.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Siementilaukseni Hyötykasviyhdistykseltä ja Maatiaiselta



Keräsin ahkerasti kukkineita nuppuja viimekesänä orvokeista. Suurin osa nupuista on pienessä korissa kaapin hyllyllä. Kun vähän ravistaa koria niin pohjasta varisee runsaasti siemeniä. Varmuutta ei ole siitä tuleeko siemenistä samanlaisia kuin emokasvi, mutta orvokkeja kuitenkin ihan varmasti. Orvokkeja edellisistä kesistä on pihalla siellä täällä missä milloinkin. Mielestäni omia polkujaan kulkevat orvokit ovat kaikkein hauskimpia.

Tilasin tänään uusi siemeniä kahdestakin eri paikasta. Arvostan yhä enemmän maatiaislajikkeita ja alkuperäisiä kantoja. Monet pitkälle jalostetut perennat puutarhassa häviävät jo muutaman vuoden jälkeen. Vanhat tutut perennat sen sijaan kukoistavat vuodesta toiseen. Myös yksivuotisissa kukissa minulla on omat suosikkini. Kirsikkatomaattiakin täytyy nyt kokeilla. En ole kovin vahvoilla syötävien vihannesten ja muiden sen tapaisten kasvattamisessa, mutta yritän sitkeästi opetella niiden hoitoa. Luultavasti olen aivan liian huoleton viljelijä. Kukat eivät ole niin tarkkoja, ne pärjäävät vähemmällä.





Laitan tänne tilaukseni näkyviin. Jospa niistä on inspiraatioksi tai sitten voitte seurata alkaako näitä kasveja näkyä kuvissa tulevana kesänä tai muutaman vuoden kuluessa.

HYÖTYKASVIYHDISTYKSELTÄ tänään tilaamani tuotteet tässä. Tässä näkyvät hinnatkin. Poikkeuksellisesti minulle on tulossa myös oransseja kukkia ehkä punaisiakin noissa yksivuotisissa.



3418 1 2,20 2,20 e Kelloköynnös, "ALBA"

3241 1 1,90 1,90 e Ryhmäsamettikukka, "BO JANGLE"

3831 1 2,70 2,70 e Isosamettikukka, "KILIMANJARO WHITE"

3387 1 1,10 1,10 e Silkkiunikko, "SHIRLEY MIX"

3099 1 1,10 1,10 e Kesäharso, "GOVENT GARDEN WHITE"

3398 1 1,50 1,50 e Kaliforniantuliunikko, "CARMINE KING"

4093 1 2,20 2,20 e Italianpantaheinä, "HYLANDER"

1054 1 2,20 2,20 e Lehtisalaatti, "BABY LEAF" -salaattisekoitus

1238 1 1,90 1,90 e Herne, "NORLI" (salaattiherne)

1072 1 2,20 2,20 e Tomaatti, 'Hundreds & Thousands'

2711 1 1,90 1,90 e Basilika, SITRUUNABASILIKA

2388 1 1,90 1,90 e Sitruunamelissa
 
Vuoden maatiaiset 2012: Kuralan kylämäki, saarvikyyttö ja maatiaisruis

Tämä kuva on Maatiainen ry:n sivuilta


Tilaukseni MAATIAISELTA tänään. Kun ei ole jäsen, maksaa yksi siemenannos 2,50€, jäsenille 1,80€.

27-3-9-1 KÄÄPIÖJAPANINAKILEIJA

A. *** ’Nana Alba’ – matala, kukat vahamaisen valkoiset

27-3 AKILEIJASEOS
aklejamix / Aquilegia sp

33-3-3 KAUNOKAINEN
A. ***
P-S
”Luonnonkasvi” Valkoiset mykeröt. Ap.

39-11-19 MAITOKELLO
mjölkklocka / Campanula lactiflora
**

56-4-5
”MAATIAISRITARINKANNUS” huom. sekä A ja C kumpaistakin 1 annos
A. *** ”Se joka ei kaadu vaikka ei tue. Kukat tummansinisiä –
melkein valkeita. Siemenet ovat kerätty sinisensävyisistä
kukista, koska ne ovat mielestäni tosi kauniita. Pysyvät
todellakin pystyssä vaikka kasvavat isoiksi. Korkeimmalle
tuli mittaa yli 2m.”
C. **** ”Ikivanhoja pehkuja todella korkeita

56-11-6 MUNKKINEILIKKA

75-3-1 TARHAILLAKKO
trädgårdsnattviol
Hesperis matronalis
**** Vuoden 2005 maatiaiskasvi!

84-3-3 HARMAAMALVIKKI
A. **** Vanhoja kantoja Etelä- ja Keski-Suomesta

91-1-1 RUUSUMALVA
B. ****
E-S
Vanha kanta Lappeenrannan seudulta

126-12-24 LEHTORIKKO

100-6-15 SILKKIUNIKKO
A. ***
”Gotlanti”

137-2-4 RYHMÄSAMETTIKUKKA
D tai jos sitä ei saa niin E

21-6-5-7 ILMASIPULI
luftlök / Allium Proliferum-ryhm

2 kommenttia:

  1. Olipa mahtava lista;-) Minäkin katselin aamulla jotain puutarhamainosta, jossa sai tilata taimia. Joka vuosi tulee uusia kasveja. Myös pensaita.

    Orvokit leviävät minusta ihan itsestään kuten akileijatkin, kunhan ei vain leikkaa kuolleita kukintoja pois.Väliin vielä joulukuussa lykkää orvokkia laattakivien rakosista.

    Malvoja ja akilleijoja minulla on montaa sorttia. Japaninákileija etenkin valkoisena on järisyttävän kaunis.

    VastaaPoista
  2. Leena, luulen että keväthulluus on taas iskenyt minuun, lista on aika runsas, teettää töitä...orvokit tosiaan leviävät juurikin laattojen rakosiin ja vastaaviin paikkoihin hauskasti. Otin orvokeista talteen kaikki ne kukkineet nuput mitkä yleensä on tapana nyppiä pois kukinnan edistämiseksi eli ettei ehdi tehdä siemeniä, mutta siltikin siemeniä ilmestyy salaa ja sehän sopii minulle hyvin!

    Minulta puuttuu vallan malva, mikä on todella kummallista. Valkoinen akileija saa minut liikuttuneeksi, menen ihan totiseksi, kun ajattelenkin sitä. Vielä se puuttuu puutarhastani.

    VastaaPoista