.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

perjantai 9. marraskuuta 2012

Voimakortti nro 16

Hyvyydestä voit saada voimaa
salaista ja hehkuvaa.


Aamulla pakkanen oli maalaillut puutarhan ihmeelliseksi jäähileiden satumaaksi. Kuljin poluilla nauttien jäisten, kuivien lehtien rapinasta saappaideni alla. Ääni muistutti narskuvan lumen ääntä. Tuo ääni vei minua lapsuuden pihamaille.

Kuvattavaa oli paljon. Kaikki kasvit näyttivät kauniilta. Polvistuin kuvaamaan maksaruohoja uudessa kukkapenkissä. Juttelin niille, että tavataan taas ensikesänä, sillä maksaruohot olivat luovuttaneet viimeyön pakkasissa. Niiden varret olivat katkenneet ja kukkanuput makasivat maata pitkin.

Usein en huomaa heti kauneimpia pieniä kasveja. Niin kävi taas. Ihan hätkähdin kun pieni orvokki hymyili iloisesti loistaen auringossa. Tiesin heti, että siinä olisi tämän päivän voimakortin tähti. Kaunis pieni tähti. Pakkasessa sinnittelijä pystypäin.


8 kommenttia:

  1. Niin viehättävä, herkkä kuva, Koskettava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sellainen hyvin pieni orvokkilajike ja ypöyksin...ehkä kesällä 2013 näitä on useampia, toivon niin ja jään odottamaan...

      Poista
  2. Lindo, obrigada por compartilhar
    abraços e um belo final de semana

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Hieno idea, niinhän se todella on yhdessä auringon kanssa ja vielä sokerihuurrettuna :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Leena, malli oli erittäin hyvä, samoin valo :)

      Poista