Tuhansia kutsuvia tuoksuja ja mahdollisuuksia

Kauniin polun päässä
on minulle jotain.
Se kimmeltää
houkuttelevasti ilta-auringossa.

Lähden kulkemaan sitä kohti,
hitaasti taivallan eteenpäin.
En näe sitä enää,
sillä polku on mutkainen.

Aarteeni on täällä jossain,
jossain päämäärässäni.
- Vai onko sittenkään?

Ehkä sitä ei olekaan.
Ehkä on vain kimmellys,
jota kohti voin vaeltaa.

Ehkä aarteeni on seikkailuni
juuri tässä, polun mutkassa
juuri nyt.
Runotalo

Linnun laulua kuulen jostain kaukaa.
En ole kuullut sitä aikoihin.
Nyt pysähdyn ja kuuntelen,
tunnistan tutun sävelen.
- Ei, ei se olekaan lintu,
se on minun oma lauluni.

En vain ole kuullut sitä,
huomannut sen kauneutta.
Runotalo

Kaunis hevonen on noussut vuorelleen.
Siellä se seisoo uljaana, yksinäisenä
ja katsoo alas maailmaan.

Tuulenvire heilauttaa
sen harjaa ja häntää,
se tuntee sieraimiinsa
tuhansia kutsuvia tuoksuja.

Se ei lähde vielä,
se on päättänyt
nauttia tästä hetkestä;
tuntea oman voimansa ja luontonsa,
mitä on olla villi ja vapaa
tuulen armoilla.
Runotalo

Aamupäivä oli sopivan pilvinen ja puutarhassani löysi kodin moni uusi puu ja pensas. Uuden istuttaminen on aina virkistävää ja saa hyvälle mielelle. Kuvasin valkeat narsissit jo eilen illalla, kun aurinko vielä paistoi. Mielestäni ne näyttävät aina jotenkin kainoilta, mikä tekee niistä erityisen viehättäviä. 

Kulkiessani pihamaalla koen yhä enemmän hetkiä jolloin ymmärrän, että aarteeni todellakin on juuri tässä hetkessä koko ajan. Saan tehdä niin monia rakastamiani asioita. Jokainen sekunti on ihmeellinen. Helposti onnistun ihmettelemään ja hymyilemään minuutinkin ajan. Tunti on jo vaikeampaa, sillä silloin ajatukseni saattavat eksyä asioihin, jotka eivät edistä seikkailuni nautintoa vaan yrittävät latistaa iloani. Miksi en saisi nauttia ja uskoa hyvään, kaiken onnistumiseen ja valtaviin mahdollisuuksiin? Jokin ääni päässäni häiritsee sitä tasaista virtauksen olotilaa, jossa kaikki on jatkuvasti hyvin. Tunnen, että on mahdollista saavuttaa yhä enemmän tuota rauhaa ja tasapainoa.

Kaikkia omia mahdollisuuksiaan on välillä vaikea nähdä. Joku saattaa sanoa, että pitää olla realisti. Voisin melkein suuttua tuosta lauseesta. Juuri niin. Tuolla tavalla tapetaan kaikki luovuus maailmasta, kaikki mikä voisi mennä hyvin, kaikki erilaiset mahdollisuudet mitä meillä kaikilla on. Olemme ihmeellisiä olentoja eikä todellakaan tiedetä mihin me lopulta oikeasti pystymme. Tunnen, että voimme kaiken mitä tahdomme, jos tahdomme oikeasti.

Etenen hitaasti tällä tielläni kohti mielenrauhaa. Vaikkakaan en halua edetä minnekään. Haluan ajatella, että olen jo perillä. Vain silloin voin kokea rauhan, tasapainon ja hiljaisen tyytyväisyyden, jossa ei ole kiire minnekään. Elämäni on valmis - olen siinä rauhassa.

Uusi viikko on taas edessä. Jälleen täynnä mahdollisuuksia kuten aina ennenkin. Miten se voisi olla askel, joka veisi eteenpäin, kun tahtoisin oppia olemaan valmiina tässä hetkessä. Ajantajuni on vääristynyt ja haluan vääristää sitä lisää. Aika ei ole viholliseni, sillä minulle sitä on koko ajan vähemmän, mikä lopulta tarkoittaa, että sitä onkin enemmän tässä hetkessä.

Jos ette ymmärtäneet niin se ei haittaa, sillä en ymmärrä ihan itsekään - vielä. Toivotan meille kaikille uudenlaisten kokemusten viikkoa täynnä elämän pieniä iloja.