Voimakortti nro 23

Aurinko käväisi näkyvissä vain pienen hetken. Olen onnellinen, että olin juuri silloin kuvauskierroksella. Lähtiessäni kierrokselle olin hetken epätoivoinen. Kuljin puutarhassa katsellen ympärilleni, mutta kaikki näytti niin märältä, raskaalta ja tummalta. Ruskeat lehdet polulla liimaantuivat kenkieni pohjiin ja nekin tuntuivat viestittävän, että raskasta on.

Suunnistin auringon suuntaan ohi yrttimaan kohti postilaatikkopolun vanhaa isoa kuusipuuta. Siellä mieleni alkoi hitaasti rauhoittua. Aloin nähdä pieniä kauniita asioita. Tiedän kokemuksesta, että näin se menee. Tarvitsen aikaa löytääkseni kauneuden, en saisi olla niin kovin kärsimätön. Tiedän, että silmäni avautuvat näkemään vasta kun mieleni on rauhallinen, kun olen valmis löytämään.

Aurinko teki sen minkä hän niin hyvin osaa. Kimmelsi läpi lehtien. Kuulsi kaiken kauniiksi. Paljasti minulle valollaan kauneuden vanhan kuusipuun juurella. Olin taiassa, sisällä hetkessä, joka on kuin paksu utuinen pilvi. Sellainen hetki, jota voin lähes käsilläni koskettaa. Sydämeni tuntee sen vahvimmin. Silloin olen kevyt sekä raskas samaan aikaan. Hyvällä tavalla elossa.