.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Aarrekarttakurssi & vyöhyketerapia Tampereella 11.4.2015


voimakortti kurjenpolvi



 VIETÄ UNELMAPÄIVÄ


Tapasin syksyllä messuilla Sammalvuoteen Annen. Hän ehdotti, että voisimme järjestää yhteisen päivän Tampereella hänen hoitohuoneensa yhteydessä olevissa tiloissa. Minä ohjaisin aarrekarttakurssin ja Anne tekisi vyöhyketerapiaa. Innostuin heti yhteistyöstä, sillä suunnittelen kesäksi samalla idealla kurssipäiviä Seitsemisen kansallispuiston lähellä sijaitsevalle Sydänharjun tuvalle.

Suunnittelimme yhdessä Annen kanssa päivän sisällön. Tahdoimme saada yhteishinnasta kohtuullisen, joten alensimme kumpikin normaalihintaamme. Päivän kesto on 4 tuntia. Jokainen kurssilainen pääsee vuorollaan Annen puolen tunnin voimauttavaan vyöhyketerapiaan. 

RunoTalon voimapuutarha - voimakortit, voimarunot, etäkurssit: Voimarunot & voimakortit vko 9: Voin luoda hyviä asioita

Aloitamme päivän meditaatiohetkellä klo 10.45. Ohjaaja saapuu naapurista Joogakoulu Ong Namosta. Klo 11.00 Anne aloittaa vyöhyketerapian, jonne jokainen pääsee vuorollaan. Samaan aikaan aloitamme ryhmässä aarrekarttojen valmistamisen.  

Kurssilaiset saavat kotiin sähköpostitse ennakkotehtävät, joiden avulla on hyvä valmiiksi selkeyttää omia unelmia ja tavoitteita.  Kurssilla autan aarrekarttakuvien valinnassa, opastan kartan rakentamisessa ja jaan samalla visualisointiin liittyvää tietoutta. Tuon mukanani kirjallisuutta ja voimakortit, joiden kautta löytyy lisävahvistusta unelmille. Tavoitteena on, että kurssilta saa mukaansa toimivan  aarrekartan, luottamusta unelmiin ja käytännön vinkkejä oman arjen piristykseksi.

Aikaa aarrekartan valmistamiseen on 3 tuntia. Ajasta viimeiset 20 minuuttia on kartan energisointia. Klo 14.00 teemme yhdessä mielikuvamatkan hetkeen, jossa unelmamme ovat toteutuneina. Näin kartta energisoidaan toimivaksi. Tunteilla on tärkeä osa unelmien toteutumisessa. 





LEMPEÄ VOIMAUTTAVA VYÖHYKETERAPIA


Vyöhyketerapia on vuosituhansia vanha hoitomuoto, jota on kehitetty mm kokemusperäisesti. Koko kehon vyöhyketerapia perustuu siihen, että pieni ihmisen kuva heijastuu eri puolille kehoa muodostaen kartan, joka sisältää kaiken sen informaation, joka ihmisessä on. Koko kehon vyöhyketerapiassa näitä karttoja käsittelemällä pyritään vaikuttamaan kehoa tasapainottavasti. Ihmisen keho on niin viisas, että se ottaa aina hoidon sinne minne sitä eniten tarvitaan. Kartoissa tuntuvia kipeitä tai muuten erilaisia kohtia hoidetaan painelemalla ja hieromalla. Näiden kohtien ajatellaan olevan kuormittuneita, syystä tai toisesta.

Vyöhyketerapia on aina voimauttavaa, sillä se korjaa kehon tasapainoa. Kevyelläkin karttojen hieronnalla on tasapainottava vaikutus. Koskettamalla tehtävä hoito vahvistaa kehon rauhoittumisjärjestelmää, lisää oksitosiinin/hyvän olon hormonin tuotantoa ja tuo myös tällä tavalla suotuisia vaikutuksia hoidettavalle.

RunoTalon voimapuutarha - voimakortit, voimarunot, etäkurssit: Voimarunot & voimakortit vko 7: Aion elää tänään

Aarrekarttakurssin yhteydessä saamaasi hoitoa voidaan hiukan suunnata joko vireyttämään tai rauhoittamaan kehoasi/mieltäsi käsittelemällä karttoja tietyssä järjestyksessä tai tietyllä voimakkuudella. Hoidon aikana vyöhyketerapeutti hieroo kevyesti painellen joko korvien ja pään alueen karttoja tai jalkojen alueen karttoja. Voit myös miettiä, tunteeko jokin osa kehostasi ”kutsua” hoitoon. Näin voidaan ottaa mukaan hoitoon esimerkiksi myös käsien tai vaikkapa säärien vyöhyketerapia ajan sallimissa puitteissa. Omaa kehoaan kannattaa aina kuunnella. Hoidolla voidaan avata kanavia, jotta opit kuuntelemaan itseäsi paremmin ja näin löydät myös reitin sisimpääsi. Jos sinusta tuntuu, ettet tiedä mitä haluaisit, vyöhyketerapeutti voi intuitiivisesti päättää puolestasi.

Hoidon aikana makaat hoitopöydällä lämpimän peiton alla, jalkoja hierottaessa jätät jalkaterät paljaaksi. Muita valmistautumisia et tarvitse. Voit olla hiljaa kuunnellen itseäsi tai puhua jos siltä tuntuu.

Anne






OLEN ELÄMÄNI TÄHTI
- unelmoin ja annan aikaa itselleni -


AARREKARTTAKURSSI 
JA VOIMAUTTAVA VYÖHYKETERAPIA



lauantai 11.4.2015 klo 10.30 - 14.30
Sumeliusklubi, neuvottelutila,
Sumeliuksenkatu 18 A 2 krs 33100 , Tampere


Hinta 74€
(kurssi + materiaalit 49€ + vyöhyketerapia 25€)

Ohjelma: Pieni alkumeditaatio Ong Namo, kahvi/tee, aarrekarttakurssi: Selvitä todelliset unelmasi ja valmista aarrekarttasi + 30 min lempeä/voimauttava vyöhyketerapiahoito jokaiselle osallistujalle vuorollaan. Voit ottaa omat eväät mukaan. Asu rento + sisätossut tai villasukat. Vyöhyketerapiahoidon voit varata myös klo 14.30 jälkeen.


Mukaan mahtuu 12 ensin ilmoittautunutta.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset 27.3. mennessä Sarille tai Annelle. Voit ilmoittautua myös tilaamalla kurssin Kukkien kaupasta. Saat lisätietoja, ennakkotehtävät ja laskun sähköpostiisi.

Sari / Runotalo talo@runotalo.net / puh 0400 872726 / www.runotalo.net
Anne/ Hoitohuone Sammalvuode anne.sammalvuode@gmail.com / puh 044 3660192 / https://www.facebook.com/hoitohuone.sammalvuode

Ps.  Samana päivänä on Hengen ja tiedon messut Tampere-talossa, joten kurssipäivän jälkeen ehtii vielä messuillekin. Messut jatkuvat sunnuntaina, jolloin me Annen kanssa olemme myös messuilla esittelypöytiemme takana tavattavissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti