Minä en pidä ruusuista, virkkoi perhonen
ja virkkasi yhä uudelleen ruohonkorsista itselleen nuttua.
En minäkään, vastasi toinen pienempi perhonen,
minä pidän vain nokkosista.
He olivat istuneet siinä paikassa jo useita vuosia
ja tämä sama keskustelu toistui samanlaisena joka päivä.
Ruusu kuunteli hiljaa, se ei välittänyt laisinkaan,
samoin nokkonen, sitä huvitti ja ärsytti koko juttu.
Runotalo
Kirjavassa mekossaan kulkee pieni tyttö.
Tyytyväinen hän on, onhan mekko aivan uusi.
- Niin olen minäkin, hiljaa kuljen tyytyväisenä.
Mieleni on uudistunut, puhdistunut,
kaikki vanha on nyt heitetty pois.
Runotalo
Lyhdyn alla tanssii iloinen joukko
vaaleita perhosia.
Katselen niiden tanssia.
Lopulta pysäytän yhden niistä
kysyäkseni tanssin syytä.
Perhonen ei vastaa minulle,
katsoo vain syvälle silmiini
pienillä mustilla silmillään,
heilauttaa tuntosarviaan
ja tanssi jatkuu taas.
Runotalo
Ruusuissa on paljon nuppuja. Muutama nuppu on varovasti avautunut - ensimmäisen kerran tänä kesänä tuttu tuoksu on taas läsnä. Oi, miten nautin näistä hetkistä.
Ensimmäinen tarinani perhosista keskustelemassa kuvaa minulle kaavoihin kangistumisen huvittavuutta. Niin moni asia olisi helpompi, jos ei olisi välttämätöntä olla pysyvästi jotain mieltä. Toki on otettava kantaa asioihin ja se onkin ihan toinen juttu se. Ehkä tarina voisi kertoa myös kateudesta tai siitä miten kaikkien sanomisille ei aina kannattaisi antaa niin paljon painoarvoa.
Toinen runoni kannustaa uuden kesämekon ostoon helteitä varten, saahan ruusukin taas uuden mekon. Samalla on hyvä uudistaa itsensä myös sisäisesti, lähteä hassuttelemaan ja nauttimaan kesästä. Heittää vanhat ajatukset romukoppaan, lakaista harmaat hämähäkin seitit pois aivolokeroista ja imeä tilalle auringonpaistetta, hymyä ja naurua.
Kolmantena oleva yöperhosten tanssi houkuttelee meitä olemaan yhteydessä luontoon. Kasveille ja eläimille voi puhua ilman sanoja. Aina ne eivät vastaa sillä tavalla kuin itse odottaisi, mutta ihan varmasti niillä on meihin sanaton yhteys mielemme tasoilla. Löydämme itsellemme iätöntä viisautta tarkkailemalla luonnon tapahtumia.
Katsoessani ulos ikkunastani näen paljon vihreyttä ja hiljaista tasapainoa. On hienoa elää tässä suomen kesässä säiden vaihteluineen kaikkineen. Nautitaan!
Oi!, rakastan kehrääjiä ja kiitäjiä. Ja yöperhosten tanssia.
VastaaPoistaTuijottelin ruusu-kuviasi ja nautin. Minä,toisin kuin nuo perhosesi, rakastan Juhannusruusuja, niiden tuoksua ja valkeaa kauneutta. Ehkä minun pitäisi opetella rakastamaan myös niitä nokkosia, vaikka ne polttavatkin. Kiitos kauniista kuvista ja ajatuksista.
VastaaPoistaIhanat, niin ajatuksia herättävät runot ja pohdinta. Sanasi sisältävät juuri sitä iätöntä viisautta, jota luonto kertoo. Kiitos teksteista ja kuvista!
VastaaPoistaTässä menikin muutama päivä juhannuksen vietossa poissa täältä blogimaailmasta, mutta nyt taas on mukavaa tulla takaisin tänne. Ei tätä ilman enää osaisi olla.
VastaaPoistaLeena, minustakin yöperhoset ovat kiinnostavia, harmi kun useat niistä lentävät niin lujaa, että harvemmin pääsee näkemään...tietty pitäisi olla yöaikaan haahuilemassa puutarhassa niin varmasti niitä näkisi.
Valoru, nokkosista kannattaisi varmasti ainakin tehdä yrttiteetä tai leipoa leipätaikinaan, jos ei muuten niin niistä pidäkään :)
Valokki, niin se varmasti on, että luonnossa olisi iättömän viisauden kirja meille luettavissa, kun kaikki huomattaisiin poimia mitä siellä on.
Hyvää juhannuksen jatkoa vielä kaikille!