10 voimarunoa surusta ja toivosta

1

Tuulessa soi kellot hiljaa,
pellolla kypsyttää aurinko viljaa.
Minä vain pieni ihminen,
ymmärrän hiljalleen kaiken sen.





2

Matkasin kerran etelään.
Tulin sieltä nopeasti kotiini.
Olin eksymäisilläni omaan itseeni siellä.
Tahdoin lentää enkä vielä oikein osannut
tai sitten minulla ei ollut siipiä.
Etsin ne ensin.
Sitten lennän.

3

Mekossani on tahroja.
Ne eivät lähde pesemällä.
Minun on vain hyväksyttävä
ne osaksi itseäni.
Oltava niiden kanssa sinut.




4

On syksy.
Tässä minä olen.
Luonto kuolee ympäriltäni,
että heräisi uudestaan taas keväällä.
Puhdistun, riisun kaiken likaisen.
Alan loistaa.





5

Aurinko kipusi vuoren harjanteelle.
Jäin odottamaan alhaalle.
Olisin halunnut lähteä mukaansa,
loistaa niin korkealla,
että kaikki näkisivät.





6

Majani pieni suuren meren takainen.
Istun siellä yksin ja odotan ystävää.
Mereltä puhaltaa tuuli
enkä siellä ketään nää.
Odotan kunnes ystäväni tulee,
tiedän että hän on jo matkalla.




7

Sateessa ja sumussa itkee pieni sydämeni,
poimin sen maasta, otan käteeni.
Se on vielä elossa, se sykkii sittenkin;
minut valtaa rauhan tunne.




8

Kuljin pitkän matkan,
lopulta tulin luo päätepysäkin.
Siinä minä olin ja itkin,
moni muukin itki samassa paikassa;
me olimme nähneet
toisissamme itsemme.




9

Tulin ulos tunnelista.
Aurinko häikäisi silmiäni,
mutta en vieläkään hymyillyt.
Kadotin hymyni pimeydessä.
Etsin sitä nyt joka puolelta.
Uskon että se odottaa minua
jossain hymyillen itsekseen.
Kuin salaa.



10

Suljin kerran sydämeni syksyltä, keväältä; kaikelta.
Sitten kuljin pitkän matkan tuntematta mitään.
Pidin kiinni silmäni, korvani, suljin kaikki aistini,
sillä ajattelin siten olevani turvassa.

Sitten huomasin, etten elänyt elämääni, en tuntenut aidosti.
Annoin itkun tulla ja sydämeni pehmeni.
Se alkoi elää, se alkoi tuntea, otin sen kädelleni ja silitin.
Tunsin, että me olimme yhtä, minä ja sydämeni;
meistä oli tullut parhaat ystävät.



Keräsin tähän syvällisempiä runojani. Kaikissa runoissa on toivon pilkahdus. Aivan kuin aurinko olisi piilossa pilvien takana ja saattaisi kurkistaa milloin tahansa. Muistivihoissani on vielä paljon runoja julkaisematta. Sellaisia pidempiä runoja niin surusta kuin rakkaudestakin. Toivottavasti saan ne talven aikana siirrettyä runosivulle.