keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Horsmaspiraali

Kosminen spiraali,
olen siinä kaiken keskipisteessä.
Minä pienen pieni ihminen
tunnen itseni yhtäkkiä hyvin suureksi.
Olen vahva. Olen voimakas.
Olen spiraali.
© Runotalo


Ensin jään vain paikoilleni katselemaan korkeita, kuivuneita maitohorsman varsia. Ne ovat kasvaneet valtavan pitkiksi. Ihailen niitä ja mietin miltä ne näyttäisivät, jos niitä olisi oikein paljon yhdessä. Kerään horsman varsia ison kasan inspiraation innoittamana. Horsmat kasvavat villiruusujen joukossa, ruusujen piikit tarttuvat vaatteisiini ja eteneminen risukossa on hankalaa, mutta se ei haittaa minua. Näen vain horsmien kauniit kiekuraiset latvat ja hauskasti käpertyneet ruskeat lehdet. Tiedän jo, että tahdon tehdä oikein ison spiraalin, joka pysyy itsekseen pystyssä. Kietaisen varret yhteen narulla ja asetan spiraalini talomme portaiden viereen kunniapaikalle. Horsmaspiraalini ei ehkä kestä seuraavaa tuulenpuuskaa, mutta se tarjosi minulle elämyksellisen luovuuden hetken, josta sain itselleni uutta vahvuutta ja voimaa.


tiistai 29. syyskuuta 2009

Pikkuruinen vahva ojakärsämö

Olen vahva, vaikka olen hyvin pieni.
Kuljen isossa maailmassa
enkä väsy siihen koskaan.
Etsin onneani ja löydän sen
joka päivä uudelleen.
© Runotalo


Pikkuruinen puhtaanvalkoinen ojakärsämö toivottaa minut tervetulleeksi puutarhaani tänään. Se on reippaan oloinen, vaikka tänä aamuna oli jo muutama aste pakkasta. Se ei taida olla niitä herkimpiä eikä heikoimpia kasveja, sillä muistan nähneeni näitä tienvarsilla sinnittelemässä. Kukka on yksinkertaisuudessaan oikein kaunis. Lieneekö sattumaa vai luontoäidin suunnittelemaa, että taustanaan on hienosti sammaloitunut kivi. Nyt olen iloinen siitä, että en ehdi poistaa kaikkia rikkaruohoja puutarhastani. Tätäkään näkymää ei olisi syntynyt, jos olisin ollut ahkerampi. Tänään olen onnellinen, että sain löytää tämän vaatimattoman kukkijan ja havaita sen kauneuden.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Nokkospäivän kiukkua

Opin joka päivä jotain uutta
ihmisistä, maailmasta, itsestäni.
Olen avoin kaikelle
ja otan vastaan kaiken mitä saan.
Elämäni on rikasta.
© Runotalo



Löysin tällaisen haalistuneen nokkosen. Siltä on kuin suurin ärhäkkyys jo hävinnyt jonnekin. Itse olin tänään koko päivän kuin kiukkuinen nokkonen; älkää tulko lähelleni tai kysykö minulta yhtään mitään...Niin, aina ei voi olla hymyileväinen ja positiivinen, joskus joutuu pinnistelemään, että ei polttaisi ympäristöään karrelle. Opettelen antamaan itselleni luvan tällaisiin nokkospäiviinkin, mutta yritän hillitä itseni ja olla vähän laimeampi nokkonen. Se on sitä elämän rikkautta, että välillä kiukuttaa ja sitten taas naurattaa. Nokkosessahan on rautaista voimaa eli kiukun kautta voi löytää jotain minkä sitten tahdonvoimalla muuntaa mahtavaksi positiiviseksi voimavaraksi.


sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Haikea tunnelma

On syksy.
Tässä minä olen.
Luonto kuolee ympäriltäni,
että heräisi uudestaan taas keväällä.
Puhdistun, riisun kaiken likaisen.
Alan loistaa.
© Runotalo


