Ajatuksia hiljaisuudesta

Jatkan kuvasarjaa, jossa on näkymiä työmatkani varrelta. Niin hiljainen on talvinen kylätie, harvoin on vastaantulijoita. Koen ajamisen lumisella kylätiellä terapeuttisena. Hiljainen maisema on talvella pimeä lähtiessä ja palatessa, mutta auton valot valaisevat paljastaen kauniita yksityiskohtia. Pakkaslumi kimaltelee kuin timantteina, hirvien kulkureitti erottuu hieman säikäyttäen lumessa ja lumimäärän kasvaessa tie on päivä päivältä kapeampi ja yhä syvemmällä maiseman sisällä. Ajatukseni vaeltavat vapaina, joko hiljalleen hakeutuen työasioiden pariin tai kotiin tullessa työhön liittyvää taka-alalle häivyttäen.

Työmatkaani kuuluu myös ruuhkainen osuus kaupungissa. Siitäkin voin löytää hiljaisuuden. Voin olla mukana osana suurempaa kokonaisuutta, voin kokea kuuluvani joukkoon, joka aamuruuhkassa soljuu eteenpäin kuuliaisesti liikennevalojen opastamina. Useimmat meitä ovat matkalla töihin. Tunnen kiusausta vilkaista sivuilleni, että miltä ne kanssakulkijani oikein näyttävät, mutta en ole toistaiseksi rohjennut. Löytäisinköhän hymyä vai totisia aamuilmeitä?  Entä jos minä hymyilisin sivuikkunasta viereiseen sivuikkunaan? ....??

Etsin hiljaisuutta myös työni lomassa ja löydän sen hetkittäin. Hiljaisen hetken tunnistaminen suo minulle aikaa hengähtää ja muistuttaa hengityksen tärkeydestä. Rentoutan hartiani ja muistutan itselleni mikä on oikeasti tärkeää. Olen täällä elämässä ja kokemassa elämääni joka hetki. Haluan olla aidosti läsnä itselleni ja muille.