.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

perjantai 6. tammikuuta 2017

Runotalon Sarin kuvapäiväkirja tammikuu 2017



TYÖPISTEELLÄ

Joulukuussa oli ihanaa saada kynttelikkö ikkunalle tuomaan valoa. Ikkunasta näen voimapuutarhan ja voin seurata lintulaudalla poikkeavia oravia, punatulkkuja, tinttejä sekä närhiä.

Tietokoneen ruudulla on valmistumassa viikon voimakortit. Liitän säkeen kerrallaan runosta valitsemaani kuvaan ja muokkaan sanoista sopivan lyhyen lauseen.





POLKU 2017 KALENTERIT

Tilasin kalenterit tilausmäärien mukaan ja vähän ylimääräisiäkin. Kaikki kalenterit ovat löytäneet omistajansa. On hauska ajatella, miten moni meistä kulkee sydämensä polkuja samanlaisen kalenterin sivuja käännellen. Syksyllä 2017 teen uuden kalenterin ja jos mahdollista se voisi olla luontoystävällisempi versio ilman muovikansia. Minulle saa vinkata, jos tiedät missä sellaisen voisi teettää. Yritän muistaa tiedustella käyttökokemuksia ja kehitystoiveita ennen syksyä. 






ISOJA VOIMAKORTTEJA

Postikorttikokoisia voimakortteja on ollut harvoin ja vähän verkkokaupan valikoimassa. Joulukuussa teetin kaikista uusimmista pakoista isommat postikorttikokoiset versiot. Ne sopivat sisustustauluiksi, työpisteiden piristäjiksi ja ryhmätyöskentelyyn sekä tietenkin ystäville postitettaviksi.





UUSI VERKKOKAUPPA & SIVUSTO

Heti joulun jälkeen aloin tehdä uutta verkkokauppaa. Nykyinen kauppa on väliaikainen vaihtoehto eikä mielestäni tuo esiin voimakorttien kauneutta parhaalla mahdollisella tavalla. Teen Runotalolle uudet nettisivut, verkkokaupan ja myös blogi siirtyy samaan yhteyteen - kaikki siis samassa paikassa kuten pitääkin olla. Olen ahkeroinut joka ilta monta tuntia, joten kauppa on jo edennyt. Minun on opiskeltava uusia asioita: wordpressin käyttöä ja verkkokaupan hallintaan liittyviä asioita. Toivon, että saan seuraavassa kuvapäiväkirjassa jo kertoa uuden kaupan avautuneen. Jää nähtäväksi miten onnistun. Tässä on niska ja kärsivällisyys koetuksella, vaikka nautin väsätä juttuja netissä. 

Blogi on pysynyt alusta asti paikallaan, mutta nettisivujen ja kaupan kanssa on ollut vaihtelevaa. Tämä uusi kauppa on jo viides versio. Tahtoisin, että nyt se olisi pysyvä ja hyvin toimiva pitkälle tulevaisuuteen.



VOIMAPUUTARHAN JA PIHAPIIRIN TALVI

Blogin alkuaikoina 2009 - 2010 kuvasin voimapuutarhassa talvisin. Olen kesäihminen, joten en nauti kylmästä ja talvikuvissa on haasteensa valkoisuuden vuoksi, joten nykyään tulee harvemmin talvikuvia. Tammikuun toisena päivänä satoi kauniisti lunta ja päätin tehdä kuvauskierroksen. 


Olen jättänyt tarkoituksella talventörröttäjiä puutarhaan. Minua ilahduttaa kerta toisensa jälkeen se miten lumi keräytyy kukkien siemenkotiin. Niin korkeita hattuja! Toisaalta haluaisin kerätä siemenkodat ja käyttää niitä lähetyksissä sekä tietenkin kerätä siemeniä talteen. Siinäpä pulma!




Vanha aitta kallistuu koko ajan enemmän - pitäisi oikaista se jonain kesänä. Aitassa on isossa saavissa säkissä siemeniä oraville ja linnuille vietäväksi. 



Kerroin kesällä tästä vanhan tallin projektista. Se on jotenkin edelleen kummallisen keskeneräinen. Kenties ei ikinä tulekaan valmiiksi vaan elää ihmeellistä omaa elämäänsä muuttuen milloin mitenkin. Oikeassa kulmassa on lintulauta. Pari päivää sitten tuli uusi oravaennätys. Kahdeksan oravaa samaan aikaan ruokatauollaan. Tuntuu, että hyllyille varastoimani ruukut ja puutarhatarvikkeet saavat kyytiä. 




Etuoven ja portaiden talvikoristelu on tänä vuonna minimalistinen. Aika lensi kuin siivillä loppuvuodesta. Lyhdyt sentään sain oven molemmin puolin ja niihin callunat. Odotan kesää ja krasseja oven molemmin puolin. Oikeastaan tämä vaihtelu on just parasta! Totta puhuen odotan myös valkoisia ikkunoiden ja ovien pieliä (kesällä 2017??) - ne puuttuvat edelleen tästä väliaikaisesta Runotalosta eli kodistamme.



Alapihalla oikean Runotalon hirret odottavat kiltisti edelleen pressun alla. Voisiko vuoden kuluttua tässä olla jo tyhjä paikka ja hirret siirtyneet tontille - kenties nousseet talon seiniksi? Olen kysynyt tätä monesti näiden vuosien aikana. Myönteinen vastaus on tullut joka vuosi lähemmäksi.


