Iloisena kahden maailman välissä

Hippunen kultaa oli pudonnut tielle.
Kaikki kulkivat sen ohi edes huomaamatta sitä.
Lopulta eräs köyhä kulkija poimi sen mukaansa.
- Näet sen mitä tahdot, koet sen mitä haluat.
Runotalo

Ruudun takaa katson maailmaani.

Siinä on paljon keveyttä,

mutta siinä on myös raskaita osasia.

- En tiedä mihin kaikki palaset sopivat.

Yritän kuitenkin joka päivä

laittaa jotain paikalleen

ja saada tästä näkymästäni ehyen.

Runotalo

Riipun jossain missä en haluaisi.

Olen takertuneena vain pelon ja tavan vuoksi.
Tässä olen; en hymyile, en naura.

Puristan tiukasti, en tahdo päästä irti.

- Entä jos lähden, mitä sitten?

Runotalo

Lumessa ja auringossa kuljen metsälammelle, taianomaiseen paikkaan, jossa sydämeni saa aina kokea rauhan. Pian alan nähdä pieniä asioita: kullanväriseksi haalistunut pieni kukka, joka pilkistää esiin paksusta hangesta hymyten ja lempeä tuuli joka leikkii häikäisevän valkoisella koivun rungolla. Katselen maisemaa eri suunnista - kaikkein hauskinta on katsella alhaalta ylöspäin, maata selällään pehmeässä lumessa, tuntea vahva maa selän alla ja aistia kirkas ääretön taivas yläpuolellani. Olen siinä kahden maailman välissä, omassa paikassani; saan olla osa tätä kaikkea ja siitä olen kiitollinen. Nousen ylös ja matkatessani takaisin päin, hymyilen puille ja auringolle - tiedän että ne vastaavat hymyyni - ehdoitta.

Toivotan kaikille iloista, vahvaa ja säteilevää tulevaa viikkoa. Hymyillään sydämestä saakka kaikelle ja kaikille!