.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Messuvalmisteluja, varasto-astiakaappi & Sinnittelijät





Voimaannu messuihin Seinäjoella on vain viikko aikaa ja minun olisi ryhdistäydyttävä, että saan kaiken ajoissa valmiiksi. Tänään pakkasin Hiljaisuuden kortteja nipuiksi.


En ole aikaisemmin kuvannut varastohyllyäni. Tämä on mummoni vanha astiakaappi, joka on saanut uuden arvokkaan tehtävän. Kaappi jäi odottamaan oikeaan RunoTaloon pääsyä, sillä sitä varten äitini sen lahjoitti. RunoTalon käytössä kaappi nyt kuitenkin jo on.

 Korista pilkistävät KukkaChakra voimakortit paketeissaan.


Mitään tämän hienompaa tulostinta ei ole käytössä, mutta hyvin olen tällä pärjännyt. Tulostin on piilotettuna kaappiin, sillä eihän sitä ole kiva katsella. Tästä tulostan voimakurssin ruskeat sivut yksi kerrallaan, sillä muuten tulostin syö kaksi paperia kerrallaan...

Kameraa ja kameratarvikkeita säilytän mummon vanhassa puolakopassa, joka alkaa jo hajota osiksi. Pidän kaikesta vanhasta ja sellaisesta, jolla on tunnearvoa.


Voimakurssi saa päätöksensä kahden kuukauden jälkeen. Tänään on viimeinen päivä ja minulla on valmiina koru loppuseremoniaa varten. Tämä on vanha koru, jota en ole juurikaan käyttänyt. Nyt otan sen käyttöön uudelleen ja uudella merkityksellä. Tahdoin hankkia kultaiset delfiinikorvakorut loppuseremoniaa varten, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Ehkä seuraavalla kerralla, sillä uusi voimakurssi alkaa huomenna ja minulla on onni olla siinä jälleen mukana. 


Aurinko hiipi hitaasti naapurissamme olevan vanhan koulun taakse. Lumelle ilmestyi turkoosi pallo-heijastuma. Minä tykkään ajatella, että kaikki heijastumat ovat keijukaisten salaisia viestejä.





Lopuksi kuvasin nämä lehdet. Kutsun heitä Sinnittelijöiksi. Millaiset myrskytuulet ne ovatkaan urheasti kestäneet. Näistähän on tullut lähes inhimillisiä. Ainakin minä löydän näistä eloisia persoonallisia hahmoja.

Löydätkö sinä hahmoja? 



4 kommenttia:

  1. Tuossa korussasihan on VOIMASPIRAALIkuvioita!:)
    Kaunis koru - mutta voimakurssin loppuseremonian symbolikoruksi aivan upea, sopiva ja hienoista hienoin :))))

    -Ulla-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, luin juuri tänään viestin jonka sain sinulta jo kauan sitten. Se on sellainen viesti, josta saan paljon voimaa <3 telepatia toimii eli heti kuulen sinusta täällä kun tulit mieleeni <3 ( ainakin olen tunnistavinani sinut samaksi Ullaksi enkä taida erehtyä <3)

      Minäkin vasta huomasin spiraalit kun otin korun takaisin käyttöön. En ollut ymmärtänyt - ajatella, sekä spiraalit että sydän! :) Jaa - a ....sellaista se voimakursseilu juurikin on ;)

      Poista
    2. Et erehdy, et :)

      Kannat voimapyörteitä sydämen muodossa - sydämesi päällä.
      Todella vahva, voimauttava vaikutus. ja kun koruun liittyy vielä vahva tunneside ja kaunis muisto, se on tehokas. :)

      Oikein mukavia messuja, intensiiviä, sisältörikkaita päiviä.

      -Ulla-

      Poista
  2. No niinhän minä tunnistin siis oikein :)

    Messut olivat juuri kuten tuossa kuvailit <3

    Oikein valoisia ja ihmeellisiä keväisiä aikoja sinulle :)

    VastaaPoista