.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Runotalon puutarhan kesä 2012 Voimakortit


Odotan, että lumet jo sulaisivat pois. Meillä sitä on vielä ainakin puolisen metriä. Tahtoisin päästä testaamaan uusinta ideaani puutarhaani. Kokeilen tehdä seuraavat voimakortit tästä tulevasta kesästä Runotalon puutarhassa. Jokainen kasvi pääsee kukintavuorollaan korttiin. Valitsen tietenkin parhaimman kuvan painettavaksi. Kortin taakse voisi tulla kaikki se minkä kasvi minulle kuiskii. - Ihan totta. Olen jo useamman vuoden jutellut puutarhani kasvien kanssa. Ne - ei minä haluan sanoa: He jakavat viisauttaan mielellään. Aina kun vain tahtoo pysähtyä kuuntelemaan. Yritän tallentaa tuon viisauden seuraaviin voimakortteihin. Useimmat luonnossa enemmän aikaansa viettävät varmasti tietävät mitä tarkoitan.

Uskon, että pääsen aloittamaan jo huhtikuussa. Silloin varmaan lumikellot tulevat ensimmäisinä näkyviin. Teen sitten tänne postauksia sitä mukaa kun edistyn. Luulen, että tästä voimakorttipakasta tulee paksumpi kuin edellisistä, sillä 20 korttia ei tule riittämään. Siinä pakassa on Runotalon puutarhan kesä 2012 kokonaisuudessaan. Tästä ideasta tykkään nyt tosi, tosi paljon.


2 kommenttia:

  1. Ihana idea, odotan mielenkiinnolla kortteja. Oma puutarhani ei oikein kukoista. Tarkoitus oli viime kesänä uudistaa kaikki kukkapenkit, mutta olin niin huonossa jamassa ettei se onnistunut. Toivottavasti tämä kesä on parempi. Tiedän mistä puhut kun sanot keskustelevasi kukkien kanssa. Luonto puhuu ja neuvoo se on viisas, pitää vain osata kuunnella oikealla tavalla.

    VastaaPoista
  2. Valokki, sama juttu puutarhan kanssa minullakin viime kesänä. En ehtinyt kaikkea mitä listallani oli tehtävää(liian pitkä lista?).

    Kiva kuulla, että pidät ideasta. En tiedä varmasti miten hyvin toteutus onnistuu ja olenko tarpeeksi pitkäjänteinen koko kesään. Varmasti kukat ja kasvit kertovat yhä enemmän viisauksiaan, jos lähden kirjaamaan niitä muistiin. Uskon, että ymmärrät näitä luontojuttuja ja meillä jokaisella on varmasti omanlaisemme tapa pitää yhteyttä luontoon ja ammentaa sieltä luovuutta ja voimaa. Sinunkin blogeissasi sen näkee. Se kirjan kansikin on tosi hieno, onnittelut :)

    VastaaPoista