.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

perjantai 12. joulukuuta 2014

Voimaruno Hahmo ohuella jäällä








Hahmo ohuella jäällä


Jää ritisi askeleiden alla
se oli kaunis jää
hohtava, valkoinen lähes hopeinen
kuin kuutamo taivaallaan,
pieni hahmo kulki jäällä
se oli hyvin pieni
niin pieni että sitä ei juurikaan erottanut.

Parempi niin sillä se olisi pienuudessaan
alttiina kaikille vaaroille
yksikin risu tai käpy kuusesta
ja se voisi mennä tajuttomaksi iskun voimasta,
mutta pienellä koolla oli etunsa
jää kesti, vaikka se oli hyvin hentoa
eihän ollut pakkasta kuin muutama aste.

Hahmo oli onnellinen kokemastaan
oli hienoa tuntea jään
pehmeän upottava pinta jalkojen alla
se oli kuin joustava ja ihmeellinen matto
hyvin epätodellinen,
ehkä kuun pinnalla olisi tällaista
jos kävelisi siellä, hahmo ajatteli.

Metsä oli hiljainen ja kuuset katselivat vaiteliaina,
hahmoa nauratti, sen mielestä tämä kaikki oli outoa
ja se tahtoi tavallaan kotiinsa lämpimään
mutta toisaalta se oli innoissaan
siitä mitä tunsi tulevan tapahtumaan
se tiesi, että oli aika oppia uutta,
oli aika oppia luottamaan omaan heiveröisyyteensä,
sellaiseksihan hahmo oli syntynyt
sen oli hyvä niin, sen oli tarkoitus pystyä liikkumaan jäällä
joka oli niin ohut että rikkoutuisi minä hetkenä tahansa.

Ja kyllä, hänen katsoessa taakseen
hän näki miten jokainen askelma muuttui vedeksi
ja katosi heti hänen jälkeensä,
hänen edessään oli kuitenkin riittävästi
kaunista pehmeää riitteistä jäätä jolle astua
ja kaikkialla heijastuivat kuutamon säteilyn valot,
hän päätti seurata valonsäteitä
hänestä tuntui että ne sopivat yhteen
hänen sydämensä säteilyn kanssa,
ja hän tunsi että hän selviäisi perille
sydämensä valossa.

Minne hahmo oli matkalla?
Ajatus tuli hänen mieleensä ja sitten katosi,
vaisto kertoi että se oli turha ajatus,
ei sillä olisi merkitystä
hänen olisi nyt keskityttävä tähän matkaan,
hän tahtoi kokea tämän ohuella jäällä kävelyn
koko sydämestään, hän halusi oppia rytmin
joka veisi ja kantaisi häntä kuin tuudittaen eteenpäin
ja hän nautti siitä miten kaikki hänen jälkeensä katosi,
oli vain se hetki kun hän otti askeleen,
se hetki oli todellinen ja se hetki oli ainut jolla oli merkitystä.
Hän oli rakastunut omaan elämäänsä – pienen hahmon elämään.
Juuri se hän tahtoi olla. Hahmo ohuella jäällä.

*

Tämä voimaruno syntyi tänään aamulla Voimakirjeen lukijoita varten. Ensi viikko on omistettu intuitiolle. 

Runon hahmo on ensin Se ja myöhemmin hahmosta tulee Hän. Tämä muutos on runossa tarkoituksellista ja sillä on merkityksensä.



2 kommenttia:

  1. Vaikuttavaa!

    Kuvan sininen on myös ihan just ja vain taikaa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena <3 Kuljemme Pimun kanssa joka päivä tuon metsälammen rantaa ja ihailen sitä miten erilainen lampi on aina kun näen sen uudelleen. Enemmän tai vähemmän jäässä...pinnassa tuulen maalauksia ja heijastuksia kuusista. Siinä rannalla aika pysähtyy, on hyvä olla vaikka tuulisi ja sataisi räntää <3

      Poista