämääni. Maailmassa voin nähdä ne asiat, jotka itse haluan tehdä näkyviksi.




torstai 27. joulukuuta 2012

Oman pihan suunnittelu - kirjavinkki


Oman pihan suunnittelu - Saila Routio

Tein kirjastossa hyvän löydön puutarhakirjojen hyllystä. Olen lukenut vasta parikymmentä sivua kirjan alusta ja olen jo saanut monta selkeyttävää ajatusta sekä monia hyviä ideoita RunoTalon puutarhaan. Tämä on  hyödyllinen kirja kaikille puutarhasta kiinnostuneille. 

Ilokseni huomasin, että kirjan kirjoittaja kirjoittaa blogia. Löysin Saila Roution Saaripalsta - blogin etsiessäni kuvaa kirjasta. Poiketkaahan tutustumassa blogiin ja mielenkiintoiseen nettikauppaan. Saila Roution kirjasta oli juttua myös Elämää ja elämyksiä - blogissa. Sailalta on tulossa myös uusi kiinnostava puutarhakirja helmikuussa. Uuden kirjan kuva on hänen bloginsa marginaalissa.

Kerron myöhemmin mitä kaikkea viisautta tästä kirjasta olen ammentanut. Haaveilen, että viikonloppuna ehtisin   piirtää suunnitelmia paperille. En olekaan pitkään aikaan piirtänyt suunnitelmia. Voin mielikuvituksessani astella puutarhani käytävillä. Lumi ei haittaa unelmointia. 

Eilen sain idean puutarha-aarrekartasta - oikeastaan puutarhan tunnelmakartasta. Tunnelmakartan periaatteet löydät täältä. Toivottavasti saan pian oman karttani valmiiksi, niin voin kertoa ideasta lähipäivinä täällä.


RunoTalo


NettiPuodin kuulumisia







keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Hiljaisuuden ihmettelykierros voimapuutarhassa


Pakkasta on täällä tänään lähes parikymmentä astetta. Kylmyys ei houkuta minua, mutta ikkunasta näkyvä kaunis maisema saa minut lopulta liikkeelle kamerani kanssa. Oikeasti haaveilen jo keväästä. Lasken viikkoja helmikuuhun, jolloin saan aloittaa taimien esikasvatuksen.

Löysin puutarhasta monta kaunista asiaa. Hiljaisuus on pehmeä. Paljon pehmeämpi kuin kesällä. Lumi tekee hiljaisuudesta ihmeellisen turvallisen tuntuisen. Olen lumen sylissä täydellisessä hiljaisuudessa. Tule mukaani. Anna sydämesi levätä hetki valkoisessa hiljaisuudessa. Ollaan hiljaa. Vain ajatukset seuranamme. Oman sydämen tasainen tahti. Hengityksemme huuru, joka hitaasti leijuu kauas pois.



Vanha koivu 
kannattelee lunta
 käppyräisillä oksillaan.




Juhannusruusut ovat unessa. 

Ne ovat jossain kaukana
 luomassa uusia unelmaisia
 tuoksuvia kukkasia
 tulevaan  kesään.










Polulle eksynyt roosa sormustinkukka 
kantaa urheasti tulevan kesän pikkutaimien alkuja. 

Elämä tulee jatkumaan.









Ukonkellot lupaavat saapua tulevana kesänä.

Siellä ovat juurensa vahvoina
 lumen ja maan alla lämpimässä
odottamassa uutta tilaisuutta loistaa puutarhassa.



Tuohituomen rungot vahvistuvat
 kantaen yhä vahvemmin uusia kauniita oksia.




Hiljaisuus on houkuttanut Pimunkin ulos reippailemaan. Lumen tuoksu on ihmeellinen. Minun aistini ovat heiveröiset. Voisinkohan edes pienen hetken tuntea yhtä vahvasti kuin Pimu lumisella polulla?




















Tähtikellot ovat voimakkaita. Hento varsi jaksaa kannatella tuhansittain lumihiutaleita, joista jokainen on yksilö. Voisinpa nähdä enemmän. Osaisinpa ihmetellä useammin ja syvemmin.


 Tänään olen kiitollinen kaikista ihmeistä ympärilläni. 




tiistai 25. joulukuuta 2012

Postikorttimaisemien aikaa






















-  Kaikkialla ympärillämme on tänään postikorttimaisemia -


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

VoimaPuutarhan Valokoivun joulutervehdys



RunoTalon voimapuutarhassa asuva vanha viisas valokoivu 
jakaa sisimpänsä valoa ja voimaa meille kaikille. 

Valokoivu toivottaa kanssani kaikille rauhaisaa joulua.


Ota valo sydämeesi
anna sen kulkea silmiisi

Anna valon säteillä ympärillesi
jaa sydämesi lämpöä ja hyvyyttä kaikille


- Joulurauhaa täältä RunoTalosta Sinulle ja kaikille läheisillesi -

Sari



lauantai 22. joulukuuta 2012

Maailma huokuu rauhaa
























Ihmeellisen valoisa ja kaunis aamu. Kuljen pihalla pakkasen maalaamassa hiljaisuudessa. Lintujen laulu soi kaukana metsässä. Aurinko tulee tänään näkyviin. Valon voi nähdä jo puiden latvoissa. Maailma huokuu rauhaa.




perjantai 21. joulukuuta 2012

Vapaana lumen valtakunnassa



























Puiden lumisilla oksilla äärettömyys
Leijun lumen valtakunnassa
Olen vapaa



Saapuessani metsälammelle minut valtaa syvä rauhan tunne. Täällä hengitän vapaammin ja kevyemmin. Kaikki katoaa tähän maisemaan. On valkoista, puhdasta ja hiljaista.

* kuva on otettu 21.12.2009. Juuri nyt täällä on lunta noin puolisen metriä metsälammella enkä kahlannut sinne asti tänään. Lumikengät olisi hyvä hankinta tai sukset.


RunoTalo

Seuraava Voimakurssini alkaa 14.1.2013. Ilmoittautuminen päättyi 16.12., mutta jos tahdot vielä lähteä mukaan niin voit ilmoittautua minulle 31.12. saakka. Kirjoita nettipuodissa tilatessasi lisätietoja kohtaan, että haluat tammikuun kurssille. Tästä pääset nettipuotiin tilaamaan. Voimakurssilla löydät itsestäsi uusia ulottuvuuksia. Olet sydämellisesti tervetullut mukaani spiraalipolun maailmaan. 



torstai 20. joulukuuta 2012

Kuka olen ja mitä etsin



En enää tiennyt varmasti
 kuka olen ja mitä etsin

Pysähdyin

Löysin lopulta itseni
en ollutkaan kadonnut

Olin ollut etsimässä liian paljon



Kulkiessani luonnossa tunnen itseni ehjäksi. Tiedän, että kelpaan täällä juuri sellaisena kuin olen. Minun ei tarvitse olla yhtään enempää tai yhtään vähempää kuin se mikä oikeasti olen. On helpottavaa olla omana itsenään. Kun voin hyväksyä itseni niin minun on helpompi hyväksyä myös toiset. Voin nähdä ihmisissä saman minkä luonnossa; kauneuden ja tarkoituksen kaikessa. Jokaisessa on jotain mitä voin ihmetellen ihailla.

RunoTalo

VoimaPuutarha 2013 helmikuun voimakortit ehtii tilata 31.12.12 saakka nettipuodista. Saat 4 erilaista voimakorttia, joista jokainen on pakattu erikseen. Lisäksi jokaisen kortin mukana on pieni mietelmä. Näin voit arpoa itsellesi oman voimakortin jokaisen viikon aluksi. Lähde kanssani läsnäolon ja onnellisuuden seikkailuun RunoTalon voimapuutarhaan. 


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Tammikuun voimakortit lähtövalmiudessa
























Tänään olen paketoimassa tammikuun voimakortteja valmiiksi postitusta varten. Laitan kortit jo huomenna postiin, että ehtivät varmasti tammikuun alkuun tilaajille. Jos tahdot tilata tammikuun kortit niin torstaina klo 18 mennessä tehdyt tilaukset ehtivät vielä postiin ajoissa.

Lisätietoja korteista löydät täältä ja tilata voit tästä.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Muistatko miten leikitään?
























On houkuttavaa tehdä perusteellisia ja hienoja suunnitelmia. Olen todennut, että suunnitelmat alkavat helposti jumittaa paikoillaan. Ne saavat mielen lukkiutumaan ja kangistumaan. Monet luovat vaihtoehdot jäävät huomaamatta, kun tuijottaa itse luomaansa pakonomaista kaavaa. Usein paras ratkaisu on niin helppo ja itsestään selvä, että se piileskelee edessäsi läpinäkyvänä salaa ilkikurisesti hymyillen . On rohjettava päästää irti. On vapautettava itsensä valmiista toimintamalleista. On uskallettava luoda iloisesti kuin pieni lapsi leikkiessään. Muistatko vielä miten leikitään?

maanantai 17. joulukuuta 2012

Tarpeeksi vahvoja rakastamaan
























Maailmassa tapahtuvat surulliset asiat saavat ihmettelemään. Usein ei pysty löytämään mitään järkevää selitystä tapahtumille. Tulee tunne, että asioille olisi tehtävä jotain. Mitä voi pieni yksittäinen ihminen tehdä? Voiko luovuttaa ja todeta, että ei koske minua?

Ei voi luovuttaa. Milloinkaan emme voi tietää millaisia isoja pelastavia tekoja teemme arjessamme. Voi olla, että yksi ystävällinen kannustava sana ihmiselle oikealla hetkellä saa hänen elämänsä raiteilleen ja se paha mitä olisi voinut tapahtua muutaman vuoden kuluttua jää toteutumatta. Meidän on itse välitettävä aidosti lähimmäisistämme luodaksemme maailmasta turvallisen ja luotettava paikan elää. Mitä sinä voit tehdä tänään?




sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Millaisia ympyröitä sinä luot?
























Elämässä tuntuu olevan useita erilaisia ympyröitä menossa samaan aikaan. On hyvä tietää, että vanhan ympyrän sulkeutuessa alkaa aina uusi ympyrä. Voit itse vaikuttaa paljon siihen mitä uudessa ympyrässä on. Vanha sulkeutunut ympyrä on sellainen, että sitä voi tarkkailla aina uudelleen vuosien kuluessa. Jokaisella kerralla voi löytää uusia syvällisempiä näkökulmia. Millaisia ympyröitä sinä olet luonut? Millaisia ympyröitä aiot luoda tulevaisuudessa?

perjantai 14. joulukuuta 2012

Mikä on sinun vahvuutesi?

























Jokainen meistä voi vaikuttaa tähän maailmaan oman itsensä kautta. Emme me ole avuttomia emmekä toisten armoilla. Meissä on voimaa, omaa sisäistä salaista hehkuamme. Voimme säteillä sitä ympärillemme rohkeasti. Voimme tehdä niitä asioita, jotka tunnemme omiksemme ja joissa olemme parhaimmillamme.

Mitä juuri sinä osaat tehdä hyvin? Miten voit auttaa omalta osaltasi luomaan parempaa maailmaa? Aloita jo tänään. Säteile lähipiiriisi omaa ainutlaatuista hehkuasi. Hymyile ja ole ystävällinen. Auta ja tue silloin, kun huomaat siihen tilaisuuden. Käytä omia taitojasi itsesi ja läheistesi hyväksi.

Toivon, että tätä kuvaa ja viestiä jaettaisiin eteenpäin. Sen tarkoitus on muistuttaa meitä siitä voimasta mikä meissä jokaisessa on. Hyvyyden voima on vahva ja voittamaton.

- Voit linkittää kuvan blogissa tai sivustollasi, jos se tuntuu sinusta sopivalta ja tahdot olla yhdessä luomassa parempaa maailmaa pienillä teoilla. Kiitos sinulle.





torstai 13. joulukuuta 2012

Voimakurssin sisältö + ilmoittaudu 16.12. mennessä

Vuoden 2013 ensimmäinen voimakurssi alkaa tammikuun 14. päivä. Otan vastaan ilmoittautumisia 16. joulukuuta saakka. Tässä on lyhyt tiivistelmä kurssin sisällöstä.


Valmistautuminen

Saat sähköpostiisi ohjeet noin viikkoa ennen kurssin alkua. Valmistaudut hankkimalla  itsellesi muutamia henkilökohtaisia tarvikkeita kurssia varten.

Kurssikirjeet toimitan postitse kotiosoitteeseesi. Jokaisen osion suorittamiseen on aikaa kaksi viikkoa.

I OSA

Kerron miten luomme yhdessä voimaverkon. Oman voimapolun valmistelu ja henkilökohtainen suunnitelma.

II OSA

Henkilökohtaisen suunnitelman syvällinen jatkokäsittely. Omaa sisimpää myötäilevän ulkoisen olemuksen löytäminen.

III OSA

Puhdistuminen. Kiitollisuus.

IV OSA

Analysoivat tikapuut. Voimaseremonia.


Voimakurssin spiraali toimii kuin taika. Uskon, että taustalla on meissä ihmisissä itsessämme piilevä sisäinen voima, joka toimii kun siihen alkaa luottaa. Voimakurssin tehtävien kautta pysähdymme pienten asioiden äärelle, joiden vaikutus elämäämme on yllättävän iso.

Lähde rohkeasti mukaan kurssille, jos tunnet sisimpäsi kutsuvan sinua osallistumaan. Voimakurssille voit ilmoittautua tästä.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Työpaikoillamme on hymyileviä kultakimpaleita


Tänään tuntuu ajankohtaiselta julkaista uudelleen aiemmin kirjoittamani juttu työpaikkojemme kultakimpaleista. Tällä viikolla olen työskennellyt useiden kultaisten kanssa - kiitos kaikille heille!




maanantai 10. joulukuuta 2012

Voimakurssin tavoitteista

Tänään tahdon kertoa voimakurssin tavoitteista. Löysin tämän kuvan. Mielestäni juuri tämä kuva kertoo paljon kurssista.

Iiriksen varsista sidottu kranssi kivellä odottaa selvittäjäänsä voimakurssille lähtiessä. On otettava kiinni langanpäästä ja vedettävä siitä rohkeasti. On uskallettava katsoa mitä omaan elämänvyyhtiin kätkeytyy. Paljon kauniita asioita voi olla piilossa kaiken ylimääräisen alla.

Peili on siihen katsomista varten. On aika nähdä omat kasvot oikeasti, on aika katsoa silmiin omaa minää oikeasti. Sisäinen hymy on sydämessäsi ja se odottaa, että saa tulla esiin. On aika olla oma itsensä ja toteuttaa omia unelmia, tehdä niitä asioita mihin on sisäinen palo.

Nämä kirjoittamani sanat kuvaavat voimakurssia, sitä mitä tahdon sen avulla tuoda maailmaan. Jos tunnet, että on sinun aikasi olla mukana niin seuraava kurssi alkaa 14.1.2013 ja ilmoittautuminen päättyy 16.12.12.

Kaikki voimakurssin harjoitukset löytyvät Spiraalipolun oppaasta.

Voit tilata sen itsellesi >> klikkaa tästä >>


 Tilaa Spiraalipolun opas

Joko sinulle tulee ilmainen voimakirjeeni? Tilaa täältä.



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Kuvalinkkejä blogin marginaalissa


Olen pyrkinyt pitämään blogini marginaalin mahdollisimman tyhjänä selkeyden ja ilmavuuden vuoksi, mutta eilen innostuin rikkomaan sääntöni. Toivottavasti tunnelma ei ole liian tukkoinen. Jätin yläosan sivusta ennalleen, mutta alempana marginaalissa oikealla on useita kuvalinkkejä. Ajattelin, että siinä on tyhjää tilaa ja minulla on useita mielestäni kivoja kirjoituksia, jotka unohtuvat blogiarkistoon. Nyt olen kerännyt niitä näkyville.

