.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

perjantai 31. lokakuuta 2014

Voimarunoja & pakkasen taidetta vko 44







Tiedän mikä on tehtäväni,
tiedän miksi olen täällä:
Rakastaakseni elämääni täydesti.










Olen, elän,
nautin siitä mitä teen, 
oli se mitä tahansa.










Nyt on tullut aika
niin tunnen sydämessäni,
voin ottaa tähden matkaani,
olen sen arvoinen, 
tiedän sen tarkoituksen.










Pisarat nauravat ympärilläni
nauran niiden kanssa
olemme samaa perhettä.










Jokaisella on toisensa kautta yhteys kaikkiin.










Kuulen tuulen viestit,
näen pilvien merkit,
ymmärrän sydämeni,
tiedän miksi kaikki on.










Olen etsijä omalla kiertoradallani, 
joka satun olemaan minä itse.
Olen maailma, olen tässä.










Heiluessani heinikossa olen vapaa, huojuessani tuulessa olen vahva.
Seisoessani järkähtämättömästi paikoillani olen heikoimmillani.










Kirkkaudessa vaeltavat 
taivaan pienimmätkin tähdet.
Isoimmat valaisevat niiden kulkua
lämmöllään, sydämellään.










Tiedän, että minulle vastataan
jostain sisimmästäni,
kun vain olen valmis kuuntelemaan.










Ehkä aarteeni on seikkailuni
juuri tässä polun mutkassa
juuri nyt.










Aurinkoinen loistavainen
mitä tahdot minulle kertoa
tänään elämästä?

Aurinkoinen loistavainen
tässä minä olen
Loista minuun lämmitä minua
olen sinun ikiomasi!










Katselen tänään maailmaa hieman arkana kuin sivusta katsojana.
Olen ymmälläni monista asioista joita tapahtuu.
Aina ei voi ymmärtää. 
- Tarvitseeko minun?










Kauneuden kaipuu 
asuu meissä jokaisessa
ihan niin kuin pieni timantti.
Se joka uskoo ja uskaltaa
ottaa sen timantin käteensä
puristaa sitä lujasti 
itseään vasten.

Valo valaisee
tie on helpompi kulkea.
Pimeys estää näkemästä kaiken.










Suljin kerran sydämeni syksyltä, keväältä; kaikelta.
Sitten kuljin pitkän matkan tuntematta mitään.
Pidin kiinni silmäni, korvani; suljin kaikki aistini,
sillä ajattelin siten olevani turvassa.










Sielussani on tilaa musiikille,
runoudelle, taiteelle
- kaikelle kauniille.

Annan sisimpäni täyttyä
luovuuden voimasta.
Kerään siitä oman energiani.










Kuljin pitkän matkan,
lopulta tulin luo päätepysäkin.
Siinä minä olin ja itkin,
moni muukin itki samassa paikassa;
me olimme nähneet 
toisissamme itsemme.




*




Tällainen oli voimapuutarhan kierros tänään.
 Ihmeellistä miten paljon uutta kauneutta luonto luo joka hetki. 



Oikein hyvää viikonlopun alkua sinulle!







Terveisin Sari & Kukat



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti