.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Voimapuutarhakierros & voimaruno: Voimaksi


Tämä lumikello kukkii syreenin juurella.


Maksaruohot ovat siitä ihania, että ne ovat kauniita heti keväällä. 
Tässä kuvassa on tarkoituksella tilaa voimakorttitekstille.


Posliinihyasintti on onnellinen kivien välissä, sillä siinä on puutarhan lämpimin paikka.


Valo on kaunein juuri ennen sadetta.


Hiekalla kasvavat narsissit alkavat ilmestyä näkyviin. 

Tänään en ole vielä ollut kuvaamassa, sillä on satanut lähes koko päivän. Tein eilen kuvauskierroksen ennen puutarhapuuhia: Risujen ja lehtien kärräystä. Aloitin myös puutarha-aitan siivouksen. Nostin muutamia ruukkuja ulos odottamaan sopivien paikkojen löytymistä. Krassin siemenet ovat vielä hankkimatta, mutta onhan tässä aikaa. Huomisen voimakortteja varten teen uuden kuvauskierroksen illalla tai huomenna heti aamusta. Toivon, että saisin kuvata kasveja vesipisaroiden kera. 

Tämä uusin voimaruno syntyi äsken vastaukseksi pyyntööni siitä mikä olisi meille kaikille tällä hetkellä tarpeellinen voimaruno. Lähes aina voimaruno syntyy samasta sisimpäni pyynnöstä. Toivon, että voima välittyy luoksesi.





VOIMAKSI


Katso polullesi kun sillä astelet
katso mitä siinä näet todellisuudessa

Onko polullasi kiviä
millaisia kiviä ne ovat 

Ovatko ne siirrettävissä
 voiko niitä pienentää 
keventää jollain tavalla

Onko sinulla vierelläsi ihmisiä 
jotka voivat auttaa 
isoimpien kivien siirtämisessä 
jos isoja kiviä polullasi on



Katso tarkkaan eteesi 
mitä siellä siintää tulevaisuudessa

Näetkö auringon nousevan ja laskevan 
näetkö lintujen laulavan puiden oksilla 
matkallasi eteenpäin polullasi



Katso tarkkaan mitä näet aivan edessäsi 
onko siinä jotain mitä et tahdo nähdä
vai onko siinä liiankin paljon katsottavaa
erottuuko mikään kunnolla todellisena



Katso tarkkaan polullesi 
mikä siinä on sellaista mitä rakastat

Katso polullesi ja valitse 
mitkä asiat haluat lakaista pois tieltäsi
 mitkä asiat haluat helliä 
kasvattaa oikein isoiksi ja vahvoiksi

Vaali sitä mitä rakastat ja arvostat
 pyyhi muut pois



Katso tarkkaan polullesi 
älä vilkuile taaksesi
siellä on oppi ja oppi on sinussa jo olemassa 
se ei muutu sitä katsomalla 
voit vain omaksua sen nyt 
kun eteesi tulee uusia asioita uusia näkymiä



Mitä aiot tehdä eri tavalla kuin eilen 
tämän asian kohdatessasi

Sinulla on valta valita miten toimit
sinä ohjaat jalkojasi kulkemaan 
sinä ohjaat käsiäsi 
sinä päätät mitä sanot ihmiselle
 joka tulee vastaasi tällä polulla

Sinä voit päättää hymyiletkö vai itketkö

älä pelkää itkua 
itku on hyvä se puhdistaa 
se on kuin kunnon sade kasveilla
 se puhdistaa sisimmästä saakka



Älä pelkää pelkoa 
sillä pelolla on tarkoituksensa
 tässä maailmassa
muuten sitä ei olisi tänne luotu olemaan 

Anna kaiken olla ja tulla 
koe mitä elämä on 
mutta silti muista 
että sinä olet elämäsi ohjaksissa 
sinä päätät sinun elämästäsi
 ei kukaan muu.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti