.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Blogin ulkoasun selkeytystä


Olen rönsyillyt täällä blogissani jälleen runsaasti. Tarkoitan, että marginaalissa on aivan liikaa linkkejä ja kuvia. Otin ruutuvihon johon piirsin laatikoita ja kirjoitin niihin mitä mihinkin tulee. Yritin karsia asioita, että saisin tänne hieman rauhaisamman ja selkeämmän tunnelman. Pidän edelleen ylimpänä kertomukseni minusta ja Runotalosta. Lisään edistysaskeleita sitä mukaa kun niitä tulee päivämäärän kera.


Viimeksi lisäämäni askel on toteutumassa. Enää kaksi päivää työpaikassa, jossa olen ollut yli kymmenen vuotta. Työnantaja säilyy samana, mutta toimipiste ja työnkuva muuttuvat. Kerron lisää kunhan asiat etenevät. Ainakin edessä on mielenkiintoinen muutos esimiehestä paljon vähemmän esimieheksi. Toivottavasti osaan käyttäytyä hyvin ja muistan oman uuden roolini. Kirjoitin tulevasta muutoksesta ja siitä miten se tuli mahdolliseksi huhtikuun lopussa täällä. Olen onnellinen, kun ajattelen tulevaa viikkoa, jolloin minulla on 2 päivää enemmän aikaa Runotalon töille.



Listasin kaikki Runotalon nettipuodin tuotteet selkeästi linkeiksi. Nyt löydät ne marginaalista helposti milloin tahdotkin käväistä puodissa. Nettipuodissa pääset eteenpäin voimatuoteblogiin katselemaan isompia tuotekuvia tarvittaessa. Kaupassa kaikki kuvat ovat aika pieniä. Nettipuodin uudistus on minulla kesken. Edelleen etsin sinnekin selkeyttä ja talon tunnelmaa enkä ole vielä keksinyt miten sen tekisin.

Lisäsin marginaaliin myös tiedon milloin ja missä minut ja Runotalon voi tavata tapahtumissa. Toistaiseksi käyn vain kahdesti vuodessa ihmisten ilmoilla tuotteideni kanssa. Kesällä Isonkyrön 1700-luvun markkinoilla ja keväisin äitimaamessuilla Tampereella.



Lisäsin tämän voimakorttikuvan muistuttamaan marginaalissa siitä, että minulta on mahdollista pyytää sähköpostitse henkilökohtaista voimakorttia milloin vain sitä kokee tarvitsevansa.

Karsin myös osan sivulinkeistä toistaiseksi pois. Jäljellä ovat edelleen VoimaAforismit ja VoimaRunot, puutarhakierrokset ja Afrikan matkatarinat. Löydät linkit marginaalista.

Olen idearikas ja se on samanaikaisesti vahvuus sekä heikkous. Tiedostan heikkouteni ja yritän pysyä asiassa. Vähemmän on enemmän, se on hyvä muistaa ja se pätee monessa. Nyt omistan vielä hetken joogalle. Kirjautumalla sivuille voi seurata ilmaista kokeiluvideota joka viikko täällä. Video on englanniksi. Tällä viikolla esittäytyy lempiohjaajani Sarah.




2 kommenttia:

  1. näyttää oikein hyvältä. on selkeetä. mie oon nyt aikas kippee ja en saa ees nukutuksi, yskän ja nuhan takia joten olen käynyt läpi ystävien blogeja. Nyt huomasin että sinulla on seurantalistalla se rosvo, rode island, se onnistui kaappaamaan mun sähköpostiosoitteen sekä bloginimen, liki vuosi sitten. Tein vali valia vaik mihin ilman tulosta, lopetin sen sähköpostin ja muutin blogiosoitteeni nyt turvatarkastettavaksi, kukaan ei voi kirjautua sisään mistään muualta kuin mun omalta koneelta, lisäksi tulee puhelimeen tarkistuskoodi. Se joka sun sivupalkissa näkyy, voi olla ihan muu kuin mitä siinä lukee, poista se kokonaan. minun blogiosoite on http://aikatherine.blogspot.com
    se menee profiiliin josta voi valita sivun jota haluaa lukea, Ajatellaan Aikatherine ja Pieniä sanoja, linkit löytyvät pieniä sanoja sivulta minun sivulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta huomasin tämän kommenttisi täällä, taisit kirjoitella uudestaan minulle tästä ja sitten korjasin asian. Joskus kommentteja jää huomaamatta. Yleensä pyrin vastaamaan kaikkiin eli tämä jäi vahingossa vastaamatta, pahoitteluni.

      Poista