Voimaruno Kukka

KUKKA

Kukka

katsoi rannalla pitkään 

vihreiden lehtien kulkemista

 hiljaisen väreilevän veden pinnalla 

Kukka 

oli kulkenut pitkän matkan

 päästäkseen tähän paikkaan

 jossa se vihdoin tunsi sydämensä 

saavan rauhan ja omaa tilaa 

Kukka

istui hiljaa joenpenkereellä

 ja katseli kauempana uiskentelevia

 isoja valkoisia valaita 

miten ne olivatkaan kauniita 

kaikki erilaisia ja mahtavia

Luonto on ihmeellinen 

kukka ajatteli 

ja käänsi hieman katsettaan oikealle 

siellä oli kirkkaana loistava aurinkoinen 

Kukka 

antoi auringon lämmittää kasvojaan 

se tuntui niin hyvältä

kukka tiesi 

mitä aurinko tekisi sille

 miten hyvä se olisi 

aurinko olisi hänelle kaikki

 tässä hetkessä

 ja hän antautui valon lämpöön

 koko sydämellään

 hetkeksi kaikki muu 

hänen ympäriltään katosi 

oli vain aurinko ja hän

 kukka

Kukka 

käänsi katseensa vasempaan 

siellä virisi henkäilevä tuulonen 

ja kukka antoi tuulen 

leyhytellä hiuksiaan

 jotka jo olivat harmaantuneet 

ja muuttuneet niin keveiksi

 että ne leijuivat 

kaukana hänen selkänsä takana

 tuulen hellästi niihin puhallellessa 

Kukka hymyili 

sillä hän tiesi
 miten tarpeellinen tuuli 

oli hänen puhdistautumiselleen 

tälle riitille 

jota varten
hän oli saapunut 

tälle paikalle

Hetken
oli aivan hiljaista 

tuli tyyntä

ja kukka katsoi jälleen eteensä 

Kaukaisuudessa 

näkyi siintävän korkea vuoristo 

jossa lumi peitti vuorien huiput 

maalaten ne valkoisiksi sokeritopiksi

Kukkanen tunsi 

miten vuori tervehti häntä 

miten vuori oli vahva 

ja ojensi kätensä tervehdykseen 

Kukka heilautti takaisin 

ja tunsi sydämessään 

oudon vahvistuksen 

siitä mitä hän oli tekemässä 

vuori oli hänen ystävänsä 

 ikuisuuksien takaa

 he olivat tavanneet 

vuosisatoja sitten 

toisissa hahmoissa

Kukkanen laski päänsä alas

 ja hänen katseensa kohtasi 

kukan omat kädet

niissä oli paljon elämän merkkejä

 mutta silti ne olivat kauniit
omalla tavallaan 

niissä näkyi paljon
 rakkautta ja surua 

huolta ja ahdistusta

 ilon ja onnen hetkiä

kyyneleitäkin 

kukka niissä näki 

Kukka huokaisi syvään 

sen silmäluomet
tuntuivat hetken raskailta

sydämessä oli paljon painolastia

 jonka hän nyt laskisi
 pois itsestään 

sydän tahtoi keventyä

kukka oli siihen valmis

Kyynel kerrallaan 

vierisi pitkin joenpengermää 

yhtyisi jokeen 

ja saisi aikaan uutta elämää

 jatkaisi kulkuaan
valtameriin saakka 

yhdistyen muihin pisaroihin 

jotka oli itketty muualla 

lopulta kyyneleet tulisivat
 lasten iloksi

 jossain
missä niitä kipeästi tarvittiin

 sadetta tai ilon kyyneleitä 

mikä kulloinkin
olisi paras ratkaisu

Aurinko havahdutti kukkasen 

syvistä mietteistään

se venytteli 

miten hyvä tässä oli olla 

sydän tuntui keveämmältä

oliko tämä tapahtunut oikeasti 

tekikö hän tämän matkan 

missä hän oli 

Tärkeintä oli 

että nyt hän tunsi uudistuneensa

nyt hän voisi palata

 ja jatkaa taas omalla polullaan 

Hän tietäisi mitä tehdä 

uudistuneen keveän sydämensä kanssa

ja ilo täytti kukan sydämen 

innostunut ihana 

uuden odotuksen ilo

*

Tästä voimarunosta syntyvät ensi viikon voimakortit.

*

Tuleeko sähköpostiisi jo voimakirje?
Voimakirjeessä linkit uusimpiin voimarunoihin ja voimakortteihin, 
tietoa kursseista ja Kukkien kaupan tarjouksia.

Voimakirje on ilmainen ja ilmestyy perjantaisin.

Tutustu ja liity mukaan!

*