.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

Voimasiilit






Ensimmäiset voimasiilit syntyivät jo vuonna -87, kun aloittelin savipajaani. Silloin kutsuin siilejä pikkusiileiksi. Minulla oli myös yksi valtavan iso siili, joka toimi maskottina. Uskoin sen tuovan minulle onnea. Tässä kuvassa voimasiilit ovat Runotalon puutarhassa keräämässä voimaa itseensä auringosta, tuulesta, sateesta ja sammaleista.



Tässä ovat vastavalmistuneet siilit kuivumassa ennen varsinaista polttoa. Jokainen siili on yksilö, sillä käsityönä en pysty valmistamaan kahta täysin samankaltaista siiliä. Näyttää siltä, että jokainen siili saa oman ilmeensä ja luonteensa. Tahdon uskoa siilien saavan käsieni ja ajatusteni kautta oman positiivisen alkuenergiansa mukaansa.








Voimasiilit ovat n. 2 cm pituisia. Siilin voi laittaa vaikkapa taskunpohjalle voimauttamaan. Voimasiili voi myös asettua asumaan sinun puutarhaasi kesän ajaksi tai tulla työpöytääsi piristämään. Kaksipuoliteipillä siilin voi kiinnittää mihin tahansa, vaikkapa auton kojelautaan.  Talvella voimasiilin on päästävä pakkaselta suojaan sisätiloihin, sillä se tuntee itsensä hauraaksi veden ja pakkasen yhteisvaikutukselle.



Poltan siilit savustamalla. Tämä on ensimmäisiä savenpolttokeinoja. Kesäisin voin tehdä tämän ulkona maakuopassa, mutta talvella käytän säilyketölkkejä ja takkaa. Kuivuneet saviesineet asetellaan mullan tai hiekan sekaan. Myös puunlastuja tms. voi käyttää.



Teimme savustuspolttoa joskus lasten kanssa, kun pidin savikerhoa ala-asteella. Tämä on hauska tapa polttaa esineet, sillä niihin tulee savutervan tuoksu ja tulokset ovat aina luonnonoikkuja.




Pari pesällistä puita on pian poltettuna. Sitten pääsen kurkistamaan purkkeihin.



Tässä on poltettuja valmiita voimasiilejä. Osalla erottuu pohjassa pieni spiraali, joka toimii voiman symbolina. Spiraali on itselleni merkityksellinen, sillä löydän sen usein luonnosta kuten vaikkapa simpukan kuorista tai kukkien rakenteesta.



Tässä pienet voimasiilit ovat joukolla ulkoilemassa RunoTalon voimauttavassa puutarhassa. Ne keräävät voimaa auringosta, tuulesta, sammaleisista kivistä ja puutarhan kaikista kasveista.



Kun voimasiilit lähtevät maailmaan ne saavat mukaansa oman pienen pellavarivepesän, että niillä olisi turvapaikka, jossa ne voivat kerätä voimaansa kaikessa rauhassa. Lisäksi siilin mukaan pakataan pieni kortti, jossa on voimasiilin nimi ja takana teksti: Puhu minulle, kunntelen Sinua. Kannan mukanani voimaa, jota keräsin auringosta, tuulesta, sateesta ja sammaleista RunoTalon Voimapuutarhassa.



Tässä siilit rentoutuvat kuvausten jälkeen.

PS. Voimasiilin voit tilata Voimapuutarhan Kukkien kaupasta.


2 kommenttia:

  1. Heippa!

    Voiko savitöitä polttaa noin,siis ei tarvitse poltto-uunia.
    Minull ois savea......mutta ei kylläkään takkaa eikä mahdollisuutta polttaa nuotioata pihalla.
    Kesällä kyllä pääsen mökkeilemään...
    Terv: Feeniks-lintu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitus - tämä kommentti ei ole tullut sähköpostiini, että huomaisin sen. Onneksi nyt sattumalta huomasin: Kyllä voi polttaa. Mökillä saunan pesässä onnistuu ja grillauksen yhteydessäkin varmaan :) Pienet esineet siis - halkaisija muutaman sentin - isommat menevät helposti rikki savustuspoltossa. Myös hyvä kuivatus on tärkeä juttu :)

      En ole omalla koneella joten taitaa tulla anonyymi vastaus - RunoTalon Sari täällä kirjoittelee Feeniks-linnulle <3

      Poista