Miten voimaruno syntyy?

Kirjoitin tänään uuden voimarunon. Ajattelin, että olisi hauska julkaista voimaruno sellaisena kuin se on heti syntymänsä jälkeen. Kirjoittaessani voimarunoa sanat virtaavat vauhdilla, joten kirjoituksessa on paljon virheitä. Aikaa yhden kokonaisen voimarunon kirjoittamiseen menee reilu 5 minuuttia. Kirjoitusvirheiden korjaamiseen ja rivien sijoitteluun kuluu aikaa enemmän. Muutan alkuperäistä tekstin sisältöä mahdollisimman vähän.

Saattaa olla, että et saa selvää tästä alapuolella olevasta runosta, 

mutta huomenna illalla julkaisen saman voimarunon valmiina. 

Tervetuloa silloin uudelleen!

*

ruusu oli jäätynyt kiinni kaislikkoon 

se ei ymmärtänyt miten se oli sinne päätynyt ensikään 

sillä oli ollut matka aivan toiseen suuntaan 

muutta täällä hän nyt oli ruusna kaiskolssa ja juutuneen atiukasti jäiseen kaislikkkoon

paikalle saapui pieni kal 

sräjenpoikanen sitä näkyä ihmettelmään ruusun punaa ihastelmeaan valkoisen akimmeltävää jäättä vasten 

ja ruusa hermotsttuisen katsett tuon pien vkaln joka oli viaton jamkovin vaatimataon tuelaisa vain näkemään miksi ruusu puanisnejuuteeuneen oli kjäisessä kaisilikossa

ruusu pysriteli se oli pysristelyt jo pitkää

tilanne oli hankalan tuskattuva se kävi ruusn hermoille sillä ei ollut aikaa tällaiseen turhuuteen eikäs e pitänyt tästä titlanteesta yhtään miksi iti käysdä näin mitä se olit ehhnty väätin että tällainen pääsi tapahtumaan tämänha onhuutava väärsyy kljui ruus pienlee viattomalle särjenpoiskalless

sörjenpiokanen valesi himean kauema ja mitti että voisiko hymyiklä itsekseentuoell eruusulle sillä sitä jhuvitti ko tuou 

ruus äi yksin pystielemään se oli vihaisne ja muututui tulenpunaiseksi siinä jkaisikossa ja jäissä leiskueessan raivosta 

mutta mikään ei auttantu ei ruus päässyt itrti sen piikit vaint akretuivat lujemmin kaikkeen mitäe enmmänsee irimpuil

toine näytös

on hiljaista tähdet ovat ilmestuneet taivallee ja pieni puanien ruusu nukkuu jäisessä kaisilossa 

sen ympärillä ui miljoonittain hopean ja kullan hohtoisia särjenpioisakasi 

niistä jokainen nyki  kislojen palasaia pieni osa ekrrallan ruusn ymprätlä

ruuusu on lopettenut pystietöuy se on lähes luovuttanut kaiksesa sillä ei ole enää kiire minnekään se näkee kauniiitä aunia selleaisi joita se ie oln muistnaut nketsellla pitkääinaikoihin ja on sydämessään onnellinen todella onnelinen 

aamu alkaa sarastaa 

pienet srjenpoikaste ovat koonkontuee ruusunympärille katsomaan  mitä atpahtuisi kun se herää sihoin 

aamu sarastaa

ruusu ventyyteelee raukeita jäseniään sen piikit tuntuvat pehmmenneiltä niitä ei taida olla enää jääkö ne vultaai

- ei pient särjenpoikaset ovat tasoitelleet tuurun piikit ksitä eiirootelelssa kaiskilosata

ruuusulla on pitkästä aikaa lämmin ja hyvä olo se raottelee silmäripisään varovadti sillä kirkas surinko häiskäisee loistaessa yki jääätkinön 

miten kauniita pieni sräkejpikasisa tansisikaan sen ympärillä kmitä akuneita tpiiritansiisa ja miten iloisa hymyileviä ne voatkaan

ruusu jähmettyy paikoilleen katselmeaan esiteystä

ja tunettee oudeno piston sydämessään missä ohän olnolut monta vuotta itä hänen elämänso pn ollut issä on ollut lapsuuden oilo ja liekkimieli mnne hän sen hukkasi matkalleen minne se unohtiui

häntaohtiois en takiaisn 

heit tänään 

kevesäti ruusu hyphti ylos avannosta ja vilkutti iloisesti pienille seäkjej poiakislle jotka jyppivät ilosta aunigon kiossaa

ruusu palasti takaisin sinne mistä oli lähtenyt mutta se oli uudistuntu ruusu sen pikit oleivat kauniit ne ievät pistäneet kerään evitätkä mitään eikä se enää koskaan juutuis minnekäöän sen meno oli sloihtavn sulavaa missä ikinä ruusu kulkikaan


*