Aistien availua kesän sylissä

Hiljaisuudessa on monta sanaa;
sanomatonta, kuulumatonta.
Hiljaisuudessa on ajatuksia;
tulevia, meneviä.

Otan niistä yhden kiinni;
se pyristelee etusormieni välissä
kuin loukkuun joutunut yöperhonen.
Lopulta kun se rauhoittuu, huomaan,
miten kaunis se sittenkin on.
Runotalo

Nauraessani pimeään yöhön
siirryn hitaasti syrjemmälle
muuttuen sivustakatsojaksi.

Siirrän valkeaa kuuta vähän vasemmalle
ja otan auringon hetkeksi kädelleni.
Siinä ne ovat kumpainenkin
niin minun ominani
täynnä mahdollisuuksia, täynnä valintoja.

Päätän ottaa molemmat
- sittenkin.
Runotalo

Suru koskettaa,
se tahtoo pitää minua kämmenellään.
Ottaa ja syleillä minua,
pitää tukevasti otteessaan,
halata kuin vanhaa puuta,
kauan sitten kadonnutta ystävää.

Minä en tahtonut halata takaisin
- aluksi.
Sitten ymmärsin,
että on parempi niin.

Halatessani surua lujasti takaisin,
tunsin sen voiman
ja aloimme sulaa yhdeksi.
Sitten minä nauroin,
nauroin läkähtyäkseni,
niin paljon, että lopulta itkin.

Sydämeni tyhjeni.
Nyt siellä on tilaa.
Runotalo

 

Toisinaan kesäinen päivä muuttuu loputtoman tuntuiseksi. Tarkoitan hyvällä tavalla. Hetket soljuvat eteenpäin ja unohdan tulevasta huolehtimisen. Tänään on huoleton olo ja olen kiitollinen, että minulla on nyt tämä rauhaisa olo.

Puutarhassa esittäytyy kauneimmillaan keltasormustinkukka. Osa kukista on jo pudonnut maahan, toisten vasta ollessa nupuillaan.

Runo, jonka valitsin ensimmäiseksi, pohtii lempiaihettani. Hiljaisuus on minulle yhä arvoitus. Olen varma, että se kätkee sisäänsä jotain suurta ja erityistä. Ehkä ajan merkityksen ymmärtäminen on kätketty hiljaisuuteen. Etsin ja tutkin hiljaisuutta, että oppisin ymmärtämään itseäni paremmin. Kauneuden ja syvän liikutuksen sekä ilon kokeminen on mahdollista hiljaisuudessa.

Toinen runoni kertoo maailman taianomaisuudesta. Yhä enemmän tunnen, että kaikki ei ole nähtävissä silmin, kuultavissa korvin tai tunnettavissa ihollamme. Minulla on aistittavaa paljon enemmän, jos avaan kaikki aistini käyttöön vilpittömin mielin. Voin nähdä, kuulla ja tuntea sydämelläni paljon vahvemmin. Tämä runoni on lähtöisin unien maailmasta, jossa kaikki on mahdollista. Vertauskuvallisesti runoni kannustaa minua rohkeuteen, uskomaan itseeni ja mahdollisuuksiini.

Kolmas runo kertoo tekemästäni surutyöstä. Isoimmat suruni kulkevat mukanani aina, mutta voin hyväksyä ne osaksi itseäni ja omaa kasvuani. Silloin ne eivät enää satuta pahasti vaan auttavat minua olemaan vahvempi tässä maailmassa. Suru on antanut minulle herkkyyttä, avannut aistejani hyvällä tavalla.

Aivan ihanaa on, että näitä valoisia viikkoja riittää edelleen. Kesä tuntuu niin hyvältä kaikille aisteille. Silmille, korville, nenälle, makunystyröille ja iholle. Avataan kaikki aistimme tuntemaan ja kokemaan täydesti. Olette ihastuttavan ihmeellisiä jokainen, varmasti tiesittekin jo sen.

Sydämellistä ja elämyksellistä viikkoa!