SALATIKKUNI
Keväällä 2007 olen kirjoittanut kokoelman tekstejä, joista osaa olen pitänyt niin omituisina, etten ole tohtinut niitä julkaista. Tänään tuntuu siltä, että olen valmis julkistamaan nämä pohdintani. Tässä niistä ensimmäinen, joka ei taidakaan olla niin omituinen kuin kuvittelin.
Maailmassa on paikka Unelmille
Kulkiessani matkallani törmäsin vuoriin. Isoihin harmaisiin, läpipääsemättömiin. Ajattelin, että voisin ne kiertää tai taikoa näkymättömiin. Sitten oivalsin, että niillä oli oma tarkoituksensa minulle; niiden tarkoituksena oli vahvistaa minua. Esteet ovat lahja minulle maailmalta. Ilman niitä en voisi voittaa, ilman niitä en voisi saavuttaa unelmiani vaan jäisin ikuisesti olemaan ja odottamaan katkerana sitä, että en koskaan uskaltanut yrittää.
Sydämeni sisimmässäni on pieni, herkkä ja haavoittuvainen. Mutta juuri siksi se on maailman kaunein sydän niin kuin jokaisella meistä on meidän oma sydämemme. En minä tahtonut sydäntäni pehmittää vastoinkäymisillä, mutta siinä vain kävi niin. Minä olin onnellinen vaikeuksieni kurimuksessa, sillä jossain sisimmässäni tiesin, että tämä kaikki on minulle hyväksi.
Joku ääni jostain sanoi minulle useasti: sinä olet kaunis, kärsimykset kaunistavat sinua entisestään. Ota ne lahjoina ja minä otin. Olin vahva ja rohkea, tunsin tekeväni juuri sitä minkä vuoksi olin tänne alun perin tullutkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti