.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

torstai 17. tammikuuta 2013

VoimaRuno Kuun neito




Kuun neito


Kauniilla kuutamolla
pieni hopeinen neito
kulkee hangella.

Metsä on öinen, jäinen,
tuuli puhaltaa hyinen,
pienellä neidolla vain
ohut vaaleansininen
silkkipuku yllään,
se liehuu tuulessa.

Hopeiset hiukset tuulessa hulmuten,
timantit sadat hiuksissaan välkkyen,
helmoissaan upea lumikidepitsi hohtaa,
kuun neito hopeinen, taianomainen.

Tulethan yksin
öiseen hyiseen kuutamometsään,
sen hopeanhohtoon, lumoon
neitoa hangille tapaamaan.

Paljain jaloin, paljain varpain,
pakkaslumi varpaissa kirveltäen,
löydät aarteen
sydämessäsi, sisimmässäsi, 
säihkyvänä kuin jäinen kuun timantti.



Olen kirjoittanut voimarunon kuun neidosta useita vuosia sitten. Tämä on yksi runoistani, jonka tahdon julkaista yhä uudelleen

Huomiseksi on luvassa pakkasta, joten sinulla ja minulla olisi mahdollisuus kokeilla miten pakkaslumi kirveltää varpaissamme. Kokeillaanko? 

Muistan miten lapsena kipitin siskoni kanssa värikkäissä kylpytakeissa ulkosaunasta tuvan lämpimään. Ympärillämme leijui huurupilvi, sillä olimme niin saunalämpimiä. Hassuinta oli kun kosteat sormet takertuivat hetkeksi kiinni huurtuneeseen rautaiseen oven kahvaan. Sitä oppi ajan myötä varomaan. Meillä taisi olla kuitenkin kengät jalassa matkatessamme pihan poikki. Ihmeellistä miten aika saa muistot hohtamaan niin kauniisti. Ehkä me siskokset olimme silloin kuun neitoja. Varmasti jokainen pieni tyttö on kuun neito.

Tämä runo kuvastaa myös RunoTalon syvintä tarkoitusta. Sen löydät viimeisistä sanoista: Löydät aarteen sydämessäsi, sisimmässäsi, säihkyvänä kuin jäinen kuun  timantti. Omasta sisimmästäsi voit löytää aarteen kokemalla ja elämällä rohkeasti itsesi näköistä elämää. Ei haittaa - joskus saa kirveltää.




2 kommenttia:

  1. Siis wau, ootko ajatellut julkasta runokirjaa? :)
    Ja muistan lapsuudesta myös sen, kun kieli vana piti laitta metallitankoon kiinni :D Voi sitä tuskaa sne jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ilahtunut, että pidät runosta. Olen luovuttanut runokirja-ajatuksesta, sillä en halua hioa runojani runokirjan vaatimalle tasolle. Ehkä keksin jotain :)

      Lapsuudesta voi löytää ihan mielettömän paljon jänniä juttuja. Hauskinta on se, että sieltä löytää johtolankoja omaan todelliseen elämäntehtäväänkin <3 niitä etsin tänään tehdessäni RunoTalon vuosisuunnitelmaa - rohkeutta ja uskallusta kokeilla ainakin lapsena löytyy ja uteliaisuutta <3

      Poista