.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Mielen VoimaTreeni 6: Säteile ympärillesi valoa






VoimaRuno

En pyydä mitään, en odota mitään,
mutta olen onnellinen, että olen tähän syntynyt,
en sattumalta tuulen kuljettamana 
vaan tarkoituksellisesti,
että tässä olisin ja säteilisin ympärilleni. 

©RunoTalo





SÄTEILE YMPÄRILLESI VALOA


Tapasin kuvan perhosen kauan sitten metsälammella. Tiedäthän sellaisen kauniin sinisen perhosen? Kuvassa näkyy siipien ruskea täplikäs alapuoli auringon loisteessa. 

Silloin metsälammella perhonen todella katsoi minuun ja kuunteli minua. Tunsin, että se heilautteli tuntosarviaan aivan kuin nyökkäillen vastaukseksi ajatuksilleni.


 Sillä tavallahan eläinten kanssa voi kommunikoida


AJATUSTEN TASOLLA

TELEPAATTISESTI



Ihmistenkin kanssa kommunikoimme telepaattisesti. Vaistoamme toistemme tunnetiloja ja ajatuksia. Toiset meistä ovat herkempiä vaistoiltaan, mutta meistä jokaisella on tuo kyky.





Mielen VoimaTreeni 6

SÄTEILE YMPÄRILLESI VALOA


Voimatreenin toisella viikolla jatkamme uudella otsikolla. VoimaTreeni on nyt  Mielen VoimaTreeni. Olkoon se merkkinä siitä, että etenemme harjoituksissamme uudella tasolle. 

Meillä on kyky vaistota toistemme ajatuksia ja varsinkin tunnetiloja. On hyvä tarkkailla omia ajatuksiaan. Tahdommehan tukea ja kannustaa toisiamme. Kiinnitä huomiota myös omiin tunnetiloihisi.

Jos harmistut mielessäni niin muuta suhtautumistasi tietoisesti positiivisemmaksi. Anna mielessäni ihmisille tukesi ja ymmärryksesi. Saatat huomata, että tilanteen tunnelma muuttuu nopeasti.


POIMIMME TOISTEMME ENERGIAKENTISTÄ 
ERILAISIA TUNNETILOJA


Iloinen ja valoisa ihminen voi huoneeseen saapuessaan vaikuttaa kaikkien paikalla olevien tunnetilaan. Sama tapahtuu, jos pahantuulinen ihminen saapuu huoneeseen. 



MINKÄ VAIKUTUKSEN 
SINÄ TAHDOT 
LUODA YMPÄRILLESI?



Huomisessa treenissä pidetään huolta omista ajatuksista ja tunnetiloista siten, että ne vaikuttaisivat ympärillä oleviin mahdollisimman positiivisesti. Sanaton viestintä on yhtä vahvaa kuin puhuminen.





-> Kaikki VoimaTreenit ja VoimaTreenien tarkoitus





1 kommentti:

  1. Onnistuin jälleen olemaan aamun oikein hyvällä säteilevällä tuulella: Ajelin kaatosateessa töihin, autossa soi Katri Helenan Vasten auringon siltaa riittävän voimakkaalla volyymilla. Minua nauratti, sade ei haitannut vaan teki tilanteesta hupaisan!

    Työpäivinä huomaa, että kiire vaikuttaa siihen miten hyvin pysyy iloisena ja pirteänä. Töistä lähtiessä tuntuu, että kiire on hieman imaissut mukaansa. (= silmät eivät oikein liiku eikä ajatuskaan?) Onneksi aina voin yrittää uudelleen, päättäväisemmin ja paremmalla onnella. Luon valmiiksi huomisesta unelmaisen mukavan työpäivän....kaikki sujuilee. Samaa toivon sinulle - teitpä mitä tahansa missä tahansa.

    VastaaPoista