.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

lauantai 20. lokakuuta 2012

Kuvaamisesta & voimakorteista











Kuulas valo houkutteli minut jälleen kuvaamaan. Keskeytin kukkasipuleiden istuttamisen välittömästi, sillä valon kaunein hetki voi olla ohi nopeasti. Tein kierroksen puutarhassa ja sitten jatkoin taas istutustöitä, että saamme ihailla keväällä vaaleanpunaisia tulppaaneja uudella istutusalueella.

Puutarha näyttää runsaiden sateiden vuoksi ränsistyneeltä. Siitä huolimatta valo antaa mahdollisuuden löytää kaunista kuvattavaa. Olen kuvannut vähemmän, sillä kamerani ei ole vedenpitävä. Sadepäivien pimeys on vienyt kuvaushaluja omalta osaltaan.

VoimaPuutarha 2013 voimakorttien luominen saa minut innostumaan uudella tavalla puutarhani kuvaamisesta. Kaikella on selkeämpi tarkoitus. Tiedän nyt miksi teen kierroksia puutarhassa. Tarvitsen paljon kuvia, että voin luoda uusia voimakortteja. Tulevaisuudessa voimakorteissa näkyvät kaikki vuodenajat voimapuutarhassa ja voimametsässä. Luonnolla on aina annettavaa oli vuodenaika mikä tahansa.

Kehittelen mielessäni edelleen voimakorttien kuvauskurssia. Uskon, että vuoden 2013 aikana pääsen jo toteuttamaan niitäkin. Toistaiseksi minulla on ollut aarrekarttakursseja, jotka tapahtuvat sähköpostitse ja voimakursseja, jotka ovat kirjekursseja. Voimakorttien kuvaamisen ajattelin opettaa joko videokurssina tai niin että menemme yhdessä ryhmänä metsään tai puutarhaan kokeilemaan. En ajatellut opettaa kuvaamisen tekniikkaa, sillä siihen en koe olevani pätevä. Uskon, että voin välittää eteenpäin keinojani löytää läsnäoloa ja yksityiskohtien kauneutta luonnossa. Ehkä kauttani voisi teettää itselleen omat voimakortit kurssin aikana kuvatuista kuvista.





4 kommenttia:

  1. Terveisiä syyslomalta (oikeastaan kirjoituslomalta)!
    Syksyiset kuvasi ovat kauniita kuin vanhat ihmiset. Herkkyyttä ja hapertumista.
    Voimia syksyyn :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo- kirjoitusloma...se kuulostaa aivan mahtavan ihanalta! Syksyssä on varmaan juuri sitä kauneutta kun sen vain osaa nähdä, sama vanhojen ihmisten kauneudessa. Voimia myös sinne sinulle!

      Poista
  2. Iän myötä ihmisen kuori hapertuu ja lakastuu niinkuin kulumassa oleva luontokin ympärillämme.
    Kuitenkin ihmisen sisin ja ydin pyrkii olemaan elävä ja herkkä aistimaan ympäristön vaikutusta aivan kuin kasvava puu.
    Kiitos kuvistasi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Koen, että ihmisen ydin on muuttumaton ja ikinuori. Tosiaan, ydin kerää ympärilleen vuosirenkaita, varmasti viisauden, ymmärryksen ja herkkyyden renkaita.

      Poista