Tänään havaitsen myös kuunliljojen valmistautuvan talven saapumiseen. Hitaasti lehdet muuttuvat ensin keltaisen eri sävyihin ja lopulta on jäljellä enää verkkomainen harso. Vaikka on haikeaa jättää hyvästit, niin toisaalta on kuitenkin niin kaunista katsella, miten kaikki tapahtuu ajallaan ja tarkoituksenmukaisesti. Näin kuuluu tapahtua, tämä on luonnollista. Itsekin valmistaudun talven tuloon. Samalla sydämessäni herää toivo ja odotus uudesta keväästä, johon ei lopulta olekaan niin pitkä matka. Kevät on lempivuodenaikani. Toisille se saattaa olla syksykin. Parasta varmaan on opetella nauttimaan täysillä jokaisesta rakastettavasta vuodenajasta.

lauantai 26. syyskuuta 2009

Kesäpikkusydänten tarkoitus

Kaikella on tarkoitus.
Sinullekin.
© Runotalo

Viimeiset kesäpikkusydämen kukat keinuvat yksinäisinä tuulessa. Aurinko loistaa läpi niiden hauraiden mekkojen. Ehkä niiden on tarkoitus ilahduttaa minua; muistuttaa vielä pienen hetken verran ihanasta lämpimästä kesästä.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Heijastuksia

Maailmani hymyilee minulle.
Miksi en hymyilisi takaisin.
© Runotalo


Kummallinen juttu, että en huomaa keltaisen unikon heijastumista veden pintaan ennenkuin todella keskityn katsomaan kameran linssin läpi. Mietin, että me ihmisetkin varmaan heijastumme toisiimme juuri tällä tavalla - tietämättämme. Millaisia heijastuksia sinä haluat luoda ympärillesi?


torstai 24. syyskuuta 2009

Kultaista valoa

Tulevaisuus ihana edessäni
katson eteenpäin.
Olen menossa kohti valoa,
jonka loiste on minulle kultaa.
© Runotalo



Olen onnellinen, että vielä riittää valoa pitkälle iltaan. Tänään menin ensin puutarhaani ja löysinkin sieltä paljon uusia pieniä yksityiskohtia, mutta sitten huomasin auringon paistavan saniaismetsikköön. En ole vähään aikaan käynytkään siellä ihmettelemässä. Saniaiset ovat muuttuneet kauniin kullanruskeiksi. Ensin ihastelen auringonpaistetta saniaisten lehdillä, mutta pian löydän jotain vielä paljon kiinnostavampaa. Saniaisten alimmat oksat ovat kuivuneet hauskasti. Ne ovat oikein viehättäviä punosmaisia pikkuköynnöksiä. Katselen niitä kauan auringon hitaasti laskiessa taustalla. Kaikki arkiset ajatukseni ovat poissa. Ne ovat kadonneet. On vain tämä hetki ja olen täysin uppoutunut tähän kauniiseen maailmaan.


keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Rauhoittuminen

Rauhoitu.
Ole rauhassa.
© Runotalo


Tänään en yritä tehdä mitään erityistä. Tänään minä vain olen. Kerään voimia ja energiaa uusia askeleitani varten. Kun pysähdyn ja hengitän syvään, tunnen miten alan virkistyä. Elinvoimani palaavat. Opettelen kuuntelemaan omaa sisintäni ja annan itselleni luvan levätä ja rauhoittua, silloin kun on se on tarpeen.


tiistai 22. syyskuuta 2009

Kiitollisuus

Olen kiitollinen.
Painan pääni tyynyyn
ja herään uuteen aamuun
täynnä virtaa.
© Runotalo



Tänään en ehtinyt ollenkaan ulos retkilleni, joten tässä on kuva, jonka otin muutama päivä sitten. Lupiini on hauska kukka, vaikka tiedän sen olevan toisin paikoin vähemmän hauska, sillä niin hyvin se lisääntyy viihtyessään. Siemenkodat ovat kauniita ja niistä voisi askarella vaikkapa hienoja kransseja. Mutta mitäpä opin tänään unelmien toteuttamisesta? Ehkä sen, että mitä vähemmän ponnistelen ja yritän niin sitä paremmin kaikki näyttää järjestyvän. Kun luotan elämääni ja ihmisiin lähelläni niin kaikki myös sujuu helpommin. Nyt on jo myöhä: kiitän tästä päivästä ja menen tyytyväisenä nukkumaan. Huomenna kun herään niin yritän muistaa aloittaa päiväni kiitollisena ja uteliaana odottaen mitä kaikkea hyvää päivä tuokaan tullessaan. Toivon kaikille kaunista ja elämyksellistä huomispäivää.


maanantai 21. syyskuuta 2009

Ison koivun viisautta

Kaukana mäellä kasvaa iso koivu.
En minä sen oksiin kurota, en yletä.
Olen vain hiljaa allaan,
kuuntelen kertomuksiaan, viisauttaan.
© Runotalo



Eilen tehtiin sunnuntairetki. Ensin oikaistiin pellon poikki. Puinnin jäljiltä oli jäänyt muutamia kauniita tähkiä.


Seuraavaksi suunnistettiin metsikköön päin läpi utuisen metsälauhan.


Iso vanha puu oli katkennut ja kaatunut jo kauan sitten.


Huomasin männyssä olevan kummallisen koukeroisen oksan.



Ainahan metsäretkellä on kääpä bongattava - tässä hauska raidallinen.




Tähän voisin jäädä ikuisesti olemaan. Sammal on kaunista auringon valon siivilöityessä puiden lomitse. Hiljaisuus on - sitä en pysty sanoin kuvaamaan - se on valtaisaa, täyttää kaiken.



Muurahaispesää ei voi olla huomaamatta.



Vielä ovat asukkaat kovasti työn touhussa. Näillä on varmaan jokin järki tässä touhussaan vaikka äkkiseltään meno näyttää olevan vailla järjen häivää.



Sitten vastaan käveli tämä kaveri. Olin iloinen, että tälle tielle ei puomin vuoksi pääse autolla, sillä muutenhan reppana olisi voinut litistyä. Nyt se sai jatkaa matkaansa kunhan ensin hymyili kameralleni.


Isoja koivuja on täällä useita. Ne ovat valtavan korkeita. Niitä katselemalla voi imeä itseensä voimaa. Minut ne saavat hymyilemään ja askeleeni tuntuvat kevyiltä.



Puolukat ovat niin meheviä ja isoja, että olisi ihan pakko syödä ne kaikki!



Kotiin palatessa minut pysäyttävät nämä hopeiset pallerot - kuinka ihmeellisen kauniita. Jos näkisin nämä ensimmäistä kertaa elämässäni niin olisin todella ihmeissäni. Niinpä - kun osaisi koko ajan katsoa ja kokea kaiken kuin ensimmäisen kerran. Sillä tavalla todella näkisin ja todella eläisin joka hetki.


sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Helmi

Tämä on kertomus helmestä
Tämä on kertomus
kauneuden synnystä


Maailmassa oli yksi hiukkanen
leijuen avaruuden sinessä
sen äärettömillä laitamilla
Hiukkanen hymyili ja oli onnellinen

Kun kuljin ohitseen
en voinut sitä vastustaa
vaan poimin taskuuni
otin lähelle sydäntäni

Päivät kuluivat vuodetkin
Olin unohtanut
tuon uneni
näkyni kaukaisen

Ihmettelin omaa onneani
sydämeni yltäkylläisyyttä hämmästelin
Hymyilin päivästä vuodesta toiseen
kuljin niin kevein askelin

Sitten eräänä yönä
kuutamon loistaessa
ikkunan raoista kasvoilleni
minä muistin sen

Hiukkaseni
Olin unohtanut sen
kaikiksi näiksi vuosiksi
löytäisinkö sen yhä
sieltä minne sen laitoin
Taskuni pohjalta
läheltä sydäntäni
  
Riensin katsomaan
Jo kaukaa näin
miten se loisti hopeista
kuutamon valoa
Hehkui salaista voimaansa

Otin sen käteeni
hämmästykseni oli suuri
Kämmenelläni oli pieni
täydellisen pyöreä
hohtavanvalkoinen helmi

En ollut tuntenut tuskaa
en maailman kovuutta
En ollut nähnyt pimeyttä
en tuntenut kylmyyttä ihollani

Poimimani hiukkanen avaruudesta
oli kantanut kaikki tuskani
ollut sydäntäni lähellä
Syntynyt kauniiksi helmeksi

© Runotalo




Sunnuntai - ihana sunnuntai. Pihalla paistaa aurinko, hieman tuulee, mutta on vieläkin lämmintä. Kuljen puutarhani käytävillä kuivuneiden lehtien rahistessa jalkojeni alla. On siemenkotien aika. Niitä on kaikkialla. Niin monenlaisia ja kauniita jokainen.


Luonnossa mikään ei ole väärin tai rumaa. Kaikki on oikein ja hyväksyttyä. Ihmettelen monimuotoisuutta. Se tuntuu olevan loputonta. Vuodenaikojen kierto antaa yhä vain lisää erilaisia näkymiä luonnossa. Olen onnellinen ja kiitollinen, että saan seurata näitä pieniä ihmeitä.


Vielä riittää myös kukkijoita, jotka ovat vasta nupuillaan.



Huomaan jäkälän ja sen pinnassa naavaa. Yhä uudelleen tämä on kauneutta sielulleni. Opettelen hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Tiedän ja myönnän, että suomalainen metsä on rakkainta sielunmaisemaani kuin osa minua. Siellä tunnen itseni kokonaiseksi. Puutarha ja multa ovat myös minun kotejani. Olen onnellinen, kun saan laittaa käteni muhevaan multaan ja seurata pienten taimien kasvua ja muita kasvun ihmeitä. Tiedän, että haluan täyttää oman elämäni yhä enemmän näillä asioilla. Unelmien ja haaveiden toteuttaminen on sitä, että ensin tunnistaa oman sydämensä tarpeet ja lähtee sitten suunnistamaan tuolle polulle.



perjantai 18. syyskuuta 2009

Pienin askelin kohti unelmaa

Kaikuna jostain kuulen oman ääneni kutsun.
Mietin minne se minut veisi, jos tottelisin sitä.
Rohkenisinko sittenkin?
© Runotalo



Kulkiessani sateen raikastamassa ulkoilmassa huomaan takapihallamme tämän katajan. Siinä on samanaikaisesti useita marjoja, jotka ovat eri vaiheissa. Niin on minunkin unelmieni ja projektieni laita. Ne kypsyvät hiljaa jossain alitajunnassa ja öisin punon niitä yhteen unimaailmoissani. Tänään rakensin itselleni tänne unelmamittarin. Laitoin siihen askelmia, joilla minun olisi edettävä päästäkseni päämäärääni. Pilkon askeleitani vielä pienempiin osiin heti kun vain ehdin. Tuntuu hyvältä, kun saa selkeytettyä omia päämääriään. Kutsun sinut mukaani miettimään omia askelmiasi tikkaillasi kohti unelmiasi. Mikä on sinun päämääräsi vai tuntuuko, että olet jo saavuttanut kaiken haluamasi? Olisi hienoa lukea kommenteista ajatuksianne, sillä haluaisin kovasti oppia lisää siitä mistä me naiset elämässämme unelmoimme vai unelmoimmeko me laisinkaan?


torstai 17. syyskuuta 2009

Jo seuraavan mutkan takana

Maailman hämärässä kuljen,
tahdon löytää oikean kotini.
Se saattaa olla

jo seuraavan mutkan takana.
- Katson sinne.
© Runotalo

Jos minä olisin tuo muurahainen niin olisin onnellinen maisemien kauneudesta. Ehkä sekin ihailee maksaruohon kukintoja kuten minäkin. Huomasin vasta nyt miten kauniit heteet kukissa on. En ole koskaan aiemmin katsonut niitä näin läheltä.



Kirkkaanpunainen väriminttu on muuttunut hauskaksi palloksi. Pidän paljon pyöreistä muodoista puutarhassani - kulmikkuus ja geometriset muodot ovat minulle outoja.


Sormustinkukan siemenkodissa on todella paljon siemeniä. Ne varmaan innokkaina odottelevat sopivaa tuulenpuuskaa, joka viskoo ne ympäriinsä. Pieniä sormustinkukan taimia löytyy taas alkukesästä varmasti monistakin yllättävistä paikoista. - Juuri siitä minä pidän eniten.


keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Elämän jäljet

Mekossani on tahroja.
Ne eivät lähde pesemällä.
Minun on vain hyväksyttävä
ne osaksi itseäni.
Oltava niiden kanssa sinut.
© Runotalo



Tällä syksyisellä lehdellä on "mekossaan tahroja". Elämä jättää kauniit jälkensä myös meihin ihmisiin.

Tänään ulkona on jotenkin talven tulon tuntua ihan yllättäen. Tuuli tuntuu tosi viileältä. Alan jo kuvitella miltä puutarhani näyttää sitten kun on hieman pakkasta ja aurinko nousee valaisten huurteisia oksia. Helminukkajäkkärä on lempikasvejani kuten kaikki hopeanhohtoiset kukat. Odotan, että saan nähdä nuo pehmeät pallerot talviasussaan.

Pallolaukka kukki alkukesällä. Olen säilyttänyt kuivuneet kukinnot puutarhassani, sillä pidän niistä. Oikeasti olen hyvin rento puutarhuri, sillä kun katselen ympärilleni niin näen aika paljon erilaisia kuivuneita oksia. Ne saattavat olla kauniita sitten talvella. Tämä on hyvä selitys silloin kun alkukesän innostuksen jälkeen into on jo vähän lopahtanut.


tiistai 15. syyskuuta 2009

Kietoutumisen ihme

Maailma on taianomainen, ihmeellinen.
Sinä olet todiste siitä,
kun hymyilet,
kun naurat,
kun olet onnellinen.

© Runotalo


Tällaisessa kietoutumisessa on jotakin puoleensavetävää. Johtuisikohan siitä, että minusta on muutenkin hauska piirrellä kiekuroita ja spiraaleja kaikkiin mahdollisiin eteeni osuviin paperinkulmiin. Onhan tässä selvästi eteenpäin menemisen meininki. Toinen on jo mennyt edellä niin toisen on helpompi seurata perässä tukeutuen edellä menevään. Tämä voisi myös tarkoittaa, että yhdessä olemme vahvoja. Luontoäiti taitaa minua opettaa, kunhan vain osaan katsoa oikein.

Näillä kukinnoilla on selvästi hauskaa. Voin melkein kuulla iloisen naurun helkkyvän. Ylöspäin on matka ja joukolla ollaan menossa.


Mitä enemmän vietän aikaani etsien pieniä ihmeitä, sitä enemmän niitä tupsahtaa tielleni. Tämäkin on hyvin pieni kasvi heinikossa, mutta se herätti huomioni kauniin värisillä lehden kärjillään. Koskaan aikaisemmin en ole tällaista huomannutkaan.


maanantai 14. syyskuuta 2009

Uteliaana seikkaillen

Kuljen tietä, kuljen polkua mutkaistakin.
Menen sinne minne tie ja sen polut vievät minua.
Seikkailen omassa elämässäni mittaamattoman uteliaana.
Mitä minä löydän polkuni päästä lopulta?

