.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

maanantai 6. lokakuuta 2014

Maanantain kurssi-ilta: Itseni johtaminen / Aarrekarttakurssi viikko 1




Viikko sitten kirjoitin ajanhallinnasta. Nyt kirjoitan itseni johtamisesta. Aarrekarttakurssi alkoi tänään uudella kuukauden aikataululla. Kurssilaisena on tärkeää löytää itselleen aikaa. Unelmien ja tavoitteiden toteuttamisessa tarvitaan itsensä johtamista sen lisäksi, että on osattava kuunnella sydäntään ja luottaa vaistoonsa. Siinäpä yhdistelmä. Sopivan rentoa ja silti tiukasti aikataulussa.


ITSENI JOHTAMINEN




On hyvä piirtää itselle suuntaviittoja, että muistaisi mitkä asiat vievät kohti sitä mitä oikeasti tahtoo. Minulla on yritystoiminnassani käytössä vuosisuunnitelma. Siinä on 3 päätavoitetta lyhyinä lauseina. Olen jakanut päätavoitteeni pienempiin osiin kuukausille ja lisäksi suunnitelmassa on toistuvia asioita. Minun on opittava valitsemaan ja keskityttävä yhteen isoon kiveen kerrallaan. 






Tarkistan vuosisuunnitelmani parin kuukauden välein. Yleensä tahdon muuttaa jotain. Se on sallittua. Suunnitelmani on oltava linjassa sen kanssa mitä teen ja tunnen tässä hetkessä, vaikka tähtäänkin eteenpäin. Vanhoista suunnitelmista näen miten olen edistynyt. Muuten voisin helposti luulla junnaavani samalla paikalla. Aina unohdan miten pitkän matkan olen jo edennyt omista lähtökohdistani.







Maanantaisin teen itselleni viikkosuunnitelman, jossa on kaikille päiville muutama tavoite. Ne ovat niitä tärkeimpiä pieniä askeleitani, että pääsen tavoitteisiini. Tavoitteet ovat niitä, joita olen kirjoittanut vuosisuunnitelmaan kuukausitasolle. 

Viikkosuunnitelman mukaisesti käytän työpäiviäni. Eikä työpäivän kulku ole kiveen hakattu, tilanteet elävät, aina voin muuttaa asioita. Aamuisin vilkaisen listaani, että mitäs tänään pitikään. Yllätyksille on jätetty tilaa. Tämä on  itsensä johtamista ja antaa mielelleni tilaa olla murehtimatta monia asioita kerralla.






En ole vihainen itselleni, jos joku päivä ei onnistu suunnitelmien mukaan. Huomenna on aina uusi päivä ja uusi tilaisuus. Usein onnistun kohtuullisesti. Yritän parhaani joka päivä, se riittää. Ajattelen, että itsensä voi johtaa omaan unelmaelämäänsä. Eikä silti tarvitse olla tiukkapipo. Jää sinne tilaa vaistonvaraiselle luovuudelle ja kaikelle hassulle sekä tietenkin taialle.





Aarrekartan tekemisessä ja kaikessa missä on jokin tavoite tarvitaan itsensä johtamista. On oltava sinnikäs, että pääsee tavoitteeseen. Aarrekarttakurssin 1. viikko alkoi tänään. Tämän blogin kurssi-iltojen kautta voit edetä kanssamme samaa matkaa omin voimin. Täältä löydät perusohjeet aarrekarttakurssin ensimmäiselle viikolle. Tämän kurssin ajan jaan myös facebookissa mini-aaarrekarttakurssi vinkkejä sekä kurssilaisten että muidenkin iloksi. Oikealla kurssilla saat tarkemmat ohjeet ja henkilökohtaisen tukeni sähköpostitse. Seuraava aarrekarttakurssi starttaa tammikuussa 2015. 















Kaikki etäkurssini ovat nyt aikataulullisia. Voimapuutarha kurssit alkavat maanantaisin ja kestävät viikon. Voimakurssi ja aarrekarttakurssi ovat kuukauden mittaisia. Voit tutustua kursseihin tästä.



Tässä kaksi tähän aiheeseen liittyvää aiempaa kirjoitustani.


IHANA KOTI - Fengshui ja roinan raivaus - kirjoitettu 31.1.2014: Siivouksen rutiineita ja fengshuin selkeyttä kotiin. Viihtyisä koti tukee unelmien ja tavoitteiden saavuttamista. Itsensä johtamista voi treenata siivouksen rutiineilla.

Mind Maps - mielleyhtymäkartat - kirjoitettu 3.1.2014: Mind Map sopii myös ajankäytön suunnitteluun, kirjoituksessa on lyhyt esimerkki miten olen itse tehnyt suunnittelua. Toimii myös aarrekartan tapaan unelmien ja tavoitteiden hahmottelun kaaviona.


voimakirje

Joko sinulle tulee ilmainen voimakirjeeni?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti