.

Mukava, että poikkesit tänne: Olet nyt Runotalon vanhassa blogissa, jossa on tarinaa vuosilta 2009 - 2017. Voimarunot jatkuvat Runotalon uusilla nettisivuilla ♥ klikkaa tästäRunopolkujen lakaisuterveisin Runotalon Sari

torstai 12. syyskuuta 2013

Tehdään asioita, joita oma sydän tahtoo tehdä




Blogin kirjoittaminen on kuin päiväkirjan kirjoittamista. Sekä päiväkirjasta että blogista on sama hyöty: voin huomata oman edistymiseni. Kun luen vanhoja kirjoituksiani niin totean, että hei, minähän olen saanut tuon tavoitteeni toteutetuksi tai tuon asian osaan nykyään paremmin. 

Ihanaa, että joka päivä voin oppia uutta ja edistyä. Pienelläkin tekemisellä menen hieman eteenpäin. Toistamalla asioita opin uutta ja mikään ei ole mahdotonta. Tuntuu hyvältä tehdä asioita, joita oma sydämeni tahtoo tehdä. Päiväni muistuttavat yhä enemmän unelmakuvieni päiviä. Aarrekarttailunko ansiota tämä on vai miten tämä on tapahtunut? Olen visualisoinut tätä unelmaelämääni todeksi jo vuosia. Hetkittäin herään kuin unesta ja havahdun, hei minähän elän tätä unelmaani jo.

Tänään olen laittanut uusia voimakortteja uuteen verkkokauppaan, jonka saan avata lähipäivinä. Tuntuu hyvältä katsella voimakortteja kaupan sivuilla. Ne näyttävät herkullisilta! 

Asiakkaillekin on varmasti nautinto vierailla uudessa kaupassa. Olen jo pitkään halunnut uutta kunnollista verkkokauppaa, jossa asiakkaat voivat rekisteröityä ja on helppo asioida molemmin puolin sekä myyjänä että asiakkaana. Kuten huomaat, olen innoissani! 

Toteuta sydämesi tahtoa, kulje sitä kohti vakaasti luovuttamatta ja varmasti pääset lopulta perille. Oikeammin: Tulet huomaamaan, että olet matkalla, elät sisällä unelmassasi, jossa ei enää tarvitse päästä perille.

Poimin tähän kirjoitukseeni voimarunoja, joita ei vielä ole voimaruno sivustolla. Lisään nämä uudet runot myös voimaruno sivustolle vielä tänään. 









Sielun soinnut 
ovat tuntemattomia 
useimmille meistä,
ne matkaavat ohi 
kiitävän nopeasti,
vain hetkittäin 
ovat ilonamme.


Oi jospa voisin 
liittää nuo soinnut 
osaksi arkeani,
liitäisin 
niiden siivillä 
joka hetki, joka päivä,
silloin olisi eloni 
kulku niin keveää.






Kyyhkysen sinisessä sydämessä asuu rauha. 

Sama rauha, joka asuu sinun ja minun sydämessäni.






Kauneus asuu pienen puun sydämessä

se ei liikahdakaan
vaikka katson sinne ja huhuilen


Pyydän sitä luokseni muuttamaan
lähtemään minun sydämeni tielle
tarttumaan minua kädestä 
kuin ystävää jota olen etsinyt


Olenko yksinäinen
pieni puu minäkin
täällä kylmässä maailmassa
kaiken keskellä
keskipisteessä 
- yksin


Kuitenkin turvassa
monta pientä puuta
hyväsydämistä ympärilläni
valmiina tarttumaan käsiini
jos ojentaisin ne kuin oksani
kohti ystäviäni rohkeammin





Kirkkailla silmillään

se olento katsoi minuun 
keskeltä synkkää pimeyttä


En voinut hymyillä
sillä minua sattui
sattui niin kovin
syvälle sydämeeni




On onni olla olemassa.

Ei muuta.
Ei mitään muuta.
Se riittää tänään, huomenna ja aina.







Hmmmmmmmmm



kaariholveja
kaikki ei aina ole 
sitä miltä ensin näyttää.


On monia mahdollisuuksia 
ja muotoja 
riippuu näkökulmasta,
paikasta, 
tilanteesta ja 

katsojasta.










4 kommenttia:

  1. Todella kaunis toi viimeinen kuva ja sanat soljuvat kauniisti tekstiin, upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuohon Kaariholviin jouduinkin hetken aikaa etsimään sopivaa kuvaa. Olisi hyvä, jos kuva aina täydentäisi tekstiä sopivasti. Sinänsä teksti pelkästään voisi taas tuoda aivan eri ajatukset. Olen iloinen, että pidät yhdistelmästä :)

      Poista
  2. Tuo sininen kukka ja sitten pisaralehdet...kuin Södergranin runoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvissa on runoutta ja puutarhassa sekä erityisesti pisaroissa <3

      Poista