.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

tiistai 13. lokakuuta 2015

Terveiset Hengen ja tiedon messuilta Helsingistä



Runotalo osallistui ensimmäistä kertaa Hengen ja tiedon messuille Helsingissä. Hiekkapolun voimarunot olivat tällä kertaa värillisiä. Voimalinnut hyppäsivät rasioistaan pöytäliinalle pellavaisissa pesissään.  Tampereella messuilla olleet isommat rekvisiitat saivat jäädä kotiin, sillä halusimme matkan sujuvan joutuisammin, joten kuljimme pikkuautolla. Pakettiautolla matka olisi kestänyt paljon kauemmin. Lauantaina lähtö kotoa oli jo 5:15. Ei siis ikkunanpokaa eikä vanhaa puusohvan kantta tällä kertaa. 



Messuilla voimakortteja, tarroja ja julisteita oli mahdollista ostaa yksittäinkin. 



Sunnuntaina vaihdoimme pöydän järjestystä. Vaihtelu oli virkistävää ja tuotteet tulivat paremmin esille.


Voimarunon tulkintaa.


SYDÄMELLINEN KIITOS

kaikille ihanille ihmisille: 

Uusille tuttavuuksille kuin myös vanhoille tutuille, ihmeellisille valovoimaisille naapureille pöydän molemmin puolin, valoisille Marikalle ja Artulle kakkoskerrokseen sekä paljon avustaneille uskollisesti mukana kulkeneille Juhalle ja Annikalle!



Seuraavan kerran messuillaan ehkä Viisas Elämä messuilla Järvenpäässä tammikuun lopussa.

*



Läsnäolon voimakortit 16,90€

Minivoimarunokortit 26,90€

Luottamus voimakortit 29,90€

*

Tuleeko sinulle jo voimakirje?

voimakirje

Voimakirje ilmestyy perjantaisin.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti