Ei kannata surra turhia

 

Ihmeellinen matka
kohti sieluni kotia
on alkanut.
Runotalo

Sydämeni on kevyt,

se ei pyydä mitään itselleen.

Se vain pyytää

saada olla lähelläsi.

Se kuiskaa: Tervetuloa!

Runotalo

Kukka katseli veden pintaa

hämmentyneenä.

Se ei tiennytkään miltä näytti.

Kauan oli kulunut siitä,

kun se oli katsonut itseään oikeasti.

Eikä se tullut surulliseksi

vaan se tuli oikein iloiseksi.

Runotalo

Kiirehdi hitaasti vaeltaen

kohti päämäärääsi.

Yllättäen huomaat jo

olevasi portilla,

sitten polulla

ja pian jo koputat ovelle,

joka avautuu helposti.

Runotalo

Pohjoinen tuuli puhaltaa vimmatusti ja lumihiutaleita leijailee etsiessäni sopivaa kuvattavaa pihapiiristä. Oikeastaan on mahtavaa olla tuulen kanssa sen kulkiessa voimallaan läpi kaiken. Harmittelen auringon puuttumista, mutta hyväksyn tilanteen. Ei kannata surkutella huonoa säätä vaan nauttia tästä kokemuksesta tuulen ja hiutaleiden kanssa. Sitten huomaan leslenlehtien ilmestyneen talon päädyssä olevan ojan varteen.

 - Ovatpas hauskoja, vaikka eivät ole vielä avautuneet.

Kuluneen viikon aikana olen tehnyt ahkerasti matkaa itseeni. Mitä paremmin opin tuntemaan itseäni, sitä rauhallisempi ja tasapainoisempi on mieleni ja myös elämän kulkuni. Tuntuu kuin olisi helpompi hengittää ja monet asiat soljuvat ihan itsestään eteenpäin; minun ei tarvitse ponnistella arkisten asioiden kanssa vaan voin joka hetki nauttia niistä. Huomaan hymyileväni yhä useammin itsekseni.

Ihmisen paras ystävä on hän itse. Kun toivottaa itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan hyväntahtoisesti niin on helpompi hyväksyä myös muut ihmiset erilaisine piirteineen. Yhä enemmän alkaa huomata näkevänsä kaikkialla ihmeellisen elämän kauneuden. 

- Oppia rakastamaan itseään ihan oikeasti. Tarkoitan tervettä oman itsensä hyväksymistä ja arvostamista sekä sitä, että osaa pitää puoliaan maailmaa vastaan. Ihan kaikkeen ei tarvitse suostua vain muiden mieliksi, sillä katkera ihminen ei ole onnellinen eikä siten voi luoda ympärilleen harmoniaa ja rakkauden ilmapiiriä. Omalle peilikuvalleen on vaikea sanoa rehellisesti, että rakastan sinua. Miten tärkeää kuitenkin olisi rakastaa sitä ihmistä, jonka kanssa viettää elämänsä jokaisen hetken. Miten tärkeää olisi kuunnella itseään aidosti, rehellisesti ja rakastaen.

Olen miettinyt kaiken tarkoitusta. Välillä olen epätoivoinen, toisinaan hymy nousee kasvoilleni sydämeni täyttyessä ilosta. Olisiko tarkoitus siinä, että eläisi täydesti? Tapasin kuluneella viikolla 82-vuotiaan naisen, jonka silmistä loisti ilo ja hänen sanoissaan oli viisautta, joka sai minut liikuttumaan. Monet sairaudet kohdattuaan hän jaksoi hymyillä ja kertoi, miten elämässä ei kannata surra turhia, sillä sehän ei kuitenkaan muuta asioita. On hyväksyttävä ne asiat, joita ei voi muuttaa niinkuin ne ovat. Nyökkäsin kuunnellessani häntä. Olin samaa mieltä. Mutta nähdessäni hänen kätensä, joilla hän juuri vielä pystyi itse kirjoittamaan allekirjoituksensa, tunsin yhä syvempää kunnioitusta ja liikutusta. Olen kiitollinen, että sain kohdat hänet.

Hengitän hitaasti oikein syvään ja aloitan uuden viikon. Se on jälleen täynnä mahdollisuuksia elää täydesti joka hetki. Hyväksyn oman itseni, hyväksyn muut, otan vastaan tapahtumat ja hetket, jotka kohdalleni tulevat ja yritän oppia näkemään niissä kaikissa elämän kauneuden.

Kauniita elämän hetkiä elämäsi tulevalle viikolle!