.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

maanantai 26. syyskuuta 2016

Voimakortti Hän rakasti loistaa omaa sisäistä valoaan



voimakortti

ma 26.9.2016




HÄN RAKASTI LOISTAA 
OMAA SISÄISTÄ VALOAAN



Kuu kipusi taivaallaan vielä hieman ylemmäksi 
että olisi voinut nähdä paremmin 
pienet juoksijat polulla 
ne kaikki suunnistivat metsää kohti 

Mitä oli tapahtumassa 

Kuu niisti nenänsä isoon ruudulliseen
sinivalkoiseen nenäliinaansa
 ja taittoi sen sievästi takaisin taskuunsa
 kuu oli erittäin tarkka siisteydestään näissä asioissa 
eihän hän tahtonut sairastua
tai aivastaa ihmisten päälle milloinkaan 
taivaallaan töissä ollessaan


Työ oli kuulle hyvin rakas
 hän rakasti pyöriä taivaankannella
 ja loistaa omaa sisäistä valoaan 
jota hänelle oli suotu runsain mitoin 
sitä riitti ja riitti
välillä ihan harmiksi asti
sillä toisinaan kuu ei tahtonut saada nukutuksi
omalta valoltaan ja säteilyltään





Päivän voimakortissa on MAKSARUOHO



 voimaruno Sinivalkoinen helmi

Tämän viikon voimaruno SINIVALKOINEN HELMI jatkuu huomenna...




 tilaa ilmainen voimakirje

Joko sinulle tulee ilmainen voimakirje?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti