Sisimmässäni kytee lämpöinen tuli

Unieni maassa kuljen,
katselen elämääni.
Löydän monta lankaa,
monta langan päätä.
Elämäni ei ole vyyhti,
se ei ole kerä
- tahtoisin sen olevan.
Runotalo

Opettelen elämääni,
sen tanssiaskeleita.


En tahdo marssia,
en tahdo hölkätä,
en tahdo laahustaa
eteenpäin tielläni.


Tahdon ottaa vain tanssiaskeleita
kevyesti, joustavasti liidellen
kuin perhonen rantatiellä.
Runotalo

Ratsuni astelee puiselle sillalle,
aurinko on juuri nousemassa.
Vertauskuvallisesti olen juuri aloittamassa
eikä minua voi mikään maailmassa pysäyttää.
Runotalo

Monissa kasveissa on kauniita nuppuja. Viileässä säässä on hyvätkin puolensa, sillä kaiken hidastuessa ehdin nauttia kaikista kukkanupuista.Karhunjuuressa on kauniit tillimäiset lehdet, mutta tänään huomioni kiinnittyy roosanhohtoisiin pallomaisiin nuppurykelmiin.

Elämässäni on aikoja, jolloin kaikki tuntuu selvältä ja on helppo tehdä päätöksiä. Jokainen risteys on viitoitettu valmiiksi ja kädessäni on kartta, josta voin katsoa mihin suuntaan seuraavaksi. Yllättäen huomaan olevani sumussa. Kartta tuntuu naurettavalta ja ihan lapselliselta; mitä minä oikein olen kuvitellut? Reittini on sekava, kulkuni on ollut niin huoletonta. Miten voin suunnistaa minnekään kulkemalla ympyrää? Vai voisinko sittenkin? Voinko kulkea ympyrää, joka on laajeneva spiraali ja päästä sillä tavalla eteenpäin? Tuo taitaa olla minun ainut lohtuni. Laajentuminen.

Olen ikuinen opettelija tällä elämän asfaltoidulla kiitotiellä. On tähdättävä tarkasti ja korkealle. En minä tahdo sellaista. Uskokaa jo. Minä tahdon olla vapaa, elää ja nauttia elämästäni. Olen varmasti katsellut liian kauan ja liian tarkkaan luonnon kasveja ja eläimiä. Minä haluan olla kuten hekin ovat. Tuntea tuulen, nauttia sateesta, olla oman näköiseni olento kaltaisieni joukossa. Haluan olla kevyt ja ajattelematon, aivan harmiton tapaus. Ehkä tämä on ikäkriisi tai jokin tarttuva tauti, jonka saa itselleen, kun konttaa tarpeeksi alhaalla kastematojen kanssa keskustellen. En todellakaan tiedä. Ehkä ei ole tarpeen tietää syitä, sillä seuraamukset alkavat olla minun kannaltani aika mukavan oloiset, jos vain sopeudun tähän yhteiskuntaan enää millään tavalla.


Hulluimmat ajatukset saavat aina sydämeni hypähtelemään ilosta. Olen uskotellut itselleni jo pitkään, että juuri silloin kun  tuo hulluuden tuntu syttyy minussa, olen suunnistamassa oikeaan suuntaan. Hassua eikö olekin? Ei se ole vaarallista, ei ollenkaan.

Sataa, on kesä, on hiukan viileää, mutta silti sinussa ja minussa voi kyteä lämpöinen tuli. Sellainen tuli kytee, kun suunnistaa ilman karttaa, ilman kompassia ja luottaa omaan sisäiseen näkemykseensä. - Hienoa tulevaa viikkoa, ystäväni.