© Runotalo


Taas huomaan olevani polvillani kuivuneiden ja käpristyneiden lehtien äärellä. Minusta nämä ovat niin äärettömän kauniita. Hauraita ja hopeanhahtuvaisia.


Näitä voisin ihailla pitkäänkin, mutta matka jatkuu, sillä näen auringon säteiden loistavan houkuttavasti pienen kävelymatkan päässä.


Hienoa kuvitella olevansa jokin pieni eläin taivaltamassa sammaleisella kivellä eteenpäin kirkkaassa auringonpaisteessa. Tältä se varmaan näyttää, uskoisin niin.


sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Laajempi näkökulma

Matkasin kerran etelään.
Tulin sieltä nopeasti kotiini.
Olin eksymäisilläni omaan itseeni siellä.
Tahdoin lentää enkä vielä oikein osannut
tai sitten minulla ei ollut siipiä.
Etsin ne ensin.
Sitten lennän.

© Runotalo


Puutarhassa on jo aika paljon ränsistyneitä ja kuihtuneita kasveja, mutta sitä piristävämpiä ja erottuvampia ovat muutamat poikkeukset. Syysleimu on vasta päässyt vauhtiin, nuppuja on vielä paljon avautumatta.

Marunan hopeansävyiset tillimäiset varret sopivat hyvin yhteen leimun kanssa.


Taas huomaan ihastuvani harmaaseen jäkälään vanhan raidan rungossa. Puusta on pudonnut rungon haaraan pieni oksa ja sen lehdet ovat kauniisti alkaneet käpertyä kuivuessaan. Kun katson ylöspäin siniselle taivaalle niin näen kaksi haukkaa liitelemässä yläpuolellani. Ne todella osaavat nousta pienten asioiden yläpuolelle ja katsoa maailmaa laajemmasta näkökulmasta. Osaisinpa itsekin tehdä saman.


lauantai 12. syyskuuta 2009

Metsässä hiivin

Metsässä hiivin kasteessa aamun.
Liimaudun puihin, sammaleisiin, kantoihin.
Olen yksin, niin luulen
kuulla voin metsän hengityksen.
Se minulle laulaa kuin hyräillen
laulua elämän uskon,
otan mukaani nyt sen.

© Runotalo


Ihanan taianomainen seikkailu metsässä tänään. Naavaa ja jäkälää sopusointuisesti sinisen taivaan ollessa jossain taustalla.

Ja sitten viidakkoon. Valo on ihmeellinen, kun se loistaa läpi kaiken.


Tahdon vielä syvemmälle metsään. Täälläkin on auringonvaloa ja tunnelma on kuin sadusta. Saisinpa metsän tuoksut kuviin mukaan. No, ne varmasti löytyvät jokaiselta muistilokeroista kuvien myötä. - Ai niin! Tapasin myös hirvikärpäsen...


Talon pohjapiirrokset ja muita kuvia

Runotalossa on tarkoitus toteuttaa tämän alkuperäisen mallin mukainen käsinmaalattu tapetti, joka löytyi alakerran kamarista.

Tässä talo alkuperäisellä paikallaan Koskuella. Nyt siellä on siis vain tyhjä tila, kun talo on siirretty. Talon on tarkoitus toteutua lähes samankaltaisena uudelleen pystytettynä.

Tässä talon sisäänkäynnin puoli. Se toteutetaan hieman eri tavalla. Jossain vaiheessa talossa on ollut mutterikuisti, joka kuitenkaan ei luultavasti sekään toteudu, sillä on saatava enemmän tilaa ja myös wc-tilat sovitetuksi eteisen yhteyteen.


Tässä alakerran pohjapiirros.



Tässä yläkerta.


Julkisivupiirros.



Tässä leikkauskuva, jossa nähtävissä tuvassa ollut iso avotakka, jossa myös leivinuuni. Se on dokumentoitu purettaessa ja on tarkoitus toteuttaa alkuperäisen kaltaisena.