.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

torstai 27. joulukuuta 2012

Oman pihan suunnittelu - kirjavinkki


Oman pihan suunnittelu - Saila Routio

Tein kirjastossa hyvän löydön puutarhakirjojen hyllystä. Olen lukenut vasta parikymmentä sivua kirjan alusta ja olen jo saanut monta selkeyttävää ajatusta sekä monia hyviä ideoita RunoTalon puutarhaan. Tämä on  hyödyllinen kirja kaikille puutarhasta kiinnostuneille. 

Ilokseni huomasin, että kirjan kirjoittaja kirjoittaa blogia. Löysin Saila Roution Saaripalsta - blogin etsiessäni kuvaa kirjasta. Poiketkaahan tutustumassa blogiin ja mielenkiintoiseen nettikauppaan. Saila Roution kirjasta oli juttua myös Elämää ja elämyksiä - blogissa. Sailalta on tulossa myös uusi kiinnostava puutarhakirja helmikuussa. Uuden kirjan kuva on hänen bloginsa marginaalissa.

Kerron myöhemmin mitä kaikkea viisautta tästä kirjasta olen ammentanut. Haaveilen, että viikonloppuna ehtisin   piirtää suunnitelmia paperille. En olekaan pitkään aikaan piirtänyt suunnitelmia. Voin mielikuvituksessani astella puutarhani käytävillä. Lumi ei haittaa unelmointia. 

Eilen sain idean puutarha-aarrekartasta - oikeastaan puutarhan tunnelmakartasta. Tunnelmakartan periaatteet löydät täältä. Toivottavasti saan pian oman karttani valmiiksi, niin voin kertoa ideasta lähipäivinä täällä.


RunoTalo


NettiPuodin kuulumisia







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti