.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Miten leijun ylös mielen montusta?




Kukilla voimapuutarhassa ei varmasti ole milloinkaan

 mieli maassa. 

Kun katselee kukkien kauneutta 
niin sellainen tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta. 




Minä voimapuutarhan emäntä, olen peruspositiivinen,  
mutta joskus tulee 

kummallinen tyhjä olo. 

Minulle sellainen olotila on kauhistus. 
 Yritän heti lopettaa sen kaikin keinoin. 


Löydän itseni aamulla peilin äärestä hokemassa epätoivoisesti 

Louise Hayn 
positiivisia affirmaatioita 

Seuraavaksi ajan töihin puhuen itselleni koko matkan ajan vahvistavasti. 

Hymyilen suupielet ja silmät vinkeinä
 - tekohymykin saa mielen iloisemmaksi. 



Oloani helpottaa jos 

hyväksyn olotilani,

 tiedostan, että tämä kaikki on 

ohimenevää ja rauhoitun. 

Toisinaan kaikki voi tuntua turhalta ja mikään ei ole hyvin.




neuvoo listaamaan asiat paperille ja sitten kääntämään ne toiseen suntaan. Samoin neuvoo 




Asteittain voin muuttaa olotilaani. 

Tiedostan, että ahaa - olen joutunut montun pohjalle - täällä ollaan.

Täältä montusta en voi nähdä ympärilleni kuten normaalisti. 

Muistan, että täällä on vaikea löytää mitään kaunista.
 (Syvällisesti ajatellen joskus tässä vaiheessa voi alkaa löytää itsestään kauneutta, mutta se onkin toinen tarina.) 

 Jos alan rypeä montussa 

niin syvemmälle siinä mennään 

ja sitä en tahdo tietenkään. 

On otettava hyviä asioita kiikariin, 
jotka kohottavat minua montusta näkemään valoisia asioita. 

Yleensä tyhjä olo ja montussa olemisen tunne tarkoittaa, 
että jotain suurta on syntymässä, jotain uutta.

 On hetken puhdistauduttava montun pohjalla ja

märehdittävä asiat loppuun. 

Siellä mutavellistä syntyy jotain kaunista aivan varmasti. 

Onhan savi ja turve äärimmäisen puhdistavaa kehollekin.



Tein kierroksen voimapuutarhassa ja havaitsin esimerkillisiä läsnäolon olentoja.

 Kasveilta voin oppia paljon siitä miten pääsen ylös montusta, 
jos erehdyn sellaisen itselleni huomaamattani kaivamaan. 

En tarvitse tikkaita.

 Tarvitsen hyväksyntää, itseni arvostamista, rakastamista ja kiitollisuutta.



 Ja hups - mutaiset jalkani irtovat montun pohjasta ja alan leijua ylöspäin. 

Seuraavana päivänä jo etsin jotain painavaa nilkkoihini painoksi, että pysyisin maan pinnalla.

 Näin se on.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti