.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

tiistai 26. toukokuuta 2015

2 tapaa luoda hyvä päivä





  1. Listaa 10 kiitollisuuden ajatusta
  2. Pura päivän energia takaisin itsellesi




Eilen illalla muistin, että ennen nukahtamista olisi hyvä ajatella kiitollisuuden ajatuksia. Päätin, että tunnen kiitollisuutta viidestä päivän aikana kokemastani asiasta. Nostin aina sormen pystyyn edetessäni, että pysyin laskuissa. Nopeasti kiitollisuuden aiheita oli kymmenen. Kiitollisuuden ajatuksien ansiosta nukahdin ja heräsin hyvällä mielellä. 




AJATUKSIA KIITOLLISUUDESTA



Onko tässä ristiriita: Unelmoidaan, asetetaan tavoitteita ja samalla pitäisi elää kiitollisena tässä hetkessä?


Olen luomassa tätä elämääni ja voin vaikuttaa paljon siihen millaiseksi elämäni muodostuu. Elämäni on taideteokseni. Jos en tahdo tai päätä asioita, en ole oman elämäni luoja enkä käytä niitä mahdollisuuksia mitä minulla on. 

Silti en saa liiaksi jäädä kiinni tavoitteisiin pyrkimiseen. Minun on nautittava tästä matkasta, sillä se on elämäni, taideteokseni. Olen siinä sisällä. Tärkeintä ei ole, että pääsen tavoitteeseeni, mutta on ihanaa, että on unelmia. Unelmat luovat elämälleni sisältöä ja tarkoitusta. 

On tärkeää, että elän tässä hetkessä kiitollisena. Silloin vahvistan oman elämäni luojana hyviä asioita elämässäni. Jos elän pelossa, vahvistan ei toivottuja asioita. 

On hyvä löytää luottamus omaan elämääni ja omiin siipiini. Välillä voin kohota korkeuksiin ja katsella isompaa kuvaa. Silloin tarkistan suuntaani, että se on linjassa arvojeni kanssa. Samalla tarkkailen, että taideteokseni on se mitä sydämessäni tahdon sen olevan.

Tahtoisin viettää ison osan elämästäni nauttien kaikista kokemuksista joita siinä on. Tahtoisin elää hetkessä ja luottaa vaistooni kuin linnut ja muut luonnon eläimet, jotka tietävät luonnostaan mitä tehdä.





Kiitollisuuden harjoituksen jälkeen muistin, että voin kelata päivän tapahtumat takaperin. Yleensä nukahdan ennen kuin pääsen ajatuksissani aamun tapahtumiin, joten harjoitus toimii unilääkkeenäkin.



PURA PÄIVÄN ENERGIA 

TAKAISIN ITSELLESI



Tee harjoitus juuri ennen nukahtamista. Kelaa mielessäsi koko päivä taaksepäin illasta aamuun. Tarkkaile tapahtumia ilman arvostelua ja tuomitsemista. Aluksi saatat hypellä aikajärjestyksessä. Se ei haittaa. Tärkeintä on, että teet harjoituksen. Tällä tavalla puhdistat ja purat energian takaisin omaan käyttöösi. 

Toinen tapa: Voit kelata tapahtumat taaksepäin muutaman kerran päivässä, jolloin illalla ei ole niin paljon kelattavaa kerralla. 

Tämän harjoituksen opetti Daniel Mitel. Häntä haastatteli Lilou Mace. Voit katsoa videon täältä. 
Hyviä kiitollisuuden harjoituksia on Rhonda Byrnen kirjassa Taikavoima.



2 kommenttia:

  1. Ihana idea, että muistaisi, kuinka hyvän päivän eli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, siitähän tässä on kysymys. Parasta on se, että mihin keskityt se lisääntyy. Ihania, upeita päiviä täynnä kiitollisuuden aiheita. Kiitos Ulla viestistäsi <3

      Poista