Sen saat mistä luovut?

Riisun hiljaa kaiken pois; 
eilisen, tämän päivän ja tulevat hetket.
Mitään ei jää lopulta jäljelle,
olen kuin lehdetön puu, lähes oksaton
ja silti minun on äärettömän hyvä olla.

Kasvatan juuriani, perustaani,
sitä kautta kurkotan ylemmäs ja laajemmalle.
Avaan silmiäni enemmän ja enemmän
nähdäkseni oman itseni, kuvajaiseni
maailman peilissä selvemmin.

Tässä minä olen alastomana
aivan kuin tänne saapuessani.
Ei minulla ole mitään
enkä minä mitään tarvitse lisää,
minulla on jo aivan kaikki
tarpeellinen annettuna mukaani.

Alan ymmärtää oman suuruuteni,
oman ihmeellisyyteni.
Minä olen, hengitän.
Minä elän, teen omaa kudelmaani,
joka on juuri tässä, nyt.
Vain se on arvokasta ja merkityksellistä.
Runotalo

Kirkas valo loistaa ylläni,
sehän on aurinko.

- Ei se olekaan.

Se olen minä itse,
olen alkanut hymyillä.

- Taas.
Runotalo
 

Kaikella on tarkoitus.
Sen löydät parhaiten
etsimättä.
Runotalo

 

Puutarha saa odottaa. On metsälammen vuoro. Täällä kauneus on erilaista.

Ensimmäinen runo kertoo, miten hyvä on luopua kaikesta. Sen saat mistä luovut. Niin olen kuullut joskus sanottavan. Ehkä on turhaa ponnistella paljon kaiken eteen. Voisinko vain ottaa vastaan ja olla kiitollinen siitä kaikesta mitä jo on?

Toinen runo on lyhyt kuvaus siitä, miten oma sisäinen hymyni voi loistaa ympärilleni. Voin löytää auringon pilvisenäkin päivänä, jos niin itse tahdon.

Kolmas runo neuvoo olemaan etsimättä. Olisiko parasta luottaa, että kaikki menee varmasti parhain päin. Löydänkö oman tarkoitukseni? Mietinkö sitä niin paljon, että hukkaan sen ajatuksieni sekamelskaan. Joskus tulee hetkiä, jolloin kaikki on selvää. Juuri silloin en yritä yhtään mitään - minä vain olen.

Aistin jo vähän syksyn tuntua luonnossa ja otan sen vastaan. Nautin ilmasta, joka alkaa olla raikkaampi ja kuulaampi. Hengitän tuoksuja, joita on nyt runsaasti. Onhan nyt vasta elokuun alku, vielä voin löytää kesänkin tunnelmia.

Kauniita, kuulaita ja hämyisiä alkavan elokuun hetkiä!