.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

tiistai 10. toukokuuta 2016

Tee sitä mitä rakastat


voimakortti


TEE SITÄ MITÄ RAKASTAT


ja keskity siihen mitä sinulla jo on
ei siihen mitä sinulta puuttuu



Näin sanoo kirjassaan Usko mahdollisuuksiisi Wayne Dyer. Luin kirjasta eilen illalla vuoteessa pari lukua. En pystynyt lopetettuani enää nukkumaan vaan oli noustava ylös kirjoittamaan omia ajatuksia muistiin. 


Waynen neuvo voi olla monen mielestä hölynpölyä ja mahdoton toteutettavaksi. 


Tiedostan, että ainakin jotain ideaa neuvossa on. Jos keskityn tekemään sitä mitä rakastan, teen väkisinkin niitä oikeita oman sydämen polkuni asioita. Olen lähellä elämäntehtävääni tehdessäni sellaista mitä rakastan. Tätä olen pyrkinyt toteuttamaan vuosia. Silti huomaan, että elämässäni on sellaista mikä ei ole sitä mitä rakastan. Ihan vapaaehtoisesti olen luonut itselleni kaavoja, asioita, joiden luulen olevan pakollisia. Voin tietenkin tehdä kaikki asiat rakkaudella aivan astianpesukoneen tyhjentämisestä lähtien. 


voimakortti Luotan että kaikille on riittävästi

Wayne mainitsi kirjassaan, että älä elä menneisyydessä, äläkä tulevassa. Tässä hetkessä on riittävästi kaikkea. Usein olen huomannut, että pysyessäni tässä hetkessä on kaikki hyvin. 


Niin vaan kävi, että vaikka tämän viikon voimarunossa oli, että ei tarvita kirjojen viisautta, silti löysin kirjasta idun. Olisiko niin, että voi löytää viisautta, mutta se on osattava luoda oman sydämen viisauden kautta omaan elämään näkyväksi. Ei riitä, että sen lukee. Oikeastaan ei riitä, että lukee kerran tai tekee innolla pari päivää jotain asiaa. Näihin on palattava aina uudelleen.


voimakortti Vastaukset ovat olemassa


Päätin viedä käytäntöön omaan päivääni tätä rakastamisen periaatetta. Teen asioita joita rakastan tehdä. 


Yritystoiminnalleni se tarkoittaa mielenkiintoisia totuuden hetkiä

  • Mikä on oikeasti sitä mikä on minulle rakasta tekemistä? 
  • Mitä teen vain siksi, että olen ajatellut sen olevan kannattavaa tai välttämätöntä? 
  • Voiko yritystoimintaa ajatella tällä tavalla? Uskon, että voi. 



Olen aivan varma, että se tekeminen mihin minulta katoaa rakkaus ja innostuminen, ei tuo tulosta. Huono energia tarttuu tuotteeseen ja palveluun. Aito tekemisen ilo puolestaan heijastuu kaikesta ulospäin. Toisekseen on stressiä helpottavaa keskittyä asioihin, joita minulla on eikä puutteeseen. Ihan tuttu periaate, että se vesilasi on puoliksi täynnä eikä puoliksi tyhjä. Sillä mennään eteenpäin.



Joko sinä teet paljon sitä mitä rakastat?



Wayne Dyer, Usko mahdollisuuksiisi löytyy kirjastosta ja täältä

Voimakorttikuvat ovat kaikki Loistan omaa hehkuani pakasta.


kuljen ♥ polkuja


2 kommenttia:

  1. Juuri näin, samansuuntaisia ajatuksia olen moneen otteeseen mielessäni pyörinyt. Hyvä lukea niistä kirjoitettuna, toisen mietteinä :) Pistän kirjan muistiin kirjastokäyntiä ajatellen, kiitti vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko niin, että tällaisia ajatuksia on monellakin, mutta ne jäävät arjen kiireen alle ja unohtuvat. Luin kirjaa vielä lisää selaillen ja löysin muitakin hyviä ajatuksia. Kannattaa lainata :) Kiva, että poikkesit lukemassa ♥

      Poista