.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Slow gardening - Hidas puutarhanhoito

Hidas puutarhanhoito on parasta mitä tiedän. Pidän hiekkaterapiapolku päivän. Aloitan aina tästä samasta paikasta. Tällä kertaa kerään samalla polulle karanneita taimia talteen markkinamyyntiä varten.

Tässä on rohtovirmajuuren alkuja. Rohtovirmajuuri kasvaa luonnonvaraisena. Pidän sen voimakkaasta tuoksusta ja kauniista pitsimäisistä kukista. Rohtovirmajuuri tarvitsee paikan, jossa se voi levitä rauhassa. Täällä kukkapenkissä se on aivan liian hallitseva.

 Tässä etenen polulla kera apuvälineideni. Sanko ja pieni istutuslapio kulkevat edelläni.


Perässäni kulkee tämä uusin keksintöni: Pehmustettu kassi, jossa kamera matkaa turvallisesti. Tarvitsen kameraani vähän väliä, kun polulla tulee uusia ideoita kuvattavaksi.


Rönsytiarellan taimia saan myyntiin useamman kappaleen. Kunhan taimet vain pysyvät virkeinä istutuksesta huolimatta.


Tässä on polulle eksynyt kevätkaihonkukka, joten sekin saa lähteä omaan ruukkuunsa ja myytäväksi. Polun yli kurottelee kesäpikkusydän.

Minusta tuntuu, että taimia alkaa olla liiankin kanssa. Yllättävää miten paljon niitä riittää.

Pienet saviruukut ovat jo kaikki täynnä. Minun on pestävä muoviruukkuja ja jatkettava niillä.

Tämän eksyneen taimen jätän odottelemaan ensi kesää, sillä en tunnista sitä varmasti. Luulen, että se on ukonkello.



Vuorikaunokin siemenkodat ovat mielestäni kauniita.



 Kerään siemenkodat talteen. En vielä tiedä mitä näillä teen. Keräsin näitä jo viime kesänäkin.


 Talvio on levinnyt polulle tämän kesän aikana ahkerasti. Se on varmaan nauttinut sateesta.

Talviota riittää useampaan ruukkuun ja paljon jää ylimääräistäkin.




Pyörittelin lopuista talvioiden varsista pikkukransseja. Kuivatan ne litteiksi rinkuloiksi. Käytän rinkuloita voimakirjojen välissä voimakasvina. Aikaisemmin olen käyttänyt metsämansikkarinkuloita.


Istahdin hetkeksi kivelle kameran kanssa ihmettelemään. Aloin nähdä puutarhan uusin silmin. Kun viettää ulkona monta tuntia niin olo alkaa olla erinomainen. Huomaan asioita tarkemmin. Tämäkin ränsistynyt kori ja kauan sitten kukkineet luhtalemmikit alkoivat näyttää houkuttavilta. Otin jopa muutaman kuvan niistä. Oikeasti minun tarvitsisi tehdä tälle korille jotain.


Aurinko valaisi liljan kauniisti. Pimu koira kuitenkin seikkaili juuri sopivasti taustalle. Totesin, että oikeastaan sopivat aika hyvin yhteen liljan kanssa. Kauniita ovat kumpainenkin.

Keräsin rohtovirmajuuren kukkineet varret talteen. Näistäkään en tiedä mitä näillä aion tehdä. Kukinnot ovat kuin pitsiä. Varsinkin auringon paistaessa niihin matalalta.








Istuessani paikallani siirtyi jossakin pilvi pois auringon edestä. Miten kauniisti valo osuikaan vaaleisiin lehtiin.


Ryhdistäydyin. Oli aika hakea vanha terapialuuta oven vierestä. Onneksi en sentään ollut sitonut luutaa kiinni seinään, kun laitoin pari päivää sitten samettikukille tukilankoja.


Olisin halunnut kuvata itseni luutimassa polulla, mutta totesin yhdellä kädellä kuvaamisen vaikeaksi. Olen varma, että vielä joskus ilahdutan teitä lukijoita videolla, jossa luudin pitkin hiekkapolkuja. Suurin este videon toteutumiselle on työskentelyolemukseni. Asuni on tyypillinen puutarhaihmisen hienostunut tyylikäs kokonaisuus. Jotain kerrospukeutumisen tapaista se varmaankin on.


Toivon, että voisitte kuulla sen äänen minkä luutiminen saa aikaan. Varmasti voitte muistaa sen. Jokainen meistä on varmasti joskus jotain luutinut. Toivottavasti.


Rahiseva ääni on niin rauhoittava.


Entä lopputulos? Tässä voi todella nähdä työnsä tuloksen.

Hiekassa ja kaartuvissa kuvioissa on jotain aivan ihmeellistä. Runotalossa voisi olla yksi huone talvisin täynnään hiekkaa. Siellä voisi rentoutua luutimalla kuvioita hiekalle. Kyllä - minä olen aivan tosissani.



Alkaa olla valmista. En päässyt keskiympyrää pidemmälle. Kenties jatkan huomenna.


Hidas puutarhanhoito - slowgardening onkin jo keksitty kauan sitten. En tiennyt siitä, mutta juuri tuo nimi minulle tuli tänään mieleen, kun etananvauhdilla etenin polullani. Juuri sillä tavalla minäkin haluan puutarhassani olla.

Ai niin - tässä vielä juttua vanhasta luudasta. Se on paljon enemmän kuin pelkkä vanha luuta.


4 kommenttia:

  1. Mulla on Wanha luuta myös. Löysin sen tämän talon kuistin alta. Se on jo niin hapero ettei sillä voi luutia ja se on nyt koristeena kasvihuoneessa.
    Hiekkalattia, voi miten ihana ajatus. Luutimisen lisäksi voisi tuntea paljaissa varpaissaan kesän kosketuksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä - tallessa on useampi hyvin vanha luuta, sellaisia jotka lähes hajoavat. Enpä huomannut ajatella, että hiekkalattialle toki kuuluisi mennä paljain varpain, sehän olisi osa kokemusta myös. Varmasti tulisi hyvä olo :)

      Poista
  2. Minulle tuli hiekasta ja kuvioista mieleen lapsuus, jolloin jokaisena lauantaina haravoitiin koko piha. Usein se oli minun tehtäväni, mieluinen sellainen. Tein kuvioita välillä suoraan välillä mutkitellen, ristiin...taiteilin jo silloin tietämättäni...ja nautin.
    Luuta on vielä hienompi kuin harava, sen ääni on varmasti pehmeämpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee hyvä mieli, kun ajattelee, että jokaisena lauantaina haravoitiin koko piha. Sillä tavalla sunnuntaina oli varmasti siistiä. Luudan ääni on pehmeämpi ja jos se on tuollainen lyhyt luuta niin korvatkin ovat tarpeeksi alhaalla, että varmasti rahinan kuulee. Myös syntyvällä jäljellä on todella merkitystä. Jos ja kun joskus Runotalo on olemassa niin silloin puutarhassa on hiekkakäytävien varrella useita luutia ja toivottavasti myös luutijoita.

      Poista