TAMMIKUUSSA 2017

Tammikuussa keskityn uuteen verkkokauppaan, että saisin sen mahdollisimman pian valmiiksi. Lisäksi etsin jälleenmyyjiä voimakorteille ja kehittelen uusia tuotteita. Voimakorttiopas on kesken - kunhan saan kaupan kuntoon, voin kirjoittaa oppaan valmiiksi. 

Tammikuussa aion etsiä kirpparilta vanhoja saviruukkuja ja vaihtaa huonekasveja altakasteluruukuista saviruukkuihin helmikuussa. Kummallista miten olen voinut käyttää valkoisia muovisia altakasteluruukkuja? Luulinko, että olen niin kiireinen, etten ehdi kastella kukkiani? Onneksi aina voi muuttaa mieltään ja tehdä asioita toisella tavalla - sillä tavalla, että tulee hyvä mieli ja saa ilon pisaroita arkeensa.

Nyt toivotan hyvää vuoden alkua kunnes palaan helmikuun alussa uusin kuvin ja kuulumisin :)





6 kommenttia:

  1. Upeaa vuotta 2017 sinulle Sari♥

    Haluaisin huonekuusen, mutta pelkään kastelevani sen pilalla, joten monien vuosien jälkeen minä nyt taas mietin altakasteluruukkua:)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin Sinulle Leena ♥

      Minulla oli iso huonekuusi ja se viihtyi hyvin viileässä eteisessä siinä altakasteluruukussa :) Harmi, että vuosi sitten, kun meillä oli se tulipalo ja paukkupakkaset, kuusi menehtyi :( Olen kyllä harkinnut, että voisi aloittaa alusta kasvattamisen - on ihana kasvi ♥

      Poista
    2. Hei,Sari! Ihanaa oli "fiilistellä" lapsuuden ajatuksista ja kokea ,kuinka mieli käyttäytyi !
      Huonekuusta pääsin minäkin "hipelöimään " Joulun alla eräässä kauppakeskuksessa,niin olin jo aikeissani sen kaapata mukaani,mut sinne se jäi ! Näin Loppiaisena ,olimme tulleet mieheni kanssa siihen tulokseen,jotta joulukuusestamme aiomme nauttia Nuutin päivään saakka,se on niin kaunis ja hyvin on kantanut neulasensa.Kohti kirkkaampaa Valon aikaa saamme kulkea me kaikki Polulla olijat.
      Voimakalenteri on jo ollut ahkerassa käytössä,Kiitos! Olen nostanut päivittäin myös voimapakan kortteja ja "hoitanut ns. mieltäni" niiden kanssa. Terveisin: Anna-Mari P.S. Ahkeria luovuuden kultaamia päiviä ,Sinulle Sari uuden haasteesi edessä,kehitellessäsi uutta sivustoa.

      Poista
    3. Kiva, että löysit fiiliksiä runosta :) Juuri tänään totesin, että joko nyt pitää luopua kyntteliköistä tuvan ikkunoilla. Tuntuu, että aika on mennyt nopeasti. Katselin myös huonekuusia kaupoissa, mutta olivat kovin heiveröisiä mielestäni. Ehkä alennusmyynneistä voisi ostaakin heiveröisen kuusen ja kasvattaa siitä vahvan ♥ Ihanaa, että voimakalenteri on ahkerassa käytössä. Vielä ei olla edetty ensimmäiseen voimakorttiin saakka ellei lasketa sitä kielon Astelen hetkessä siellä alussa. Kenties kuljemme nyt kielon tunnelmissa, tunnen tuoksunkin. Niin hienoa saada tietää, että hoidat mieltäsi voimakorteilla ja nostat kortin päivittäin ♥ ♥
      Kiitos toivotuksista! Kyllä tarvitsen nyt ahkeruutta ja luottamusta, että opin ja onnistun. Sitkeys palkitaan lopulta. Valoisia päiviä myös Sinulle Anna-Mari

      Poista
  2. Hei - olipa kiva lukea tätä tarinaa....oikein jäin viipyilemään tunnelmiin, ovenpielien lyhtyihin ja rauhan maisemiin.....kiitos.
    Ja palautetta pitikin antaman, tuosta saamastani kalenterista 2017 - se oli minulle hieman pettymys - odotin ehkä jotenkin, että se olisi enemmän maanläheinen, lämpöinen....ja tosiaan nuo muovikannet.....lisäksi sivuille luulin olevan jotenkin "sielukkaammat" - että olisi enemmän noita lauseita, joita isona sivuna onkin - en tiedä,,,,,en osaa ihan pukea sanoiksi, mitä ajan takaa.......mutta tarpeellinenhan se tietysti on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että viipyilit tunnelmissa ja kiitos palautteesta sekä rehellisyydestä. Aivan samoin miettein kalenterin kehittämisestä. Yritän saada seuraavasta kalenterista vielä enemmän Runotalon näköisen ja oloisen, kunhan vain keksin ja löydän paikan missä sen teetän. Uskon, että oikea polku tässäkin löytyy, kun pidän kirkkaana mielessä mitä tahdon tavoittaa. Tämä pätee ihan kaikkeen ♥ Niin ja tosiaan kauniita lauseita olisi kalenteriin painettavaksi vaikka kuinka paljon :)

      Poista