Läsnäolon niittyseikkailu

Aurinko lämmittää,

heinäsirkat sirittävät,

tuoksuu syyskesälle

Niityn laidassa tervehtivät

 persoonalliset hapsutukat

Nauravaiset pikkuhapsuttimet

Pienet kullankeltaiset heteet

auringon lämmössä

Kameran linssin kautta

 löytyy uutta ulottuvuutta

Seitit tulevat näkyviksi

valon osuessa niihin

Hahtuvat kimaltelevat

Kauempana niityllä

on myrskyn kaatama mänty

Valon heijastuessa

käpy alkaa hohtaa

Kukintojen toistuvat muodot

rauhoittavat

Maisema on utuisen vihreä

Pehmeys vie mukanaan

jonnekin kaukaisuuteen

- olen hiljaa

Erilaisia hahtuvaisia

Voin tuntea keveyden

- olen kevyt

Matkalla takaisin tartun seittiin,

sen vahvuus hämmästyttää

- ihan kuin joku kuiskaisi

viivy vielä...

Eilen oli juuri sellainen loppukesän lämmin päivä, joka tuntuu jatkuvan loputtomiin. Lapsena jokainen kesäpäivä oli ihana, lämmin ja kesti pitkään. Kun kuljen ulkona paljain jaloin pääsen lapsuuden kesätunnelmiin. Olo on huoleton ja kevyt.

Takapihalla sijaitsee kaksi vanhaa peltoa, jotka ovat alkaneet itsekseen muotoutua niityiksi. On mukava kiertää katsomassa miten luonto muuttuu vuodenaikojen vaihtuessa. Muutamassa viikossa kaikki on taas hieman erilaista.

Olen huomannut, että kameran kanssa kulkiessani löydän paljon enemmän. Aloittaessani kuvaamisen en löydä heti mitään kiinnostavaa, mutta kun katselen maailmaa rajatun linssinäkymän läpi alan nähdä toisin. Löydän yksityískohtia, valon heijastuksia ja uusia ulottuvuuksia.