Ole hyvä ja tutustu sivun oikeaan reunaan. Jos löydät jotain kiinnostavaa niin klikkaa kuvaa. Toki näitä voisin kerätä omaksi sivukseenkin. Toistaiseksi näin, sillä juuri nyt tuntuu hyvältä tämä tyyli. Kuukauden kuluttua voi olla taas jotain ihan muuta, mikäli itseäni yhtään olen oppinut tuntemaan. Kuvalinkit tulevat varmasti ainakin uudistumaan tasaisin väliajoin.

Ps. Seuraavalle voimakurssille on vielä aikaa ilmoittautua 16.12. asti.


perjantai 7. joulukuuta 2012

VoimaPuutarha 2013 - vielä ehtii tilata!

Tänään tarkistin VoimaPuutarha 2013 korttien määrät ja nyt minulla on varastossa ylimääräisiä voimakortteja. Jatkan siis tilausaikaa. Tässä kuvassa ovat kortit takakansi päällepäin, sillä en voi pilata yllätystä voimakortit tilanneilta ja tilaavilta. Voin luvata, että kuvapuolella on tammikuun kauneimpia tunnelmia voimalauseiden kera. Olen onnellinen ja ylpeä näistä! Uskon, että kortit tilanneet tulevat olemaan tyytyväisiä.

Pakkaan jokaisen kortin yksittäin ja paketin päälle tulee viikon numero, jolloin kortin saa avata. Tammikuulla ovat siis viikot 1 - 5. Tammikuun paketissa on 5 voimakorttia hintaan 14,90€ ja nyt ehdit vielä tilata.

Korttien toimitus tapahtuu heti jouluaaton jälkeen siten, että kortit ovat käytössä viikolla 1. Silloin kuuluu avata ensimmäisen viikon kortti arjan iloksi. Tämähän on melkein kuin ympärivuotinen joulukalenteri, sillä voimakortteja on tulossa jokaiselle kuukaudelle. Lopulta syntyy VoimaPuutarha 2013 pakka, jossa on 52 voimakorttia.

Jos tahdot tilata kortit niin nettipuotiin suoraan kortteihin pääset tästä.



torstai 6. joulukuuta 2012

3 askelta itseesi





3 keinoa päästä lähemmäksi itseään, 
löytää sisimpänsä, päästä takaisin omalle polulle 
kohti unelmaa ja omaa elämäntehtävää.

On hiljennyttävä, hidastettava, 
että voisi kuulla oman sisimmän äänen,
sillä tuo ääni on usein hyvin hiljainen.




1) Meditaatio, mietiskely, hetki ilman ajatuksia 
2) Hetket luonnossa yksin kuunnellen, yhteys luontoon
 3) Oman elämäntehtävän tunnistaminen ja sen toteuttaminen





Olen ollut hieman eksyksissä omalta polultani. Onneksi tiedän miten löydän takaisin. Minun tarvitsee antaa itselleni aikaa kuunnella sisimpäni ääntä. Voin aloittaa heti tänään. Nämä asiat ovat helppoja toteuttaa ja tiedän, että ne antavat minulle paljon. Voit lähteä mukaani toteuttamaan näitä askeleita. 



1. Meditaatio tai hetki ilman ajatuksia


Etsin netistä itseäni inspiroivia ohjattuja meditaatioita ja sopivaa taustamusiikkia mietiskelylle. Päivittäinen mietiskely hiljaisuudessa on myös hyvä vaihtoehto. Minun on valittava sopiva hetki päivästä ja pidettävä siitä kiinni. Itselleni aamu on hyvä hiljainen aika. Tuntuu hyvältä valmistautua tulevaan päivään rauhassa. Voisin meditoida aamuisin. 10 minuuttia riittää minulle.







Olen kuunnellut tätä musiikkia usein aamuisin valmistautuessani lähtemään töihin. Voisin oikeasti pysähtyä kuuntelemaan tekemättä mitään. Minuun tämä musiikki tekee syvällisen vaikutuksen. Usein kyyneleet ilmestyvät kuin huomaamatta. Ihan kuin parantuisin sisäisesti. Huomenna lupaan pysähtyä aamulla kymmeneksi minuutiksi. Tässä riittäisi musiikkia pidempäänkin. 



2. Hiljaiset hetket luonnossa ja yhteys luontoon








Tämä tekemäni video metsälammella kertoo siitä minkä olen unohtanut. Tarvitsen läsnäolon hetkiä luonnossa. Kaipaan yhteyttä luontoon, sen voimaan, josta voin ammentaa tasapainoa itselleni. Aloitan huomenna. Lupaan, että vietän hetken, jossa olen yhteydessä luontoon. Kuuntelen sisimpääni luonnon kautta. Kuuntelen kiitollisena sen viisautta ja viestejä.



3. Oman elämäntehtävän tunnistaminen ja sen toteuttaminen





Ajattelen, että olemalla vahvemmin läsnä päivittäin voin alkaa erottaa selkeämmin oman sisäisen ääneni. Alan nähdä pieniä merkkejä, jotka vahvasti viestivät minulle sydämeni toiveita. Että en unohtaisi kaikkia merkkejä, minun on hyvä tehdä muistiinpanoja. 



Voin kerryttää sydämeni ja sieluni pääomaa 
kuuntelemalla sisimpääni ahkerammin. 
Voin kiillottaa sisimpääni kuin pientä loistavaa timanttia. 






Hiljaisten läsnäolon hetkien jälkeen olen lähempänä omaa todellista itseäni. Alan nähdä selkeämmin. Aion kirjoittaa voimakirjaani tärkeimmät oivallukset sisäiseltä matkaltani. Tämä matka on koko elämäni pituinen matka. Se ei pääty milloinkaan - onneksi. Sisäinen matka on syy elää tätä elämää täällä.


Hyviä ja vahvoja keinoja selvittää perusteellisesti ja inspiroivasti omia sisimmän toiveita ovat myös voimakurssi ja aarrekarttakurssi.


*

 aarrekarttakurssin opas
Voit aloittaa milloin tahansa.

*

Kulje oma spiraalipolkusi
 Spiraalipolun opas

*

Tuleeko sinulle jo voimakirje?
Ilmainen Voimakirje ilmestyy perjantaisin.




keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Pienen pieni pikkuruinen jouluhiiri


Pienen pieni pikkuruinen jouluhiiri


Pienen pieni pikkuruinen jouluhiiri
kulkee ylös alas mäet ja kummut lumiset.
Haaveilee pienen pieniä pikkuruisia haaveitaan,
unelmoi joulupuurosta ja silavasta,
tahtoo sytyttää monen monta
pienen pientä pikkuruista kynttilää.

Pienen pieni pikkuruinen jouluhiiri
käpertyy tänäjouluna onnellisena
omassa pienen pienessä pikkuruisessa
kotikolossaan ja huokaa hiljaa:
- Oi ihanaa, joulu on!


Jos tahdot niin voit lainata kuvaa ja runoa vapaasti yksityiskäyttöön kunhan RunoTalo on lähteenä mainittu.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Uusi lahjakortti & lahjaideoita

Tänään sain painosta uudet RunoTalon lahjakortit. Kortin kannessa on tämä kuva voimapuutarhan hiekkaterapiapolusta.


Takakannessa on tämä RunoTalon tähtikukka logo. Lahjakortin sisällä on teksti RunoTalon lahjakortti. Lisäksi on tyhjää tilaa, johon kirjoitan mitä lahjakortti milloinkin sisältää. Kortin sisällä on tilaa myös lahjakortin antajan tervehdykselle.

Nyt voit antaa joululahjaksi lahjakortin RunoTalon nettipuotiin haluamallesi summalle tai lahjoittaa lahjakorttina Voimakurssin (kirjekurssi) , netti-aarrekarttakurssin tai uusia VoimaPuutarha 2013 voimakortteja.



Uusissa voimakorteissa on mielestäni hauskaa sekin, että voi antaa lahjaksi tietyn kuukauden voimakorttisatsin. Jos syntymäpäivä on helmikuussa niin on hienoa antaa lahjaksi helmikuun voimakortit. Palaan asiaan tarkemmin kunhan ehdin. Painosta saapui tänään erä uusiakin tuotteita ja lisää uusia ideoita muhii pääni sisällä ajellessani aamuisin kirkkaassa pakkasaamussa töihin. Kerron niistä lähipäivinä.