.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

torstai 18. heinäkuuta 2013

Alitajunnan höttöpäivä





Sisäinen rauha pyrkii esiin,
haaveesi käyvät toteen.



Hengitä syvään,
ota rauha ja hiljaisuus itseesi.





Liljat avautuvat salaa tällaisena sateisena päivänä. Löysin monta uutta avautunutta kukkaa. Silti minua kiinnostavat enemmän liljat, jotka ovat keskeneräisiä. Ne ovat kuin toteutumattomia haaveita.

Haaveet kypsyvät sisimmässäni hiljaisina hetkinä jopa tylsistymistä hipoen. Lopulta ne yhtäkkiä singahtavat esiin kesken arkisen puuhastelun.

Mielen kukkaset ovat ideoita, jotka pulpahtavat pintaan kun en odota niiden saapuvan. Mielen kukkaset ovat haavemaan suuntaviittoja. Seuraamalla ja toteuttamalla niiden oivalluksia poimin uusia haaveiden kultasiemeniä sydämeni kätköihin.


Se on hauskaa ja hienoa.
Se on elämäni parasta maustetta.
Se on elossa olemista.


Tarvitsen hiljaisuutta ja sisäistä rauhaa voidakseni löytää ja kuulla todellisen sisäisen ääneni.

Rauhaa ja hiljaisuutta voi löytää yllättävän helposti.






ALITAJUNNAN HÖTTÖPÄIVÄ


Tällaisena sadepäivänä on hyvä tilaisuus viettää alitajunnan höttöpäivää. Silloin kaikki maailmaan murheet ovat kaukana ja sisimmälläni on tilaa järjestellä salaisia kansioitaan ilman, että mieleni sekaantuisi asioihin.



Onnistuneen höttöpäiväni tunnusmerkit 

( saa kopioida vapaasti omaan käyttöön )

  • nettimaailma (videot, blogit, facebook ja pelit)
  • suklaa ( onneksi se loppuu aikanaan ja kaupat ovat kaukana)
  • sohva ( valuminen ja torkahtelu )
  • kaakao ( ovela suklaan korvike)
  • navigaattori ( puhuu itsekseen eteisessä: Olet saapunut päämäärään!)



Kuitenkin taustalla tässä vanumisessa ja venymisessä on jotain mikä muistuttaa minua haaveestani. Levättyään alkaa mieleni rakentaa uusia ideoita ja inspiraatioita tiedostamattani. Uudistun.

Elämässäni on oltava säännöllisesti alitajunnan höttöpäiviä. Huomenna voin taas olla tiukkapipo kaikkine pakkorutiineineni.








6 kommenttia:

  1. É muito bom e gostoso ler o que escreve.
    abraços

    VastaaPoista
  2. Ihanaa just toi, miten mieli uudistuu hiljaisuudessa ja oivallukset putkahtelevat pakottomasti. <3 Ja tosi kauniita liljoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, parasta on olla rennosti ja antaa sopivan hetken saapua kohdalle - sitten naps! se on siinä :)

      Lolly pop liljat ovat melkein liian räväköitä minulle, mutta hyvä on olla ripaus kunnon pinkkiäkin puutarhassa.

      Mukavaa, että piipahdit täällä <3

      Poista
  3. tuntuu tutulta höttöpäivät, niitä tulee iän mukana ihan liikaakin.. tarmon päivät vähenee mutta haaveilla aina voi. portaan pielessä minunkin tuoksulija on avautumassa,,pittää mennä kuvvaamaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä juuri sade taukosi hetkeksi ja aurinko näyttäytyi pienen hetken. Toivottavasti pääset kuvaamaan ja sielläkin on sateettomia hetkiä :) Haaveilla voi aina ja pitääkin unelmoida kaikkea mahdollista sekä antaa itselleen lupa olla vaan - siivoushommatkin odottavat eivätkä karkaa minnekään :)

      Poista